torstai 1. huhtikuuta 2010

Huolehtivainen lähipiiri

Ihanaa, minusta on taas huolehdittu!

Kuten tiedätte, olen asettanut itselleni maalis- ja huhtikuulle kummallekin kuukaudelle 20 euron kuukausirahan. Lähipiirini kuitenkin tietää, kuinka kovilla olen kuukausirahani kanssa ja tahtoo tietysti helpottaa tilannettani.

Herttaisin oli entinen työkaverini, jonka luona olin muiden vanhojen työkavereideni kanssa viettämässä iltaa. Tämä ihana ystävä kipaisi pois huoneesta ja toi minulle kohta pienen pussukan, jonka sisällön oli tarkoitus toimia pienenä ensiapuna vieroitusoireisiini. Katsokaapas, mitä kaikkea ihanaa sain:



Olikin jo ihan ikävä kaikkia ihania Lumenen ja Natural Coden kausisävyjä!

Pussista paljastuivat Lumenen viime kesän kynsilakkojen kausisävyt 59 Keväthumua ja 65 Kujeileva katse sekä Natural Coden talvilookin luomiväritrio 10 Sassy, kevätkokoelman silmämeikkikynä sävyssä 13 Aqua sekä samaisen kokoelman kynsilakat 27 Pearly Bunny ja 30 Dreamy Heart. Dreamy Heartin olinkin jo tosin ehtinyt ostamaan aiemmin, mutta joudun vetelemään sitä kuitenkin kynsille niin monta kerrosta haluamani lopputuloksen saamiseksi, ettei toisen pullon omistaminen ole ollenkaan hassumpi juttu.

Ihana ylläri, siis!

Lisäksi äitini ilahdutti minua lykkäämällä minulle käteen Lancomen Bi-Facil silmämeikinpoistoaineen...



...sekä pari Skin Foodin kynsilakkaa:



Ja jottei iloni loppuisi vielä tähänkään, sain työkaveriltani ihanan Dependin (jo valikoimista tosin poistuneen) kynsilakan sävyssä 131:



Ihanaa, että on huolehtivainen lähipiiri!

Jos kosmetiikkateollisuus ei siis ole tässä kuussa pitänyt erityisemmin huolta omistaan, niin lähipiirini kyllä senkin edestä. Kiitoksia vaan kaikille ihanille ja anteliaille!

Sitten vielä hieman naamioasiaa.

Yksi My Beauty Diary naamiokokeilu on nimittäin taas suoritettu!

Tällä kertaa kokeilussa oli sarjan ilmeisesti suosituin naamio, eli Black Pearl Mask.



Täytyy sanoa, että tämän pussukan pakkaus iskee minuun ihan täysillä. Tumma harmaa yhdistettynä vaaleanpunaiseen tekstiin on jotenkin ihan älyttömän tyylikäs yhdistelmä.

Black Pearl Maskin luvataan paitsi kosteuttavan myös kirkastavan, napakoittavan, uudistavan, vaalentavan ja aktivoivan kollageenin tuotantoa. Kyllä on jälleen mahtavat lupaukset!

Naamio kuorii ihoa kevyesti ja sitä kautta kirkastaa ihoa. Inci on jälleen kerran ihan vakuuttava:

Purified Water, 1, 3-Butylene Glycol, Glycerine, Propylene Glycol, Aloe, Hyaluronic Acid, Pineapple, Alage, Cucumber, Lime Tree, Triethanolamine, Methyl Paraben, Algae-Yeast Complex, Bio-Active Silanols, Lecithin, Nanospheres, Vegetale Collagen, Citric Acid, Royal Pearl.

Sanoin teille viimeksi, etten enää viitsi hauskuttaa teitä naamiokuvillani, mutta kerta kiellon päälle... Tai no, tällä kertaa kuva oli jo varsin asiallinen, sillä osasin asetella kankaan jo hieman edellisekertoja paremmin.



Iho oli naamion jälkeen todella sileä ja pehmeä, mutta ei ehkä ihan niin kosteutetun tuntuinen, kun parilla edellisellä naamiolla. Melko hyvin tämä tuntui silti kosteuttavan ihoani ja tykkäsin tästä, vaikkei tämä ollutkaan kokeilemistani sarjan naamioista se paras omalle iholleni.

Sanoisin tämän naamion olevan enemmän nimenomaan kirkastusta ja heleyttä hakevalle, sillä sitä tämä ehdottomasti kuorinnallaan ihollani toi. Ihoni näytti nimittäin naamion poistamisen jälkeen todella kuulaalta ja tasaväriseltä, mitä se ei yleensä ole. Ja suht hyvin kosteutetulta myös. Tätäkin voin kyllä suositella.

Olen aivan täpinöissäni siitä, että löysin läjän näin ihania ja toimivia naamioita!

10 kommenttia:

  1. Saat multa tommosen samanlaisen luomiväripaletin jos haluat. Mulle on sattunu joko tosi heikkolaatuinen versio siitä tai sit pitäis testata sitä kostealla siveltimellä, en meinaan tahdo saada sävyä luomille saakka kuin tuosta vaaleimmasta väristä.

    Saisit myös Lumenen Quick & Chicin lakkani, joista en lainkaan pidä - niiden koostumus on mun makuun aivan liian paksua. Vai onko näissäkin sattunut vaan alekoreissa liian kauan pyörineet versiot?

    VastaaPoista
  2. Kiva saalis jälleen... :) Omistan noista tuon NC luomiväripaletin ja tykkään varsinkin sen hopeasta sävystä.

    VastaaPoista
  3. moikka! tosi kiva ja hypdyllinen blogi! nyt kun kesa on tulossa, voisitko tehda tarkemman postauksen itseruskettavista? mulla on formaldehydi (ja sen vapauttaja-aineiden) allergia, mutta muuten ei allergioita. olen pitkaan etsinyt sopivia itseruskettavia tuotteita, jotta voisin lopettaa auringossa kartsaamisen. Cliniquen itseruskettavat eivat sopineet ollenkaan, niista tuli ihottuma kaikkialle, nyt kokeilin Nivean itseruskettavaa ja siitakin tulee ihottumaa. en tieda miksi, koska se ei sisalla formaldehydia! onko jotain muita hyvia mita voisi kokeilla, mista ei tulisi kellertavaa lopputulosta, vaan tasainen luonnollinen rusketus? ainoa, mika tahan mennessa mulle sopinut on Dior:n itseruskettava, mutta se on niin kallis, etten raaski ostaa sita vartalolle, ainoastaan kasvoille. Kiitti auttavaisesta ja hyvasta blogista!

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo naamiot :) Aiotko ostaa niitä 10 kappaleen seteissä lisää? Kannattaisiko meidän muidenkin tilata? ;)

    Tässä työpöydän ääressä istuskellessa mietin, että osaisitko suositella jonkun konttorikelpoisen huuli- ja käsirasvan. Kotona käytössä (yöksi) Nutrisource ja Bodyshopin hamppukäsirasva (arvapaa vaan miksi juuri nämä kaksi...) mutta eivät ole konttoriin sopivia. Huulin puikko ja käsiin joku ohuempi ja imeytyvämpi rasva. :)

    VastaaPoista
  5. Sinulla on mukava lähipiiri :) Itse en ole vielä koskaan saanut muilta kosmetiikkaa, mutta olenkin itse se, joka lahjoittaa muille kätköjensä huteja... Vaikka eiväthän nuo sinun saamasi mitään huteja olleet?
    NC:n kynsilakkojen kausisävyistä olen itse sitä mieltä, että se keväinen vihreä on paras! On mielestäni peräti niin upea, että ostin myös toisen pullon.

    Piti kysyä, että millaiselle iholle suosittelisit Laveran kosteusvoiteita? (Siis vartalolle.) Entä onko niiden tuoksu voimakas? (Jos vertaa vaikka Lushin palasaippuoihin.)
    Ajattelin ehkä tilata niitä Saksasta, koska luonnonkosmetiikka kiinnostaa minua, ja Lavera vaikuttaa sellaiselta sarjalta, josta voisin pitää.
    Tai siis riippuu ihan hajusteiden määrästä.

    VastaaPoista
  6. Aina kun laitan Lushin Oatfix-naamion (kauraa, vaniljaa ja banaania - taivaallinen tuoksu), tyttökaverit kehuu että mun kasvot hehkuu ja näyttää tosi hyviltä. Siis silleen, että en ole kertonut käyttäneeni naamiota :) Muina päivinä tälläisiä kehuja ei kuule! :D Oletko testaillut muita tuorenaamiota kuin Cupcakea?

    -Johanna M

    VastaaPoista
  7. Uih, rakastuin tuohon luomiväripalettiin!! Jos joskus päätät myydä sen niin muista että olen ensimmäisenä listalla ostamassa sitä!! Tuota ei nimittäin varmaan saa enää mistään.. Nyyh!

    VastaaPoista
  8. H: Sinun pitäisi tehdä Hannukkaz-nimerkin kanssa kauppaa tuosta paletista. ;)
    Osa Lumenen lakoista on tosiaan hieman paksumpia koostumukseltaan (creme-laatu), mutta ohentamalla saa kyllä miellyttävemmäksi, jos tuntuu liian paksulta. :)

    Gloss: Minulla on siitä etäiset ja hatarat muistikivat, joten kiva saada terästettyä niitä hieman. :)

    Anonyymi: Kaikki muut NC:n luomivärini olenkin jellut pois, joten kiva taas kokeilla. :)

    Charlie: Nyt pistit aika pahan, sillä Cliniquen tällä hetkellä myynnissä olevissa itseruskettavissa ei mielestäni edes ole formaldehydin vapauttajia (en ainakaan nähnyt, kun tänään niitä töissä tutkin) ja jos silti reagoit niille, niin menee hankalaksi. :/
    Nivealta tutkin monta läpi ja tutkimistani vain vartalolle tarkoitetussa sprayattavassa oli DMDM-hydantoinia.
    Eikai siinä auta kuin mennä kauppaan tämän listan kanssa ja katsoa, etteivät tuotteet sisällä näitä ja toivoa parasta:
    Formaldehydi ja sen vapauttajat, säilöntäaineita
    -Formaldehyde
    -Quaternium-15
    -Benzylhemiformal
    -Imidazolinidyl Urea
    -Diazolinidyl Urea
    -2-Bromo-2-Nitro-1,3-Propanediol
    -DMDM Hydantoin
    -Methenamine

    Mahdotonta kyllä sanoa sitten, mikä sopisi, jos kerran tuotteet, joissa ei ole noita vapauttajiakaan ollut ovat aiheuttaneet rektiota. :/

    konttorirotta: Voin kyllä suositella noita ja käyttäisin kyllä itsekin mielelläni lisää, mutta en taida malttaa jumiutua samoihin. ;)
    Biothermin tuubirasva Aquasource levres on ihana työkiilto mielestäni, sillä pitää huulet ihanan pehmeinä ja menee samalla kevyestä huulikiillosta. Lumenen Arctic Aquan käsivoide on mielestäni kiva päiväkäyttöön, sillä imeytyy hyvin (ja kämmeniinhän ei ole välttämättä pakko voidetta laittaakaan päivällä), mutta kosteuttaa silti tehokkaasti. :)

    Dalantha: Sopivat mielestäni normaalista hieman kuivemmallekin iholle. Tuoksut ovat kyllä melko voimakkaita ja pysyvät iholla pitkään. :)

    Johanna M.: Tuota tekisi kyllä mieli kokeilla. :)

    Hannukkaz: Pidetään mielessä. :)
    Itse näin tätä kyllä vielä kaupassa, eli muista olla tarkkana kaupoilla käydessäsi. :)

    VastaaPoista
  9. Hoo, tuo kujeileva katse on yksi lempparilakoistani! Ihana barbielakka!

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelun aihetta?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...