sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Boksia siellä, boksia täällä

Ohhoh, hyvät yllätyksiä rakastavat kosmetiikkaintoilija-siskot! Katsokaahan, mitä käsiemme ulottuville on tällä kertaa lanseerattu:


Jos jostakusta henkisesti tai fyysisesti aikuisemmasta ihmisestä on tuntunut, että LivBox on nuorempien juttu, niin nyt löytyy jo oma boksinsa sitten aikuisemmallekin väestölle!


Ihan suoranaisesta kilpailijasta ei voi puhua, sillä molemmat boksit ponnistavat Sanoma Medialta. LivBoxissahan on jo kertaalleen myös julkaistu miesten oma boksi, eli yritystä riittää kerrakseen ottaa koko Suomen kansakunta haltuun boksikonseptilla.


Innostutteko te bokseista? Nythän näitä on saatavilla hieman joka suunnasta ja jos ei tahdo tyytyä kotimaiseen tarjontaan, voi boksinsa tilata vaikkapa Look Fantasticin kautta.

Tilaatteko te jotain beauty boksia? Listatkaahan meidän kaikkien iloksi kaikkia tietämiänne Suomeen tilattavissa olevia bokseja tai jopa kokemuksianne niistä, niin saamme kaikki jäädä herkuttelemaan ajatuksella siitä, mitä voisimme alkaa tilata!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kiitollinen, siunattu, onnellinen; matkannut tänne ohi ongelmien

Tämä syksy on ollut minulle melkoinen meditaatiomatka. En todellakaan olisi uskonut, että voisin löytää henkisen seesteisyyden ja sielunrauhan lähtemällä Lontooseen opiskelemaan kosmetiikan kemiaa ihmismassojen saartaman Oxford Circuksen nurkalle, mutta niin vain se on taitanut tapahtua -niin inhottavan ällönlällyltä kuin se teistä monista varmasti kuulostaakin.


Naurakaa vaan, mutta siltä minusta ihan oikeasti tuntuu. Olen tiennyt koko työurani ajan, että kosmetiikan maailma on se ainoa oikea vaihtoehto minulle, mutta viimeaikoina suuntani sillä oli ollut hieman hukassa. Olen myynyt kosmetiikkaa työkseni yhdeksättä vuotta tehden siinä ohella kolme vuotta parfyymimyymälän assarin hommia ennen opintovapaalle jäämistä saaden puuharepertuaariini hieman lisätöitä, mutta silti viimeaikoina oli alkanut tuntumaan, että homma tökkii.


Tässäkö tämä nyt oli? Tällaistako minun täytyisi tehdä lopunelämääni? Ai mitäkö minä sitten haluaisin muuta alalla tehdä? No en oikeastaan tiedä. Voisiko joku kertoa minulle?


Ja sitten tuli Lontoo ja College of Fashion ja ihan liioittelematta ja valehtelematta muutti ajatukseni aivan täysin. Yhtäkkiä koko kosmetiikkamaailma oli täynnä uutta ja mielenkiintoista opittavaa. Yhtäkkiä halusin syventyä siihen aivan uudella tavalla aina vaan lisää, lisää ja lisää. Yhtäkkiä tuntui, että minulla oli vaihtoehtoja vaikka millä mitalla. Tajusin myös järjellä ajateltuani, ettei kaikki enää tässä vaiheessa niinkään ole papereista kiinni ja että minun tulisi itsekin osata antaa respektiä sille kaikelle lukemalla ja kokemalla hankitulle tietotaidolle, mitä minulta jo löytyi.


Opiskelin lukion ohella ja jälkeen toista vuotta kosmetologiksi ennen kosmetiikkamyyjän urani aloittamista, mutta lopetin opintoni kesken tajuttuani, etteivät ne olleet sitä, mitä alalta hain. Jotenkin olen usein jättänyt mainitsematta sen, sillä olen kokenut opintojen keskeyttämisen nolona (ennen AMK:ta meillä olikin lähipiirin keskuudessa vitsi, että amiksen keskeyttäneenä bloggaavana beauty school drop outina olen paperilla esitettynä oikea helmi). Nyt tajuan, että tottakai minun täytyy aina tuoda esiin, että olen käynyt kokeilemassa sitäkin puolta ja saanut sieltä tietotaitoa ja käytännönkokemusta hoitolatyöskentelystä. Ei se ole noloa, se on tärkeä kokemus! Sitäpaitsi harva voi sanoa, että kirjoitti ylioppilaaksi samaan aikaan kun kävi lähes joka arkipäivä kahdeksasta neljään koulua.


Sitten olin Lumenella konsulenttina. Tein hommaa pari vuotta saaden loistavaa työkokemusta niin parista Suomen vilkkaimmasta tavaratalosta kuin Tarjoustaloihin, Citymarketteihin ja Anttiloihin tehdystä tuotteiden hyllytyksestäkin. Olin ihan juniori hommissa ja lähetän vaan kovasti terkkuja niille lumenenaikaisille työkavereilleni, jotka ottivat pikkulikan niin hyvin vastaan ja siipiensä suojiin. Minulla ei ollut päivääkään aiempaa työkokemusta ja minut palkattiin ihan aluksi ensisijaisesti ensin Helsingin Stockalle Lumenen ainakin silloiseen lippulaivapisteeseen. Tunsinko edes itseni tärkeäksi!


Sitten lähdin Kicksiin töihin. Olin päätynyt silloisen parisuhteen kautta Tampereelle, jonne avattiin tuolloin uusi myymälä ja olin mukana rakentamassa tyhjän liikehuoneiston myymäläksi. Kiinnitin ja pesin lasihyllyjä, hyllytin ja hinnoittelin tuotteita. En edes tiennyt, miltä lopputuloksen tulisi täysin näyttää, mutta olin innoissani. Lopulta me toisillemme vieraat ihmiset olimme rakentaneet yhdessä myymälän. Muistelen, että esimieheni olisi sanonut hakemuksia tulleen pitkälle yli sata ja hän valitsi meitä vakkareita kolme ja kaksi vielä ekstraksi. Tuntui mielettömältä, että minut oli valittu tuohon joukkoon!


Kicksissä ollessani tutustuin paremmin minulle jo netin kautta kosmetiikkajutuista tuttuun Karkkipäivän Sanniin, joka oli myös muuttanut Tampereelle ja alkanut opiskella jotain uutta ja jännää: ensimmäistä kertaa Suomessa voisi opiskella kosmetiikkamyyjäksi. Minäkin halusin! Otin yhteyttä koululle ja minut saatiin taustani vuoksi vielä pari viikkoa opintojen alkamisen jälkeen mahdutettua revohkaan mukaan. Oli siis täysin Sannin ansiota, että koskaan lähdin tuota tutkintoa suorittamaan. Kiitos vaan, ystävä!


Jotenkin aina myös unohdan mainita kaikille tuon tutkinnon, sillä en oikein tiedä, mikä se edes on. Myynnin ammattitutkinto, erikoistumisena kosmetiikkamyynti. Ajattelin ennen, että kuulostaa epämääräiseltä, mutta hemmetti, sehän on ammattitutkinto ja todistus siitä, että olen erikoistunut myymään nimenomaan kosmetiikkaa! Kyllähän se kannattaa mainita. Opiskelin tutkinnon aikana myös kosmetiikan kemiaa ja huipentumana oli, kun päätin lähteä kokeilun vuoksi laivalle työharjoitteluun. Kuulin opettajamme mainitsevan mahdollisuudesta ohimennen ja olin kärppänä siinä kiinni. Ketään muuta luokkakaveriani homma ei kiinnostanut.


Oltuani talvella laivalla toista viikkoa työharjoittelussa, haluttiin minut palkata sinne kesätöihin. Surffasin kesän Kicksin ja laivan väliä komboillen enkä ollut ehtinyt olla laivalla töissä kuin reilun kuukauden, kun minulle tarjottiin sieltä jotain pysyvämpää: Olisinko halukas tulemaan parfymimyymälän assariksi? Totta hemmetissä, harvalle 23-vuotiaalle tarjoutuu näin vähäisen työuran jälkeen mahdollisuus päästä tuollaiseen unelmalta kuulostavaan hommaan! Tartuin tilaisuuteen innolla miettien, olisiko joku laivalla jo pidempään olleista nyt minulle kateellinen paikastani.


Selvisi, ettei todellakaan ollut tarvetta olla eikä todellakaan kukaan varmasti ollutkaan, päin vastoin. Jos jossakin työpaikassani olen kasvanut ja kehittynyt aivan erityisesti niin se oli kyllä laivalla. Yhtäkkiä olinkin tyyppi, jonka piti osata tehdä tilaukset, vastaanottaa tavarat, tehdä kuormiin liittyvät reklamaatiot, välillä soitella kateissa olevien tavaroiden peräänkin, tietää ketä henkilöä mistäkin firmasta tulisi missäkin asiassa kontaktoida, tehdä inventaarioita ja hoitaa muuten vaan juoksevia asioita sekä ihan vaan tietää abaut koko myymälän valikoima ja jokainen kampanjatuote voidakseni pysyä hommassa kärryillä haluamallani tasolla. Samalla olin salaa ylpeä siitä, että välillä yhtiön sisäänostaja kysyi minulta ihan henkilökohtaista mielipidettäkin joidenkin tuotteiden valikoimiin ottamisesta.


Muistan vieläkin elävästi sen, kun ollessani tekemässä toista työpassiani parfymimyymälän assarina tuli minun tehdä ensimmäistä kertaa useiden kymmenien tuoteartikkelien kampanjatilaus itsenäisesti. Olin aivan kauhuissani, sillä en todellakaan tiennyt, tulisiko minun tilata yhtä deodoranttia kerralla 24, 48 vai 150 vai vaikka 300 jonkun hajuveden tai kasvovoiteen tilausmäärästä nyt puhumattakaan. Pyysin esimieheltäni apua ja hän katseli tilaukseni etenemistä muutaman tuoterivin verran "Hyvinhän tuo menee, kyllä sä osaat," totesi hän tarkoittaen sen kannustuksena ja lähti kahville. Thanks. Opin kuitenkin noiden vuosien aikana stressinsietoa, multitaskausta sekä itsehillintää ja organisointikykyjä ymmärtäen nyt, että esimieheni vaan ihan oikeasti luotti kykyihini. 


Minulla on ollut jo ennen lukioon menoa haaveenani lähteä joskus opiskelemaan estenomiksi. Hainkin opintoihin jo keväällä 2007 ja olin matkalla pääsykokeisiin, mutta en koskaan päässyt perille. Jostain käsittämättömästä syystä en löytänyt pääsykoepaikkaa, minua huippasi ja hikoilutti ja päätin vaan, että nyt ei ole minun vuoroni. Samana vuonna muutinkin sitten Tampereelle. Tuon jälkeen minulla on aina ollut loistavia tekosyitä olla menemättä kouluun: asun Tampereella, olen laivalla töissä ja tämä palkka on liian hyvä eikä työssäkään ole valittamista ja asuin Lontoossa jne....


Sitten tutustuin Lontoossa asuessani lukijaani, joka opiskeli estenomiksi ja oli vaihdossa Lontoon College of Fashionissa. Hänen ansiostaan hain kouluun, pääsin sinne ja olin jo lähtökohtaisesti ottanut asenteeksi, että minä sitten menen Lontooseen vaihtoon. Ihan sama, vaikka paikkoja olisi rajattu määrä, minä tulin tänne päästäkseni sinne. Ja niin minä sitten pääsin.


Ja kun nyt täällä katson elämääni ja tähänastista uraani taaksepäin olen sittenkin aika tyytyväinen itseeni. Olen tehnyt alalla erilaisia juttuja ja saanut loistavan kokemuksen niiden kautta, mutta olen täällä ollessani myös oppinut opiskelemaan ja kouluttamaan itseäni aivan uudella tavalla. Olen löytänyt uusia, minua kiinnostavia asioita ja saanut ahaa-elämyksiä. Ja tietäisittepä vaan jo, mitä kaikkea olen ensivuodelle suunnitellut! Olen sanonut tämän jo vaikka kuinka monesti, mutta sanon silti vielä kerran: tähän kouluun edes hetkeksi pääsy on ollut minulle oikea onnenpotku.


Kun valmistun estenomiksi kahden vuoden kuluttua, on minulla takana kymmenen vuotta alan työkokemusta ja jos virtuaalimaailma vaan suo niin jo kahdeksan vuotta kosmetiikkabloggaamista. Ne ovat meriittejä, joita minun itseni täytyy muistaa arvostaa ja oppia tiedostamaan, että ne asettavat minut melko kilpailukykyiseen asemaan työmarkkinoilla. Olen tehny myyntityötä ja blogin sekä opiskeluiden kautta minulle on tullut laja käsitys alan markkinointipuolesta. Samalla ymmärrän myös jonkun verran  tuotteiden valmistuksen teknistä puolta sekä imen itseeni jatkuvasti oppia alan lainsäädännöistä ympäri maailmaa.  Minulla on koko paletti aika hyvin hallussa, minkä vuoksi minulla on kaikki syyt olla ylpeä omasta osaamisestani.


Täytyy kuitenkin myös aina muistaa, että sen ylpeyden löytämisen jälkeen on vasta puolivälissä matkaa, sillä se ylpeys ei paina vaakakupissa mitään, jos sitä ei osaa tasapainottaa nöyryydellä.


Koskaan ei saa jäädä laakereilleen lepäämään miettien, että nyt minä saavutin sen, mitä halusin ja olen tässä hyvä, sillä jos pysähtyy eikä jatka uuden oppimista ja itsensä kehittämistä, tulee aina joku, joka kävelee ohi. Näin käy suurille yrityksillekin, kun he tuudittautuvat markkinajohtajan asemaan eivätkä enää muista, että ollakseen askeleen muiden edellä täytyy heidän tehdä sen etumatkan pitämiseksi jatkuvasti töitä. Se, mikä on hieno saavutus tänään ei ole välttämättä enää mitään ensiviikolla jonkun pistettyä paremmaksi. Eikä sitäpaitsi kukaan jaksa liian ylpeän ihmisen seuraakaan.


Ylpeyden löytämistä vaikeampaa onkin siis jopa mahdollisesti löytää se täydellinen harmonia sen ja nöyryyden välillä ja yrittää tasapainoitella sillä ohuella nuoralla, joka ne erottaa toisistaan.


Oletteko te löytäneet sen harmonian?


Omana henkilökohtaisena tunnarinanihan tulee pysymään edelleen tämä kappale, terveisin Neiti 155,5 cm.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...