Te tiedätte, että rakastan ihania ja innovatiivisia juttuja kosmetiikan puolella -olivat ne sitten miten hassuja, outoja, tyhjänpäiväisiä tai ihan millaisia tahansa.
Nyt haluankin esitellä teille yhden aivan ihastuttavan huulipunahylsyn.

Guerlainin Rouge Automatigue on nimensä mukaisesti niin automaattinen, ettei siitä edes tarvitse irroittaa korkkia. Tuotteessa ei itseasiassa ole erillistä korkkiosaa, vaan homma toimii melkein kuin nappia painamalla.

Itseasiassa tässä hylsyssä nappia ei paineta vaan liikutetaan.

Guerlain-logolla varustettua namiska liikkuu sitä työntämällä ja kun namiskaa työntää ylöspäin, nousee huulipunapuikko ulos hylsyn sisältä. Vastavuoroisesti puna sitten laskeutuu namiskaa alaspäin vetämällä. Ja ei, punaa ei tarvitse työntää tietenkään kokonaan esiin, vaan sitä voi ottaa esiin juuri sen verran, kuin sopivalta tuntuu.
Ja jotta homma ei kuulostaisi niin epämääräiseltä, kuvasin siihen liittyen teille pienen videonkin:
Aika ihana keksintö!

Omilla huulillani on sävy 161 Cherry Blossom, joka on kevyt ja kauniin vaaleanpunertava.

Tykkään punan laadusta hurjasti, sillä se tuntuu huulilla kosteuttavalta, mutta on koostumukseltaan todella ohut ja hyvin huulilla pysyvä.
Toisaalta punan laadun on syytä ollakin loistava, sillä tästä erikoisteknologialla varustetusta hylsystä saa kuulemma maissa maksaa melko kovan hinnan.. Punan tax free -hinta on meidän laivallamme noin 30 euroa, mutta saimaannorpat lauloivat punan maahinnan huitelevan neljänkymmenen euron hujakoilla... Melko arvokasta, siis.
Samalla tekniikalla toimiva miesten huulirasvahylsyhän kehitettiin jo ("one hand technology"), joten ihan uusi keksintö tämäkään ei ole, mutta täytyy kyllä sanoa, että ihanan luksukselta tämä on saatu jälleen näyttämään. Senhän Guerlain punakoteloissaan osaa toki tunnetusti, vai mitäs sanotte tästä painavasta, mutta ah-niin-tyylikkäästä peilinkin sisältävästä punasta:

Rouge G de Guerlain Jewel Lipstick
Mitä mieltä olette Guerlainin uutuudesta? Tai oletteko kokeilleet muita Guerlainin huulimeikkejä?
Vautsi mikä ihanuus! Jos mulla olis tollanen, en kyllä malttas pitää näppejäni erossa vaan leikkisin sillä koko ajan :D
VastaaPoistaAvonilla on ollut tuohon malliin toimiva huulipuna jo kauan, omistan itse kaksi sävyä. Kätevä kyllä.
VastaaPoistaAvonilla on sama tekniikka huulipunassaan ollu jo jonkun aikaa, öö, pari vuotta ainakin. http://reviews.avon.com/5588/33778/reviews.htm
VastaaPoistaItsekin olen ostanu pari punaa.
tosi hieno tää uus ulkoasu! :)
VastaaPoistaVautsi, uusi ulkoasu on upea! en malttanut lukea tätä postaustakaan vielä, rullasin vaan äkkiä alas että pääsen kommentoimaan tätä :D
VastaaPoistaApua siis MIKSI tossa videossa soi taustalla kunnon (huono)pornovideomusiikki? :D
VastaaPoistaKivaa, jos ulkoasu on muidenkin mieleen. Itse tykkään kovasti. :)
VastaaPoistaMyy: Taidan katsoa vähän vähemmän pornoa, kun en oikein osannut yhdistää siihen itse. ;)
Haha, mulle tuli heti mieleen laatukanavilla puoliltaöin pyörivä halpisporno. Ajattelin, että hyvä läppä, kun tuo hylsykin on hieman fallosmainen!
VastaaPoistaEikö tuohon mene kaikki röhnä jota meikkipussissa sun muualla on? Siis jauhemaiset meikkipohjat, luomivärit, kajalkynän roskat.. Mitä näitä nyt on.
VastaaPoistaMulle tuli aivan sama mielleyhtymä kuin Myylle, vaikka ko. laji ei kuulukaan vakiokatselemisiin. ;D Ja tuon pornofiiliksen jälkeen videokin alkoi näyttää vähän joltain muulta... :D
VastaaPoistaHieno uusi ulkoasu! Tuli mieleen, että oletko itse suunnitellut ja tehnyt tämän vai saitko jotain apua? :)
VastaaPoistaKiva tää uusi ulkoasu! :)
VastaaPoistaPakko sanoa että tuo musiikki aiheutti mullekin vähän toisia mielikuvia... :D
Guerlainilla oli mitä täydellisin kiiltopuna, jonka nimeä en tiedä mutta sävy/pohjassa lukee Transparent, Brilliant, Precius 300. Suojakerroinkin 10. Ihanan vaalea, laadukas ja todella kiitävä kultaisessa hylsyssään. Guerlainista on kyllä muutenkin vain hyviä kokemuksia :) Laatua! Upee on kyl toi uusi hylsy, kiitos videosta!
VastaaPoistaUusi sivusto on kaunis ja yksinkertaisen tyylikäs. Kiitos!
VastaaPoistamissä se itse huulipuna on tuossa peilin sisältävässä hylsyssä? :D
VastaaPoistaBirgitta: Minulla tulee kylmät väreetjos edes ajattelisin, että meikkipussissani olisi jotain ylimääräistä röhnää. ;)
VastaaPoistaAnonyymi: En ole tehnyt pohjaa itse, sen on toteuttanut ammattilainen. :)
Anonyymi: Tuo peiliosa on hylsyn korkki. Oikeassa reunassa näkyvä osa on se, joka vedetään esiin, jolloin puna paljastuu peilikorkin alta. :)
Mulla on toi samantyylinen "yhden käden huulipuna" Avonilta ja oon rakastunut! <3
VastaaPoistaPS, Ihana uus ulkoasu!
heihei lidlis on semmosii huulirasvoi jotka avautuu samalla tekniikalla!!!
VastaaPoistaoli pakko ilmottaa vaan :D
-Annaa
Hahahaha, naruoin yksin ääneen tuon videon musiikille!! :D Ihan kamala, mutta koomisella tavalla... Eikä asiaa kyllä yhtään auttanut näiden kommenttien lukeminen.. :D Niiden jälkeen tuota punaa katsoo vähän eri silmin.. Kunpa oisit vaikka itse jutellut jotain, siulla on niin kiva tapa puhua :)
VastaaPoistaMutta rakastan kyllä Guerlainia merkkinä valtavasti, varsinkin tuoksut ovat aivan jumalaisia ja niiden lisäksi olen tykästynyt juurikin huulituotteisiin... :)
Kiva muuten tää uusi ulkoasu, tosin noi bannerin fontit eivät mun mielestä istu sun tyyliin ja blogiin..