Minulla olisi sinulle ehdotus.
Ehdotus tulee Solinotes-tuoksujen muodossa.
Idea on vanha, mutta toteutus uusi.
Arno Sorel -merkin Solinotes tuoksut ovat tuoksuja, joita voi käyttää niin yhdessä kuin erikseenkin. Sarjaan kuuluu kuusi selkeää ja simppeliä tuoksua, joista jotkut saattavat kuulostaa yksinään hurjalta, mutta minusta näiden tuoksut on luotu niin onnistuneesti, että oikeastaan kaikki tuoksuista ovat houkuttelevia iholla myös yksinään. Jokaista tuoksuista voi käyttää siis myös yksinään ja kerrankin niille oikein kookoksista, vaniljaista tai karhunvatukkaista tuoksua hakeville löytyy oma tuoksunsa, mutta ihanaa näissä on kuitenkin näiden sekoittelu.
Periaatteena on, että oma sekoitus tehtäisiin aina kahdesta tuoksusta: toista kaksi suihkausta ja toista yksi. Näin sekoittamalla tuoksuista voidaan luoda 30 erilaista yhdistelmää, mutta jos nyt oikein hurjapäiseksi ryhtyy, niin voihan näitä toki kokeilla yhdistellä enemmänkin.
Patsuli
Täyteläinen, metsäisen tyylikäs tuoksu
Patsuli tunnetaan mielialaa kohottavana tuoksuna ja jotenkin tämä tuoksu onnistuu olemaan samaan aikaan pehmeä mutta myös jollain tapaa raikas. Omaan makuuni tämä voisi yksinään olla hieman tylsä, mutta vaikkapa karhunvatukan kanssa yhdistettynä tuoksusta tulee jo yllätyksellisempi.
Karhunvatukka
Nerokas tuoksu hedelmäisellä charmilla
Karhunvatukka on tuoksuna hieman hedelmäinen ja raikas, minkä vuoksi se onkin näistä kuudesta suosikkituoksuni yksinään käytettynä. Muistan, kuinka lukioikäisenä rakastuin Yves Rocherin karhunvatukkahajuveteen ja tämä muistuttaakin minua siitä kovasti. Karhunvatukasta ja kookoksesta syntyy veikeä tuoksusekoitus, jolloin karhunvatukka freesaa kookoksen pehmeyttä hieman.
Ambra
Viehättävä tuoksu metsäisellä vivahteella
Ambra on hyvin pehmeä tuoksu ja sitä pidetäänkin yleensä hyvin seksikkäänä. Ambrasta ja vaniljasta syntyy yhdessä tyylikkään pehmeä tuoksu.
Vanilja
Mukaansa tempaava täyteläinen tuoksu.
Tämä vanilja on kerrankin oikein kunnon vaniljainen vanilja! Tuoksu on ihanan pehmeä, muttei ollenkaan tunkkainen. Vaniljasta ja karhunvatukasta saa aikaan pehmeän tuoksun, jossa vaniljaisuus ja hedelmäisyys yhdistyvät lempeästi.
Myski
Orientaalin vivahteen omaava klassikkotuoksu
Myskissä on sanana jotain sellaista, minkä vuoksi se saa tuoksunostajat aina säikähtämään. Jostain syystä myski koetaan päällekäyväksi, vahvaksi, tummaksi ja tunkkaiseksi tuoksuksi, mutta kaikista ennakkoluuloistaan huolimatta tätä myskiä kannattaa tuoksuttaa. Tämä on nimittäin pehmeä, muttei ollenkaan tunkkainen tai päällekäyvä tuoksu ja voisin itseasiassa harkita käyttäväni tätä tuoksua yksinäänkin. Ennakkoluuloistani huolimatta päätin yhdistää myskiä ja ambraa saaden niistä yllättävän mukavan tuoksun!
Kookos
Paratiisin sävyistä eksotiikkaa
Tämä kookos on niin kookos kun kookos vaan voi olla. Hoi etelä, hoi aurinko, hoi Monoï Tahiti! Tässä se vasta on aurinkovoiteen tuoksua! Yhdessä vaniljan kanssa käytettynä tuoksusta syntyy pehmeä ja lempeä, muttei tunkkainen.
Tuoksuja voi ostaa yksinään 50 ml pulloissa (n. 17,50 euroa kappale) tai sitten kuuden 30 ml tuoksun paketissa (jonka ostaessa säästää joitakin euroa). Jälleenmyyjiä ovat kuulemma isot tavaratalot, Prismat sekä kemikaaliot.
Rakastan innovatiivisia keksintöjä (olivat ne sitten kuinka vanhoja tahansa) enkä näköjään ole ainoa, sillä tuoksut voittivat viime vuonna (2010-2011) ranskalaisen Victoire de la Beaute -palkinnon, jonka voittajat valitsee vuosittain 60-päinen kuluttajapaneeli. Paneeli testaa tuotteet tietämättä, mistä tuotteista on kysymys ja palkinto on arvostettu.
Koska innostuin toteutuksesta itse niin kovasti, sain ilokseni myös järjestettyä teille mahdollisuuden voittaa setin, joka pitää sisällään nämä kaikki kuusi tuoksua. Tai ei itseasiassa yhden setin, vaan arvottavina on viisi settiä! Mieletöntä!
Setin voit voittaa omaksesi vastaamalla kysymykseen
Miksi sinun on vaikeaa löytää itsellesi hajuvettä?
Jätä vastauksesi ja sähköpostiosoitteesti kommenttiboksiin ja olet mukana settien arvonnassa. Arvonta sulkeutuu sunnuntaina 18.12. klo 23:59.
Olen niin vaativa, tuoksun pitää olla erikoinen harvinaisuus, muttei tunkkainen, tylsä, tavanomainen, liian tuoksuva, liian makea, liian mitään, mutta silti kaikkea. :D
VastaaPoistasiniliu at hotmail.com
Koska tuntuu, ettei mikään kelpaa. Kaikissa on jokin vika, mutta uskon että tuosta setistä löytyisi monta uutta suosikkia:)
VastaaPoistaLotta-1995@hotmail.com
siksi kun tuntuu että kaikki ne mistä itse pidän on niitä samoija mitä kaikilla muillakin jo on, enkä halua tuoksua samlle kun muut :)
VastaaPoistaruuruli@gmail.com
En haluaisi tuoksua samalta kuin muut!
VastaaPoistaPakkohan se on taas onnea kokeilla ;) hajuvesiä on niin paljon, ettei niitä kaikkia pysty tuoksuttelemaan. Ne tuoksut, mitä olen kokeillut, ovat useimmiten liian tunkkaisia ja lähes kaikista tulee mieleen kissanpissa. Escadan kesätuoksut ovat olleet ainoita, mitkä ovat suht ok.
VastaaPoistaKiva idea, mutta toteutus vähän ontuu koska ovat eau de toiletteja. Minun ihollani kevyet edt:t eivät säily kovin kauan (ja kyllä, asia on tarkastettu ulkopuolisen toimesta useaan otteeseen ;) ), jos näistä tulisi joskus edp-versio niin voisin kyllä kokeilla. Noissa on myös se vaara että kokeilunhaluisena yhdistäisin monesta tuoksusta sellaisia helvetinkatkuja että olisi ainakin julkisissa tilaa ympärillä. ;)
VastaaPoistaMinulle vaikeutena on se, että hyviä tuoksuja on maailmassa liikaa, eikä hajuveden löytäminen ole todellakaan vaikeaa, joten siksi en osallistu kilpailuun vaan tulin vain kommentoimaan.
Miksi minun on vaikeaa löytää itselleni hajuvettä?
VastaaPoistaValinnanvaikeus on liian suuri. Vaihtoehtoja on liikaa, ja aina joku on toista kivempi. Mikään ei kuitenkaan ole _niin kiva_ että olisin heti ihastunut ja päättänyt että tämä on minun tuoksuni! Osa tuoksuista on myös liian tunkkaisia ja vahvoja. Usein hajuvesikaupoilla pää tuleekin kipeäksi ennen kuin sopiva tuoksu on löytynyt.
Tämä paketti olisi ihan huippu koska minulla todella on aina valinnanvaikeus kaupassa ja olen mahdottoman huono päättämään, niin tässä paketissa tulisi monta vaihtoehtoa joita voi sekoitella sen hetkisen fiiliksen mukaan! :)
elinapas@hotmail.com
Siksi että osa tuoksuista tuntuu häviävän iholta todella nopeasti. Välillä käy niin että löydän jonkun ihanan tuoksun jonka pysyvyys on surkea.
VastaaPoistaLuulen, että kasaan itselleni liikaa paineita hajuvesiä valitessa. Mietin, että on löydettävä se yksi tuoksu joka kuvaa juuri minua. Oikeastaan aika älytön odotus näin ääneen sanottuna. :D
VastaaPoistanalle_k@yahoo.com
Koska mulla on yksi rakkaus tuoksu minkä yli minkään muun hajuveden on vaikea päästä nimittäin jean paul gaultier classique... Sain ensimmäisen classiquen muistaakseni 19 vuotiaana ja pari vuotta käytin pelkästään sitä. Nyt on tullut sen rinnalle pari muutakin hajuvettä, mutta silti aina kun menen hajuvesi ostoksille vertaan kaikkia classiqueen ja mikään ei vaan oikein tuoksu mun nenään yhtä hyvältä. Tosin Dieselin Loverdoseen ihastuin.
VastaaPoistaTea.Masalin@gmail.com
minun on vaikea löytää oikeaa hajuvettä itselleni koska vaihtoehtoja on liikaa. en ikinä osaa valita useasta vaihtoehdosta mikä olisi juuri se paras... :)
VastaaPoistalaurapaak@gmail.com
Valitsen meikin ja tuoksun aina fiiliksen mukaan. Oikean tuoksun valinta on siksi vaikeaa, että ostoksilla en osaa päättää, haluanko tuoksua tältä aina. Minulla on jo aivan liikaa kosmetiikkaa, enkä välttämättä haluaisi luomiväri&huulikiiltoarmeijan kaveriksi vielä tuoksukokoelmaakin. Tämä paketti olisi minulle täydellinen!
VastaaPoistaKyllästyn helposti hajuvesiin ja oikeasti miellyttävän ja oman tuoksun löytäminen on hankalaa.. Tää sekoittelu kuulostaa jännältä, ei heti tulisi samaa tuoksua vastaan ainakaan::-)
VastaaPoistafangtooth-@hotmail.com
Sinällään minun ei ole vaikea löytää itseäni miellyttäviä tuoksuja, mutta niitä on vaikea ostaa! Monikin parfyymi tuoksuu liuskassa hyvältä, mutta sitten tulee katsottua hintaa ja todettua, että joo, enpäs minä nyt olekaan ihan 100% varma, että onko tämä juuri sellainen tuoksu jota ilman en voi olla. Jätänpä sen siis hyllyyn ja ostan jotain muuta... Varsinkin merkkituoksut ovat yleensä sellaisissa hinnoissa, että korventaa ajatus maksaa sellainen summa rahaa tuoksusta, joka ehkä sitten omassa käytössä on vain "ihan kiva".
VastaaPoistaJa on siinä löytämisessä kyllä omat vaikeutensakin, koska pidän yli kaiken juuri tällaisista selkeistä, yksinkertaisista tuoksuista: vanilja, kookos, ruusu, jasmiini, syreeni, sitrus ovat kovia sanoja. YR:ltä on löytynyt upea syreenituoksu ja kiva kookos (jota minulla ei ole), joltain toiselta valmistajalta kelvollinen jasmiinintuoksu, mutta noita muita en ole löytänyt, en ainakaan sellaisia, jotka miellyttäisivät itseäni.
Siksipä kuolaankin tuon vanilja- ja kookostuoksun perään ja karhunvatukkakin varmasti olisi minua miellyttävä. Muista en tiedä.
Aivan mahtava postaus!
VastaaPoistaNää yhdisteltävät tuoksut on kuin mulle tehty :) Mä kuulun just siihen kategoriaan, että kyllästyn nopeasti yhteen ja samaan tuoksuun ja haluan vaihdella tuoksuja päivittäin. Tykkään hedelmäisistä ja "marjaisista" tuoksuista, mutta hankaluuksia tuoksujen valinnassa aiheuttaa se, että moni niin ihanalle näyttävä puteli on mulle pitkässä juoksussa sittenkin liian voimakas. Eli tuoksuista tulee liikaa läpi joku voimakas pohjatuoksu, jota ei ole heti tuoksutteluvaiheessa noteerannut.
Mutta näistä tuoksuista olis ihana päästä sekoittamaan omia coctaileja :) Mii laik!!!
Hajuveden löytäminen on usein vaikeaa, koska kemikaaliosastoilla pyöriminen ja useiden tuoksujen kokeilu tukkii niinsanotusti hajuhermot, ja lopulta kaikki tuoksuu ihan samalta. Monesti olen silti ostanut jonkun tuoksun, ja sitten seuraavana päivänä kotona todennut sen olevan liian voimakas tai muuten vain vääränlainen. Tällaisen kuuden tuoksun setin voittaminen poistaisi ongelman, sillä tuoksuja voisi rauhassa kokeilla kotona. Olisipa ihanaa! :)
VastaaPoistaOlen liian rakastunut yhteen ainoaan hajuveteen, Lancômen Trésor In Loveen. Tämän takia mikään muu hajuvesi ei ole "tarpeeksi hyvä", enkä tunnu pääsevän tuosta yhdestä tuoksusta millään irti. Onhan se ihana, niin aivan kertakaikkisen ihana tuoksu, mutta haluaisin kumminkin vähän vaihtelua. Olisiko tästä setistä apua?
VastaaPoistamitenniinliikaa ät gmail.com
Omat hajuven löytämisvaikeuteni johtuvat lähinnä siitä, että osaan kyllä kuvailla mistä en tykkää (pistävistä tuoksuista, yliampuvan kukkaisista tuoksuista, tunkkaisista tuoksuista, liian kirpeistä tuoksuista jne.), mutta en oikein tiedä itsekään, mistä sitten tykkäisin täysin varauksetta. Se selviää tietysti ankaralla haistelulla, mutta yleensä nenänsä saa tunkea kaupan jokaiseen pulloon, eikä valmista tule vieläkään, koska kaikista tuoksuista löytyy joku vaativan hajuaistini mielestä tympeä sivukäry. On se vaikeaa.
VastaaPoistamdddox@gmail.com
Iii, ihania! :) Itsekkin tykkään kaikkia innovatiivisiä keksintöjä.
VastaaPoista---------
Itselleni on tosi vaikea löytää tuoksua, koska kaikki pullossa hyvälle haisevat muuttuvat omalla ihollani ihan oudoksi/pahaksi. Ei yhtään haise samalle kuin pullossa.
Ärsyttävää. :/ Ainoastaan yksi ainut hajuvesi pysyy mussa samanhajuisena, mutta senkään takia ei huvittaisi aina lähteä kun se loppuu niin hakemaan uutta n. 60km päästä. Phöh.
Koska mä olen luonteeltani niin vaihteleva persoona, että on päiviä jolloin haluaisi jonkin rauhallisen pehmeän tuoksun, kun taas toisena päivänä jonkun raikkaan sporttisen tuoksun pirteään päivään.. Eikä lista lopu tuohon, vaan tarvisin liki jokaiselle päivälle oman tuoksunsa - onhan jokainen päivä aina erilainen!
VastaaPoistamenni_92@hotmail.com
Minä en ole löytänyt itselleni sopivaa hajuvettä, koska mä haluan sellaisen, joka vie jalat alta, sellaisen, jota haluaisi olla koko ajan haistelemassa. En ole vielä tähän mennessä sellaista löytänyt, enkä halua tyytyä sellaiseen, joka on ihan ok, sellaisiakin on aika harvassa.
VastaaPoistaOi, Todellakin on vaikea löytää sopiva tuoksu! Loistava idea :) Yves Rocherilla oli vuosia sitten aivan täydellinen vaniljan tuoksuinen edt, mutta sen lopetettua en ole tilalle löytänyt sopivaa. Hitsi, näistä sekoittamalla voisin saada haluamani!
VastaaPoistaJuuri omanlaisen hajuveden löytäminen on vaikeaa,koska vaikka haluaisin käyttää voimakasta tuoksua,saan niistä migreenin. Tavoitteena olisi löytää kevyt tuoksu,jossa olisi silti hiukan potkua! Ilonamaria_@hotmail.com
VastaaPoistaVau, mieletön arvonta :)
VastaaPoistaMinun on vaikea löytää välillä tuoksuja, koska a) vihaan käydä tuoksuostoksilla ja b) olen surkea tuoksujen käyttelijä. B-kohta siis siksi, että saatan kotona suihkauttaa jotain tuoksua ja sitten kuitenkin otan laukkuun matkalle mukaan jotain ihan muuta ja tuoksun varmaan näiden sekoitukselta eli varmaan toooodella hyvältä ;)
meikkistudio@luukku.com
No kun se mieli muuttuu koko ajan, et miltä haluan milloinkin tuoksua ;)
VastaaPoistamirri182@gmail.com
Vaikeinta on löytää hajuvesi, joka sopisi aina mielentilaani. Tykkään monesta tuoksusta muilla ihmisillä, mutta sitä "omaa tuoksua" en ole vielä löytänyt. (Vaikka teini-ikäisenä olinkin vakuuttunut että kaikki vaniljaiset ja suklaiset melko raskaat tuoksut ovat ominta minua. Ei enää, kiitos.) Monesti myös kyllästyn tuoksuihin ja tietyt tuoksut muistuttavat jostakin tietystä aikakaudesta (esimerkiksi Escadan Incredible Me yliopisto-opiskeluiden ensimmäisistä vuosista). Jotenkin se tuoksu ei sovi enää valmistumisen kynnyksellä.
VastaaPoistaKaiken vaikeinta siitä tekee se valinnanvaikeus! Hajuvesiä seinä pullolaan ja jossain siellä on se yksi, juuri minulle. Eihän sitä jaksa etsiä.
VastaaPoistaOi miten mahtava idea!
VastaaPoistaMulle tuoksujen hankkiminen on haastavaa siksi, että kyllästyn niin mahdottoman helposti. Oikeastaan vain Laura Biagiottin Laura on sellainen tuoksu jota jaksan edelleen. Liitän myös todella vahvasti eri tunnetiloja ja ihmisiä tuoksuihin, joten jokin tuoksumuisto saattaa estää minua hankkimasta muutoin toimivaa tuoksua.
Pidän kovasti raikkaista ja kukkaisistakin tuoksuista. Näin ollen ongelmaksi saattaa muodostua se, että tuoksu on liiankin tyttömäinen ja imelä makuuni. Rajoitteita aiheuttaa myös lähipiirin hajusteyliherkkyydet. Toisaalta taas haluaisin tuoksun, joka olisi opettajan työssä vakuuttava, muttei päällekäyvä. Tarvitsisin siis hennon ja raikkaan aikuisen naisen tuoksun, joka saisi minut tuoksumaan hyvältä, muttei missään nimessä siltä, että olen uinut hajuvedessä. Siinäpä ongelmani! :)
VastaaPoistaholopaisen_veera@luukku.com
Minun ei oikeastaan ole kovin vaikea löytää itselleni sopivaa hajuvettä, sillä pidän monenlaisista tuoksuista. Ainoa ongelmani on se, että käyttäessäni liian kauan samaa hajuvettä, alkaa päätäni särkeä, enkä voi enää ollenkaan käyttää kyseistä tuoksua. Tässä setissä voisikin olla ratkaisu ongelmaani, kun voisin aina mielen mukaan kehitellä kevyempiä ja raskaampia tuoksuja, eikä nenäni ehtisi kyllästymään.
VastaaPoistasanni.karumaa@hotmail.com
Mun on vaikea löytää hajuvettä itselleni, koska oon aika vaativa tuoksujen suhteen. Tahdon tuoksun olevan täydellinen ja että voin käyttää sitä pitkään. Eli en suosi kausituoksuja. :)
VastaaPoistasara.ansaharju@hotmail.com
olen todella tarkka siitä mistä tuoksusta pidän.. sen pitää selkeästi olla vain jokin yksi tuoksu, esim; omena, vanilja, kookos..
VastaaPoistaOlen ennen käyttänyt paljon yves rocherin plaisirs nature tuoksuja joissa näitä omia ihanuuksia on.. mutta jokainen niistä on ollut niin ällömakea ettei niitä ole loppujen lopuksi ole voinut kauaa käyttää..
olen siis vaikea tuoksujen hankkija nirsouden ja herkkänenäisyyden takia.
Vaikeinta tuoksun ostamisesta varmaan tekee, että minulla on voimakas "tuoksumuisti", enkä voi ostaa samaa tuoksua, jonka olen haistanut joskus jollain tutullani. Tämän lisäksi olen äärimmäisen nirso, ja yleensä kaikki tuoksut ovat "liian jotakin". Varmaan tällainen setti olisikin hyvä, jotta pääsisi rakentamaan sen omanlaisen tuoksun:)
VastaaPoistaihanastyle@hotmail.com
Mun on vaikea löyää hyvää tuoksua itselleni koska vaikka rakastaisin tuoksua ostohetkellä niin parin viikon päästä olen jo ihan kyllästynyt. Tämmönen paketti oisi siis täydellinen !
VastaaPoistaKoska kyllästyn niin helposti! Tai ainakaan minä en voi käyttää aina samaa tuoksua pitkään yhteen putkeen. Jokaiselle tilanteelle ja ajakohdalle tulee muutenkin olla omat tuoksunsa. :)
VastaaPoistameet_my_darling@hotmail.com
oi ihanaa!
VastaaPoistamä oon juurikin yksi niistä ihmisistä, jotka pitävät tuoksuista, jotka tuoksuvat selkeästi jollekin. siksi mulla on ollut aina hankalaa löytää tuoksua, jota jaksaisin nuuhkia pidempäänkin. ja etenkin on vaikeaa OSTAA tuoksua, sillä en ihastu mihinkään sekoitukseen kaupassa. ja hajuvedet nyt valitettavasti ovat aika kalliita ostaa vain testikäyttöön.
jotain tästä tottumuksestani kertoo intoni demeterin tuoksuihin ja vielä enemmän se, miten liekeissä olin bodyshopin uusista minikäsideseistä.
minä <3 ylilyövä kookostuoksupilvi
anna.e.makela@jyu.fi
Tuoksun löytäminen on vaikeaa, tai ainakin hidasta! En pysty peräjälkeen tuoksuttelemaan montaa tuoksua, kun ne kaikki alkavat jo tuoksua ihan samalta. Vertailua on vaikea tehdä, jos kerralla pystyy testaamaan korkeintaan 3-5 tuoksua. Tax freen läpikäyminen vie ikuisuuden! Lisäksi ihastun aina niihin tosi suosittuihin tuoksuihin, joita on joka toisella. Tuo kuuden tuoksun setti olisi mainio, voisin luoda oman tuoksuni!
VastaaPoistahanibanibani(at)hotmail.com
Monesti hajuvedet aluksi tuoksuvat hyvältä, mutta ihollani ne muuttuvat jonkun ajan kuluttua tunkkaiseksi.. :/
VastaaPoistabizarreh@hotmail.com
Haluan valita tuoksuni milloin minkäkin asian perusteella. Joskus tuoksuuni vaikuttaa pukeutuminen tai yleinen fillis, toisinaan vaikkapa sää. Sen takia minulla pitäisi olla kasoittain erilaisia tuoksuja että varmasti jokaiseen tilanteeseen löytyisi sopiva yksilö. Ja tuohan nyt vaan olisi aivan loistava ratkaisu ongelmaani :) karolii-@hotmail.com
VastaaPoistaHaha, minun ei ole ollenkaan vaikeaa löytää hajuvettä :D Olen melkein kaikkiruokainen! Ainoastaan oseaaniset tuoksut jätän kaupan hyllylle, tosin omistampa silti yhden pullon tätäkin lajia ja vielä käytän sitä... Elisiisjoo, kaikkiruokaisuus on jees (:
VastaaPoistaine_91@msn.com
Vaikeinta on löytää tuoksua, joka tuntuisi omaan persoonaan sopivalta. Hintakin on useimmiten esteenä - yli 50 euron hajuvesiin ei opiskelijan budjetti veny ja kun haluaisi useampiakin kuin yhden tuoksun.
VastaaPoistadelusive-emancipation@luukku.com
On niin paljon vaihtoehtoja että kaikkea ei pysty yhdellä kertaa haistelemaan. Ja sitten ostaminenkin jää kun haluaisi valita sen kaikkein parhaimman - joka saattaa olla juuri se joka jäi haistamatta! Jonkinlaista esikarsintaa pitäisi siis tehdä mutta kun hajuvesistä ei ole suurta kokemusta niin on vaikea ryhtyä poissulkemaan mitään. Ei ole niitä huonojakaan kokemuksia auttamassa.
VastaaPoistaMinun on vaikea löytää itselleni hajuvettä, koska tuoksut ovat aina liian "jotain" - liian naisellisilta, liian raikkailta, liian mummomaisilta, liian voimakkailta, liian teinidiskolta, liian hajuvedeltä.
VastaaPoistaIhastuin Victor&Rolfin Flowerbombiin, mutta jonkin ajan kuluttua se alkoi tuoksua liian makealta ja voimakkaalta.
Toisinaan jos haluan jotain hienovaraista tuoksua käytän paria tippaa eteeristä öljyä, esim. appelsiiniöljyä.
Haaveilen hyvin hennosta mantelin tuoksusta.
siljayves@gmail.com
Vaikeaa hajuvesien ostossa ovat arvaamattomat allergiani. Olen allerginen aika lailla Kaikelle, joka kasvaa ja kukoistaa, eli kesät menevät lääkkeiden voimalla, eikä huonekasveja ole. Hajuvesien ostossa tämä tarkoittaa että kokeilen jotain ja testailen loppupäivän, onko siinä mitään, mikä osuisi ikävästi nenään. Vaikka joissain saattaa olla jotain mille olen allerginen, se ei ole kuitenkaan varmaa että reagoin siihen, mikä tekee asiasta ärsyttävää!
VastaaPoista-Salla
Kyllästyn mielettömän helposti tuoksuihin. Käytän ne aina yli, jolloin pelkkä tuoksukin saa minut yökkäämään.
VastaaPoistaMinun on vaikea löytää itselleni sopivaa hajuvettä, koska pidän niin monenlaisista tuoksuista!
VastaaPoistaLisäksi kyllästyn todella helposti ja minusta olisi ihanaa jos pystyisin noin helposti yhdistelemään ja saamaan uusia tuoksuja! <3
Mukavaa joulunodotusta,
Jenni
psykedeli4@hotmail.com
Tämän takia voin jo menettää blogivastausneitsyyteni vaikka olen blogiasi seurannutkin pitkään!
VastaaPoistaMiksi minun on vaikea löytää itselleni hajuvettä?
Ehkä tärkein syy on se, että moni hajuvesi aiheuttaa minulle inhottavan päänsäryn. Tästäsyystä hajuvesiosaston läpi tulee mentyä melkoisen rivakasti. Myöskin runsaasti hajuvesiä käyttävän ihmisen lähellä on välillä vaikea olla. Tästäsyystä lähinnä käytän kevyitä vartalosuihkeita, jotkut miedot hajuvedetkin käyvät kyllä, kuten yves rocherin les plaisirs nature-tuoksut, jotka taas eivät ole kovin laadukkaita. Harmi sinällään, sillä tuoksujen perusteella valitsen usein kodin kaikki pesuaineet, shampoot jne, tuoksut piristävät arkeani huomattavasti!
Netistä ei sokkona oikein uskalla tuoksuja tilata, sillä harmittaisi melkoisesti pieniä tulojani tuhlata hutiostokseen, jotenkin aina rahoille on muka parempaa käyttöä kuin itsensä hemmottelu (tosin kiitos blogisi, Lushilta tuli minun mittapuuni mukaan iso tilaus, joita olen käyttänyt ahkerasti... Ne tuoksut!!).
Tämän postauksen tuotteet kyllä saivat minut innostumaan, etenkin vanilja, kookos ja karhunvatukka ovat mieleeni. Vielä kun mainitsit monoi tahitin, innostuin todenteolla! Muistan vieläkin yves rocherin monoi tahiti-öljyn, vaikka sen käyttämisestä on varmaan yli 10 vuotta aikaa...
Nimim. Tiutautilhi
Sp-osooite: tineh79@hotmail.com
Siksi että tahtoisin löytää juuri sen täydellisen tuoksun, jolta tahtoisin tuoksua vielä vuosienkin kuluttua!
VastaaPoistaOnpa valtavan mielenkiintoinen konsepti, pakko kokeilla! Tällaisen setin avulla voi varmasti myös oppia tunnistamaan paremmin erilaisia hajuvesien ainesosia!
VastaaPoistaItselleni hajuvesien löytämisessä haasteena on yleisellä tasolla sellaisen tuoksun löytäminen joka ihastuttaa minua aina ensituoksusta jälkituoksuun eikä tämän lisäksi aiheuta yliherkkyysoireita tai allergiaa. Toinen onglemani on lähtöisin tuoksuharrastuksestani, nimittäin minun on vaikea valita seulan läpäisseiden tuoksujen väliltä sellaista, johon haluaisin sitoutua... ja sijoittaa sen +-100 euroa. Monet mielenkiintoiset tuoksut ovat arkeen turhankin haastavaia. Joten lopputuloksena on usein sitoutumiskammoista läträämistä näytteiden kanssa.
Mutta tämä setti kuulostaa mahtavalta, voisi fiilistellä joka päivä uutta tuoksua!
On vaikea löytää tuoksua, jota jaksaisi käyttää koko pullon loppuun. Aina tuoksu tuntuu liian makealta tai raikkaat tuoksut sitrukselta vähän aikaa tuoksua käytettyä, vaikka kaupassa tuoksu tuntuu ihanalta. Tuoksun pitäisi olla puhdas, eikä siinä saisi olla liian monia vivahteita! Siksi näitä olisi ihana kokeilla... osoite: joannn (at) luukku.com
VastaaPoistahaluan jollain tapaa hedelmäisen, mutta en liian makeaa tuoksua. Tuoksu ei saa olla halvan tuoksuinen mutta hinta ei saa olla kovinkaan kallis :D
VastaaPoistarosa.karppinen@hotmail.com
Minulla on joitakin hajuvesiä, mutta yksikään niistä ei ole oikeasti sellainen, että voisin käyttää sitä. Kauppojen tuoksuosastoilla menen aina ihan sekaisin, kun joka puolelta tulvii kymmeniä erilaisia hajuja, ja tulen aina ostaneeksi putelin, joka ei enää kotona tuoksu ollenkaan hyvälle. Lisäksi saan helposti päänsärkyä tietyntyyppisistä tuoksuista. Olenkin haaveillut jo pidemmän aikaa löytäväni Sen Täydellisen hajuvesirintamalla. Koska vikatikkiostokset ovat ikäviä, olen kauan joutunut olemaan kokonaan ilman tuoksua. Siksi tällainen setti olisi minulle kuin taivaan lahja!
VastaaPoistaSähköpostiosoitteeni on iina.ruhanen@kolumbus.fi.
Minun on vaikea löytää sopivaa tuoksua, koska myymälässä monet tuoksut tuntuvat tuoksuvan samalta. Olen yrittänyt tuoksutella vain muutamaa kerrallaan ja välissä kahvipapuja, mutta ei tunnu auttavan. Sopivan tuoksun löytäminen tuntuu vaativan näin pidempiaikaista perehtymistä, minusta olisi kiva saada uusi tuoksu nyt ja heti! :D
VastaaPoistamaija.saisa@hotmail.com
Myös valtava valikoima hieman kauhistuttaa, itse kun en osaa rajata tiettyä tuoksuryhmää, joka minua erityisesti miellyttäisi. Joskus myös epäilyttää, että kauppojen tuoksut olisivat pilaantuneet hyllyjen kuumien loistevalojen takia. Tämä etenkin silloin, kun pullosta tulee vastaan pistävä, jopa eltaantunut haju. Tai ehkä tämä johtuu siitä että tuoksun pitäisi antaa ensin asettua omalle iholle?! Plaah, en tiedä, mutta liian aikaa vievältä sopivan tuoksun etsiminen tuntuu! :D
Minun on vaikeaa löytää tuoksuja, koska olen huono päättämään asioita. Usein käy juuri siten, että tuoksuhyllyltä löytyy monia mielenkiintoisia tuoksuja, mutta kukkaron nyörit ovat löystymättömät. Ja jos ei osaa päättää, joutuu ehkä lähtemään tyhjin käsin kotiin. Valitettava tosi asia on myös se, että tuoksut joihin yleensä miellyn, eivät tietenkään ole niitä halvimpia :)
VastaaPoistaPitkästä aikaa palkinto, joka oikeasti kiinnostaa.
VastaaPoistaOlen nimittäin todella hankala hajuvesien suhteen. Monet tuoksuvat pullossa hyviltä, mutta iholle suihkautettuna eivät vaan toimi ja alkaa joko ärsyttää tai ällöttää. Mun ihossa on ehkä joku vika, sillä en vaan tunnu löytävän itselleni istuvaa tuoksua! Mun iho muuttaa ne huonoiksi. :( En myöskään pidä liian voimakkaista tuoksuista, mulla alkaa helposti nenä vuotaa ja aivastuttaa. Mielelläni kuitenkin suihkisin päälleni hyvää tuoksua, ehkä tosiaan pitäisi tutustua näihin itse sekoiteltaviin setteihin...
Mun on vaikea löytää sopivaa tuoksua, koska pienikin ripaus liikaa väärää hajusteraaka-ainetta saa kunnon päänsäryn aikaan, eikä sitä tiedä ennen käyttöä. Ja silloin on tietysti jo liian myöhäistä :D Parhaita ovat puhtaat ja kevyet tuoksut ja tietenkin kohtuullisissa määrin :) Nämä kuulostaa todella hyviltä. Annina / a-nny@hotmail.com
VastaaPoistaHajuvettä on vaikea löytää sillä harvoin löytyy ihania makeita tuoksuja.
VastaaPoistamarieronen96@hotmail.com
-Marii
siks koska tykkään melkeen kaikista tuoksuista :-D
VastaaPoistasouffi96@hotmail.com
Mielenkiintoisen oloinen paketti. Tuoksun löytämisessä on kaksi ongelmaa 1) Kun on löytänyt jonkun kivan, ei voi olla varma olisiko joku muu vielä kivempi joten kun tuoksu loppuu ei tiedä ostaisiko sitä samaa lisää vai lähtisikö etsimään uutta, mistä päästään ongelmaan numero 2)tuoksuja ei voi oikein arvioida muuta kuin itse haistelemalla, ja tällaisena tuoksu-ummikkona on kauhean vaikea aloittaa mistään kun eri tuoksuja on kymmeniä/satoja eikä oikein edes tiedä, mitkä olisi ne tuoksut mistä tykkää :) Hirveän monet hajuvedet tuoksuu mielestäni kuitenkin todella pahalle. Vaikeaa on, joten ehkä tällainen paketti missä kaikki tuoksut on erillään auttaisi eteenpäin :)
VastaaPoistakmv30@hotmail.co.uk
Tuoksujen ostaminen on haasteellista, sillä hajuvesissä on usein jokin sivutuoksu, josta en välitä. Parfyymit ovat makuuni liian voimakkaita enkä halua haista metrin päähän vaan ihan hiljaa keskenäni. :) Tuoksut ovat usein liian jotakin (imelä, raikas, mentoli, mummo..) ja jäävät osaltani myös sen vuoksi. Tykkään ruumiskaupan vaniljasta, sillä se on sopivan mieto ja simppeli, mutta se saattaa ennen pitkää kuitenkin käydä hieman tylsäksi ollessaan ainoa tuoksuni.
VastaaPoistakonna.sakkonen@gmail.com
IHANA IDEA!:D
VastaaPoistaMun ongelmat perustuvat siihen, että olen liian laiska lähtemään nuuskimaan niitä tuoksuja minnekään. Ongelmansa kaikillä näköjään, khrm...
Oi, noihan kuulostaa ihan mun jutulta :) Itselle sopivaa hajuvettä on aika vaikea löytää, koska kaupassa tuoksu vaikuttaa aina paremmalta, miltä se kotona sitten tuoksuu. Eikä rahat riitä ostamaan uusia tuoksuja jatkuvasti:)
VastaaPoistakatsykissa@hotmail.com
Ooh, kuulostaa todella houkuttavalta! Jos ei (taaskaan) napsahda arpaonni omalle kohdalle, niin täyty ehkä kipittää ostamaan itse tuollainen paketti!
VastaaPoistaMuta miksi on vaikeaa löytää hajuvesi? Mielestäni etsintäprosessi on haastava! Vaihtoehtoja on niin monta ja kolmen tuoksun jälkeen nenä turtuu. Varsinkaan kun ei tarkkaan tiedä minkälaista tuoksua etsii, niin tehtävä on kamalan vaikea.
Minun on vaikea löytää itselleni sopivaa hajuvettä, koska olen niin nirso. Tähän liittyy myös se, että pelkään tekeväni vääriä ratkaisua kemikaalioissa; jos tykkään tuoksusta kaupassa, en tykkääkään siitä enää kotona, koska pääni oli niin sekaisin kaikista eri tuoksuista kaupassa. Toisaalta saatan myös joskus jättää kauppaan sellaista, mihin voisin tykästyäkin, koska ajattelen, etten pidä siitä kuitenkaan enää kotona. Ja toki myös opiskelijabudjetti vaikuttaa asiaan, koska en lähtökohtaisesti pidä "halvemmista" tuoksuista tuoksun enkä pullon estetiikan takia, ja arvokkaammat tuoksut sitten tuppaavatkin olemaan liiankin arvokkaita.. :/
VastaaPoistaOnpas näppärän kuuloinen setti. Onnistuisikohan siitä sopivan tuoksun sekoittaminen näin vaikeanenäiselle? :D
VastaaPoistaMinulla on tosi tarkka hajuaisti ja on tosi vaikeaa löytää sopivaa tuoksua. Yleensä kaikki hajuvesien käyttäjät haisee nenääni parin metrin päähän lähinnä myrkyllisiltä. Tulee oksettava olo jos vaikka bussissa joudun liikaa hajuvettä suihkutelleen viereen.
Tykkään kyllä hyvistä tuoksuista jos ne ovat hieman miedompia. Esimerkiksi tuoksulliset vartalovoiteet ovat ihania.
Tähän mennessä ainoa hajuvesi josta olen tykännyt (ja oon kaikkia mahdollisia joskus tuoksutellut) on Jessica Simpsonin Dessert kokoelmasta kookoksen tuoksuinen hajuvesi. Harmi etten ole löytänyt vastaavaa muuta.
Olisi kiva löytää mietoja tuoksuja. Käyttäisin tosi mielelläni sellaisia hyväntuoksuisia ei pahaa oloa aiheuttavia.
t: lillitati@hotmail.com
Minun on hyvin vaikea löytää itselleni sopivaa tuoksua, koska suurin osa hajuvesistä tuoksuu hyttysmyrkylle minun nenässäni..! Jos taas tuoksu on hyvä, on se joko liian päällekäyvä, teinimäinen tai aiheuttaa minulle päänsäryn. Siksi en ole vielä täydellistä hajuvettä löytänyt, mutta tämä yhdistely vaikuttaa aivan täydellisen nerokkaalta idealta!
VastaaPoistaChatte
hoppipolla@hotmail.fi
Miksi minun on vaikeaa löytää itselleni hajuvettä? Yksinkertaiseksi siksi että olen ihan noviisi hajuvesien suuuressa maailmassa. Pitkän aikaa hajuvesi tarkoitti minulle tunkkaista mummotuoksua (tuli pienenä mummon tuoksuja tuoksuteltua). Nytten vasta olen alkanut ymmärtää että onhan näitä hyvänkin tuoksuisia olemassa :D Tuoksujen suhteen en ole kuitenkaan muuten kovin kranttu, siksi tuottaakin vaikeutta valita juuri se oikea tuoksu miljoonien joukosta... Ja sähköposti henna.ojala(at)netti.fi
VastaaPoistaNenäni sotkeutuu helposti tuoksetellessani useita eri tuoksuja. Olen yleensä tylsä ja päädyn saman valmistajan uusimpiin tuoksuihin, ja haluiaisin kerrankin päästä testailemaan tuoksuja rauhassa kotona ja löytämään uuden suosikkituoksuni! :))
VastaaPoista-Laura
lauraa.lin@hotmail.com
Minulla on vaikeuksia löytää hajuvettä, sillä vierastan voimakkaita naisellisia, yrttisiä tai makeita tuoksuja. Pidän raikkaista ja "vetisistä" tuoksuista. Usein kuitenkin huomaan, että tällaiset tuoksut ovat/muuttuvat käytössä miehekkäiksi. Siis kaipailen raikasta, mutta kuitenkin naisellista tuoksua, joka tuoksuu hyvältä juuri minun ihollani. Ja vielä pienessä pullossa, sillä kyllästyn samaan tuoksuun helposti :)
VastaaPoistaslasal@utu.fi
Wau, onpa mahtava keksintö enkä itse oo ennen kuullu vastaavasta!
VastaaPoistaVoisin verrata hajuvesien ostamista farkkujen ostamiseen; täydellisiä on lähes mahdoton ostaa. Aina pitää sovittaa, ja jossain vaiheessa huomaa, ettei tämä nyt niin kiva olekaan. Jos kuitenkin löytää täydelliseltä tuntuvan hajuveden siihen kyllästyy parissa viikossa. Siksi en viitsi ostaa kamalan kalliita hajuvesiä, ettei mene sitten kymmeniä euroja hukkaan, kun hajuvesi jääkin käyttämättä. Valitettavasti yleensä juuri ne kalliimmat hajuvedet ovat niitä, joiden käyttöä voisin edes harkita.
sartsu.j@gmail.com
Oon ehkä selainen tyyppi joka joka kerta haluaisi jotain uutta. Kyllästyn siihen samaan hajuveteen hyvin helposti ja sitten se jää jonnekkin nurkkiin pyörimään. Siksi olisikin hauska testata tätä pakkausta, olisi ainakin valinnan varaa eikä rupeisi heti kyllästyttämään :D
VastaaPoistavilhelmiina98@hotmail.com
En ehkä osa vain leikkiä tarpeeksi, ja juuri siksi tällaisen paketin voittaminen olisi onnenpotku :p
VastaaPoistaPidän erilaisista hajuvesistä, mutta sitten uraudun aina samanlaisiin, se harmittaa.
Minulla on hajuherkkä migreeni ja se tuo oman hankaluutensa hajuveden löytämiseen. Asiaa ei suinkaan helpota se, että olen jokseenkin nirso tuoksujen suhteen :D
VastaaPoistajessica-89-@hotmail.com
-Karatemato-
Koska koen monet liian mummoiksi taikka liian "teinimakeiksi" ja nirsolle nenälle sopivat tuoksut sattuvatkin maksamaan aivan liian paljon lompakolleni!
VastaaPoistaEn löydä ikinä oman tuoksuista koska suurin osa on liian naisellisia tuoksuja, liian "väkeviä" (ei siis kevyitä) tai sitten ne vaan haisevat kamalella tai omast mielestäni pesuaineelle :D
VastaaPoistaMiksi on vaikeaa löytää itselleni tuoksua?
VastaaPoistaEnsimmäisenä syynä on varmaan pieni varattomuus, jolloin kaikista parhaat ja ihanimmat tuoksuhyllyt jäävät liian kauas omasta todellisuudesta.
Toisena syynä on ehkä että MÄ EN VAAN OSAA. Niin paljon vaihtoehtoja, mikä on paras! Omalla ihollani tuoksut muuttuvat usein vähintäänkin oudoiksi ja varsinkin ajan kanssa ihanat tuoksut muistuttavat enemmänkin kissanpissaa. Niin epäreilua.
Olen käyttänyt tuoksuina lähinnä ihan tuoksuöljyjä viime aikoina. Joku ihana hajuvesi olisi mahtavaa vaihtelua.
P.s. YR:n karhunvatukka! Aivan ihana, käytin myös ihan älyttömän paljon. Tulee tuoksusta paljon muistoja mieleen.
Sopiva hajuvesi on vaikea löytää, sillä kyllästyn tuoksuihin helposti ja jos käytän pitkään samaa niin se tuoksu alkaa helposti ärsyttää. Tätä ei helpota, että tuoskut ovat yleensä pakattu liian isoihin pulloihin. En halua ostaa pullollista hajuvettä kun sen käyttö jäisi kuitenkin lyhyeen.
VastaaPoistaanelma- at hotmail.com
Minun on vaikea löytää itselleni hajuvettä koska tykkään niin paljon erilaisista tuoksuista.
VastaaPoistaTällä hetkellä haluaisin kepeän arkituoksun, kirpeän vaihtotuoksun ja mausteikkaan iltatuoksun. Nämä kaikki eivät kuitenkaan koskaan löydy yhdestä pullosta vaan jokaiseen tarkoitukseen pitää olla eri tuoksu.
Itse myös kyllästyn helposti ja siksi luovutinkin äitille juuri neljä tuoksua koska ne eivät enää vain miellyttänyt minua.
Ja juuri tuon kyllästymisen ja erilaisuuksien takia on vaikea löytää itselleni hajuvettä.. koska yleensä 1 tuoksu maksaa sen n. 60e ja sitten kun niitä pitäisi olla kolmea neljää eri, niin eih.. niin vaikeaa.
Ostin esim juuri itselleni neljä eri cleanin tuoksua (tuli paketissa) mutta nyt harmittaa kun mikään niistä ei ole sellainen ihanan vaniljainen/myskinen vaan kaikki ovat suht tavallisia ja neutraaleja.. äää! Eli tarvitsen tosiaan vielä ainakin yhden tuoksun iltaa varten... tai kaksi.
Niin, vaikeaa.
äh, ja aina unohdan.
VastaaPoistas-posti: mirettep@hotmail.com
Se on vaikeaa, koska oon niin laiska etsimään! Hajuvesiosastoilla tuoksuu niin monelle, ettei harkintakyky enää pelaa. :D
VastaaPoistamoonline@luukku.com
Ei mun oikeastaan ole vaikea löytää itselleni hajuvettä. Ehkä rahapula ja valinnan vaikeus rassaavat eniten. -Olisi nimittäin kiva, jos niitä ihanaisia tuoksuja olisi enemmän kuin yksi. Lempparit muuttuu ajan mittaan, ja olen kyllä monesti ihmetellyt, miten kummassa olenkin voinut himoita jotain tuoksua, jota nyt en kestä oikein metrien päästäkään :)
VastaaPoistaPostausta lukiessani olin koko ajan enemmän jo lähdössä metsästämään tätä pakettia kaupoista, mutta kun päästiin tähän arvontakohtaan niin voi että kun hihkuin! AIVAN LOISTAVAA!
VastaaPoistaMulla epäiltiin nuorempana migreeniä, joten olen kiltisti pysynyt poissa niin wunderbaumeilla koristelluista autoista kuin kauneusosastojen tuoksuhyllyjen välistäkin. Ei mulla migreeniä loppujen lopuksi koskaan ollut, mutta jotenkin tuo tuoksujen välttely on jättänyt jälkensä.
Mulla on kaiken kaikkiaan yksi hajuvesi. Sen ostamista pohdin ikuisuuden jos toisenkin, kunnes viimein sen uskaltauduin hankkimaan. Nyt se on kaikkein rakkain, mutta en osaa oikein käyttää hajuvettä. Se on mulle semmoinen luksusjuttu, jota suihkin vain juhlatilaisuuksiin.
Toivottavasti vielä lähitulevaisuudessa minä ja hajuvedet pääsemme läheisempiin väleihin. Onhan se vaan mainio ja yksinkertainen keino lisätä joka päivään vähän ekstraa tuoksumalla ihanalta!
Itselläni on tällä hetkellä 13 hajuvesipulloa. Käytän hajuvettä päivittäin, joka päivälle erilaista ja tuoksuja on niin päivä- kuin iltamenoihin.
VastaaPoistaHajuveden valintaan vaikuttaa paljolti työni terveydenhoito puolella, joten hajuvesi ei saa olla kovinkaan voimakasta ja päälle tunkeva, ettei asiakas saa luonani ollessaan astma- tai allergiakohtausta. Joskus pelaan kuitenkin hieman uhkapeliä ja saatan aamulla suihkauttaa jotain hieman tuoksuvampaa hajuvettä, ihan vaan koska minusta nyt sattuu tuntumaan siltä, että tänään haluan tuoksua enemmän Acqua Di Gioialle kuin Beyoncen Heat rushille (jonka tuoksu ei kestä ihollani muutamaa tuntia kauempaa vaikka suihkauttaisin sitä kaulalle ja dekolteelle 3-4 suihkausta - wonder why?).
Vaikka hajuvesi on jo ihan kivasti kertynyt, en siltikään ole löytänyt vielä Sitä Oikeaa. Jotenkin minun on hirmu vaikea löytää tuoksua joka on mieto, mutta silti kuitenkin havaittavissa ja mielellään vielä kukkaishedelmäinen, ei kuitenkaan liian imelä.. ja jota jaksaisin käyttää aina uudelleen ja uudelleen. Olen siis jo onnistunut kuitenkin melkein johonkin kategoriaan päätymään. Olen kuitenkin edelleen avoin kaikille uusille jännittäville tuoksuille ja uusia hankintoja tulee lähes joka kuukausi.
On tosi ihana ajatus, jos voisi itse valita ja tehdä oman tuoksusekoituksen. Olisihan se uniikimpi valinta ja tuoksu olisi itsesi oloinen.
-Nirppu-
Vaikeus tulee siitä, että omistan hajuvesiä jo jonkun verran ja aina tuntuu uutta haisteltaessa että täähän on kuin tuo vanha ja mihin mä tätä sitten tarvitsen. Lisäksi aina tulee jotenkin jumiuduttua siihen tuttuun ja turvalliseen kategoriaan hedelmäiset ja sitruksiset tuoksut.
VastaaPoistaTämä lieneisi hyvä tapa testailla vähän kaikennäköisiä tuoksuja monissa eri tilanteissa!
iidis@luukku.com
Oon nii tarkka ja vähä perfektionistiki nii on vaikee löytää tuoksuja jotka miellyttää :D Monet kaupat käyny läpi eikä oo oikeen löytyny mitään hyvää :/ Toi olis ihan täydellinen pakkaus!! Varmasti löytyis mieluisa tuoksu ;)
VastaaPoistajuuulia@luukku.com
Koska aina kun olen hajuvesishoppailemassa tulee eteen joko hyvän tuoksuinen ja tajuttoman kallis, halpa ja pahanhajuinen tai sitten hyväntuoksuinen ja halpa jota käytän sen purkin tai kaks ja senjälkeen tuoksukiintiö sille hajuvedelle onki jo saavutettu =) Olis ihan mahtavaa saada tommonen paketti niin sais vaihdella tuoksua aina niin ettei kerkeis kyllästyä. Kiva blogi vaikka onki vuosien varrella muuttunu, huomaa että panostus bloggailuun ei oo vähentyny yhtää, päinvastoin. Kivaa joulua sulle! ps. kirjottelit joskus siitä että ku luet kirjoja niin aina auttamatta nukahrat, onko löytyny mitää ratkaisua vai miten se juttu päätty sillon? t. Marke
VastaaPoistaMun on vaikea löytää tuoksua, koska tykkään niin monista erilaisista ja valinnanvaikeuden edessä jätän sitten kaikki aina kaupan hyllylle:D
VastaaPoistaHajuvesien ostaminen on kamalan vaikeaa ja sitten, kun SE OIKEA sattuu kohdalle, on hintakin sen mukainen. Opiskelijabudjetilla ei kovin kalliita hajuvesiä ostella ja minulle sopiva raja on 30 €, jos siitä kalliimmaksi menee, niin iskee piheys ja "en minä tuota tarvitsekaan" olotila. Mutta tällä hetkellä käytössäni on Avril Lavignen Forbidden Rose ja siihen olen kyllä ollut tyytyväinen :)
VastaaPoistaminna_kurki@suomi24.fi
En löydä itselleni hajuvettä, sillä en ole vieläkään päässyt ylitse Oriflamen Visions -sarjan Miss Punk -tuoksun lopettamisesta. Se oli täydellinen!
VastaaPoistaHajuvesiä voi tuoksutella vain muutamia kerrallaan joten vertailu on hankalaa. Ja tuoksu kehittyy iholla ajan myötä joten pitäisi melkeinpä käydä päivittäin kempparissa testaamassa yhtä tuoksua ja pitää tuoksupäiväkirjaa.
VastaaPoistaItselläni on tuo kookos ja se on todella ihana ihan yksikseen. Mielelläni kuitenkin kokeilisin sitä muiden tuoksujen kanssa :)
saint.stella@hotmail.com
Vau! Ihana arvonta! :)
VastaaPoistaJa itse asiaan. Lähimpään Stockmann beautyyn tai Sokos emotioniin saa autolla porskutella tunnin verran, eikä kaupunkiin tule mentyä kauhean useasti. Plussana on vielä, että kavereita ei ehkä kiinnosta tulla mun kanssa kosmetiikkakauppaan hiplailemaan. :D En siis voi tuoksutella samaa tuoksua kauhean usein, niin on vaikeaa päättää, haluanko oikeasti sen kyseisen tuoksun. Ja kun kaikkia suositeltuja ei viitsi kerralla kokeilla iholla. Lisäksi taidan olla hieman nirso ja herkkä tuoksuille. En montaa suihkausta aamulla suihkauta hajuvettä, ei haittaa, vaikka tuoksu haihtuisi. Enemmän häiritsee suuri tuoksupilvi ympärillä. :D
teijjan@hotmail.com
Hajuvesien ostaminen on vaikeaa, koska harvoin niiden tuoksutteluun on tarpeeksi aikaa... Siis ehtisi odotella, että miltäs tämä tuoksu nyt juuri MUN iholla tuoksuukaan :)
VastaaPoistaOlen myös aika laiska käyttämään hajuvesiä, ja mulla onkin useita vuosia vanhoja pulloja joita en raaski heittää pois... Uusinkin hajuvesi taitaa olla parisen vuotta vanha.
Ehkä tällaisia tuoksuyhdistelmiä kokeillessa voisi se into säilyä pidempään, ja jaksaisi aamuisin noita tuoksuja suihkutellakin :)
Lähestulkoon jokaisesta tuoksusta tulee aina mieleen joku toinen, joka käyttää kyseistä tuoksua enkä siitä syystä pysty itse sitä käyttämään. En ole vieläkään ihastunut palavasti mihinkään tuoksuun, vaikka yritys on ollut kova. Jospa tällaisella sekoittelulla vihdoinkin löytäisin sen oman jutun :)
VastaaPoistacaddsu@gmail.com
oioioi! pakko saada! ;) mulla on muutama kiva tuoksu itsellä, mutta minulla on tapana kyllästyä nopeaa, ja tässähän olisi ratkaisu! :)
VastaaPoistamiikku1995@luukku.com
Ääää tää on niin just mulle kun olla voi! Mulla ongelma on siinä, että kun löydän sopivan puhtaan tuoksun josta tykkään, se ei pysy. Jos hajuvettä laittaa ennen kouluunlähtöä, koulussa ei tuoksusta ole enää tietoakaan. Enkä sitäpaitsi ole edes löytänyt itselleni sitä täydellistä tuoksua koska en pysty kovin niitä tuoksuttelemaan migreenin pelossa. Tämä paketti kuulostaa niin hyvältä että taidan jossain vaiheessa pistää rahani tähän jos en tätä sattuisi voittamaan :) kiitos tuhannesti arvonnasta!
VastaaPoistaylläolevaan jenny.rytkonen@gmail.com
VastaaPoistaOlin niin innostuksissani etten muistanut :)
Ihana arvonta!:)
VastaaPoistaOikean hajuveden löytäminen on välillä vaikeaa, koska pidän hieman raskaammista ja täyteläisemmistä tuoksuista, mutta monista tulee liian raskas tuoksu. Tai ostan hajuveden hyvä ensivaikutelman perusteella, mutta arkikäytössä se onkin ihan liian voimakas. Oloni kuitenkin tuntuu "alastomalta" ilman hajuvettä...
-Sanski-
Hajuvettä on vaikea löytää, koska niistä ei päälle päin näy mikä on kiva ja muutaman tuoksuttelun jälkeen ei enää mitään haista oikein.
VastaaPoistaLisäksi haluaisin jonkun kevyen ja kukkaisen, mutta en selvää escada-maista hedelmätuoksua vaan jonkun jossa on syvyyttä. Tähän mennessä vain Jeanne Lanvin tuoksu on onnistunut kiteyttämään vaatimukseni suurinpiirtein oikein.
Heippa! Varmaan vuoden seuraillut blogiasi mielenkiinnolla ja täytyy myöntää että muutamat hankinnat on tullut tehtyä ihan tämän blogin pohjalta. :)
VastaaPoistaMutta itse asiaan. Itselleni tuntuu olevan vaikea löytää hyvää tuoksua, koska suurin osa tuoksuttelemistani tuoksuista on ollut liian makeita, "kukkaisia", voimakkaita, tunkkaisia, ja jotkut jopa liian raikkaita. Kovin montaa vuotta en vielä sitä oikeaa tuoksua ole etsinyt, mutta toivo alkaa loppua pikkuhiljaa.
Äh, ja edellisestä unohtui sähköposti: sannapupu@gmail.com
VastaaPoista-Sanski-
Minulla on ongelmana se, että kun menen tuoksukauppaan, niin en saa kaupassa selvää tuoksuista ja yleensä poistun paikalta vain alkava migreeni seuranani.
VastaaPoistaKun jotain tuoksua ostan, yleensä käytän pullon loppuun, jolloin taas suostun aloittamaan päänsärystä myöten kaiken alusta.
Vaihtelunhaluinen olisin! Lempituoksujani on kautta aikojen ollut vanilja ja kookos, joten olisi erittäin mielenkiintoista kokeilla, miten ne toimivat yhdessä! Yleensäkin pehmeät kukkais/hedelmäiset tuoksut ovat mieleeni.
Niin houkutteleva paketti kaikenkaikkiaan.
jennu86 @ hotmail. com
(ilman välejä tottakai)
Ihan mieletön palkinto! Minun on vaikea löytää itselleni hajuvettä, koska pidän niin monista eri tuoksuista, mutta kuitenkin myös kyllästyn nopeasti. Solinotes- tuoksut kuulostat ihanilta jo yksinäänkin ja sitten niitä voi vieläpä sekoittaakin. Joka päiväksi eri tuoksu, voiko parempaa ollakaan! (:
VastaaPoistamicjac@luukku.com
Minun on hankala löytää hyvää hajuvettä, koska jotkut tuoksut eivät tuoksu tarpeeksi, osa liikaa(jolloin lähinnä aivastelen jatkuvasti) ja päivästä riippuen en voi käyttää mitään hajuvettä, jos pää on jo valmiiksi hajoamassa :D
VastaaPoistatyllie@luukku.com
Mun on tosi hankala löytää hajuvettä ku kaupas niit suihkuttelen ja sit ne tuoksuu ihan erilaiselle siel ku muuten ja ne on aina törkeen kalliit ne hyvät.. Enkä tykkää mistää sellasest "naisellisest ja aikuismaisest" vaan just tosi makeest ja tollasist vanilja, kookos ym.. :)
VastaaPoistaMinulla ei tavallaan ole vaikeuksia löytää hajuvettä itselleni, koska olen jo löytänyt ikisuosikkini (en siis joudu elämään ilman), mutta silti aina välillä löydän itseni etsimästä jotain uutta.
VastaaPoistaKaikissa hajuvesissä tuntuu vain olevan ongelmana joko tunkkaisuus, pistävä lemahdus, vetinen (aivan liian mieto ja löysä) tuoksu tai liika makeus, joka yleensä vie ajatukset jonnekin nuorisovaateliikkeen halpistuoksujen äärelle.
Olisihan tuota settiä hauska kokeilla! Tykkään erityisesti sellaisista tuoksuista, jotka nostavat mieleen kuvia ja muistoja. "Ihan kiva" ei oikein riitä, jos haluaa tuoksua lapsuudestaan tutulta vadelmamehujäältä tai aurinkoiselta hiekkarannalta. :D
Sähköpostiosoitteestani ilmenee koko nimeni, joten en laita sitä tähän. Yhteys löytyy kyllä, jos onni suosii. :)
Itseasiassa minun ei ole vaikea löytää tuoksua, vaan löydän turhan helposti liikaa hyviä vaihtoehtoja. :)
VastaaPoistapieninutturapaa@gmail.com
,,,Koska hinta =D Kaikki ihanimmat hajuvedet ovat aina niin kalliita alaikäiselle opiskelijalle!
VastaaPoistaainoboy
Hajuvettä on niin vaikea löytää kaupassa.. tuntuu että kaikki hajuvedet sekoittuu ilmassa ja ostama hajuvesi tuoksuukin ihan erilaiselta kuin kaupassa.. Toinen hankaloittava tekijä on se, jos hajuvesi muuttuu hirveään suuntaan iholla ollessaan.
VastaaPoistanaicca__@hotmail.com
Minun on vaikea löytää hajuvettä, koska löydän aina liian monta kivaa, joista en sitten osaa valita sitä yhtä oikeaa. Lisäksi kyllästyn tuoksuihin, joten käytössä on aina oltava useita tuoksuja, joita voi vaihdella. Saara779@hotmail.com
VastaaPoistamun on tosi vaikea löytää itselle hajuvettä sen takia, että monet niistä aiheuttaa järkyttävän migreenin. tuoksun pitäisi siis olla tarpeeksi kevyt ja pehmeä :D
VastaaPoistakuulostaa jännittävältä idealta!
soffis.pollepopi@luukku.com
Voi että, toi olis niin mun juttu! :) Omistan tietty muutamia hajuvesiä, mutta en voisi sanoa pitäväni yhestäkään, mikä on kyllä harmi.. Tähän mennessä en ole vielä onnistunut löytämään tuoksua, johon olisin rakastunut ensinuuhkaisulla. Muutenkin tuoksujen osto- ja testausprosessi on mulle aina hankalaa, kun kymmenet suihkimani tuoksut sekoittuvat nenussani, enkä enää erota mikä oli hyvää ja mikä huonoa hahah! :D
VastaaPoistadiamond-92@hotmail.com
Kyllästyn melko nopeasti jonkin hajuveden tuoksuun. Opiskelijabudjetilla ei ole varaa olla jatkuvasti ostelemassa uusia, joten tämä tulisi tarpeeseen :)
VastaaPoistafly.away9@suomi24.fi
Minun on vaikeaa löytää itselleni hajuvettä, koska en osaa millään päättää minkä hajuveden haluaisin. Minulla on useita suosikkeja, mutta ne kaikki ovat jääneet hajuvesiosastolle yksinkertaisesti siksi, että haluaisin ne kaikki enkä kykene päättämään mikä olisi se onnekas yksilö, jonka ostaisin :D
VastaaPoistalokakuusessa@gmail.com
Mä rakastan pehmeitä, hedelmäisiä tuoksuja (Nina Ricci, D&G Rose The One), mutta just ton tyyppiset tuoksut katoaa mun iholta parissa tunnissa. Päädyn klassikoihin kuten YSL Cinema, DKNY Pure ja Armani Code, sellaisia mitkä tuoksuvat aamusta iltaan.
VastaaPoistaEräs perheenjäseneni on erittäin herkkä hajusteille ja hajuvesille ja hänen seurassaan en voi käyttää minkäänlaisia voimakkaita tuoksuja, koska jo hennotkin tuoksut ovat liikaa. Vähän harmittaa, mutta eipä voi mitään... (:
VastaaPoistaiinaysikasi@hotmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOon ihan kamalan nirso! Jokaisesta hajuvedestä tuntuu löytyvän joku pikkujuttu, jonka takia se ei nappaa. Nämä kuulostaisikin sen takia mielenkiintoiselta, kai noin monesta tuoksusta täytyy edes yksi hyvä kombinaatio löytyä? :D
VastaaPoistaMulle on aina ollut todellista tuskaa uuden hajuveden metsästäminen; muilla kyllä havaitsen olevan aina uskomattoman ihania hajusteita, mutten ikinä löydä itselleni sopivaa tuoksua.
VastaaPoistaOlen käyttänyt samaa hajuvettä jo ikuisuuden, mutta olen todella kyllästynyt siihen - ollut jo kauan.
Kyvyttömyydestäni löytää ihanaa hajuvettä turhaudun niin, että uuden tuoksun metsästäminen tuntuu yhä vain työläämmältä ja työläämmältä ajatukselta.
saara.puustinen@luukku.com
Hajuvesien kanssa leikkiminen on aivan kamalaa! Ehdin aina kyllästyä vanhaan tuoksuun ennen kuin pullo on edes puolillaan ja olen juuri tuon takia todella pihi ostamaan mitään uusia tuoksuja. Viime kesänä toin lentokentältä itselleni escadan 5 eri hajuveden minipaketin ja niistäkään en voi käyttää enää kuin kahta koska muista on tullut nenääni kamalan tuoksuisia. Olen varma, että tällainen innovaatio ei ehtisi kyllästyttää minua monipuolisuudellaan!
VastaaPoistahollaback-@hotmail.com
Tuntuu ettei sellaista tuoksua mistä tykkäisin niin kauan että saisin käytettyä tuoksun loppuun, niin ei ole keksittykään :D joten nuista saisin sekoitella mieluisen tuoksun itselle ;)
VastaaPoistaheli--@hotmail.com
Mulla ei oikeestaan oo vaikee löytää tuoksua, koska törmään monesti kaupassa johonkin ihanaan tuoksuun jonka voisin ostaa (:
VastaaPoistaMut toi hajuvesi sekottelu kuulostaa tosi kivalta !
pinskus@hotmail.com
Hajuvesien löytämisen vaikeus? Vaikeinta on löytää pieniä pulloa, jottei olisi aina pakko hankkia ihanasta tuoksusta sitä 50 ml pulloa, joka kestää ikuisuuden... Jopa 30ml tuntuu tietyillä tuoksuilla liian suurelta koolta, sillä joitain ei vain jaksa käyttää päivittäin ilman kyllästymistä.
VastaaPoistaItselleni on vaikeaa löytää tuoksu varmaan siksi, että pidän hyvin erilaisista tuoksuista.
VastaaPoistaOlen melko nuori,ja minulla ei ole paljon rahaa sijoitettavaksi kosmetiikkan yleensäkin. Ostan jonkun tuoksun ja hetken päästä tylsistyn siihen. Olen harkinnut tämän setin ostamista, budjetti on tosiaankin rajoitettu. Ehkä joululahjaksi sitten.
mallepuh@gmail.com
Hajuvettä on vaikea valita lähinnä niiden paljouden vuoksi. Itse pystyn haistamaan korkeintaan muutamaa hajuvettä ennenkuin ne alkavat kaikki tuoksua samalta (vaikka olisikin se kahvipurkki vieressä). Muutenkaan hajuvesien kuvauksien perusteella en ole koskaan onnistunut löytämään mitään yhteistä tuoksulajia josta pitäisin, joten aina uutta hajuvettä hankkiessa pitää aloittaa alusta. Tämän takia minulla ei kovin montaa hajuvettä olekaan...
VastaaPoistaMinun on vaikea löytää hajuvettä herkkyyteni vuoksi. Ei, en ole kovin nirso tuoksuille, vaan löydän mukavalta "haisevia" pulloja kyllä helposti. Mutta osassa tuoksuja käytetään jotain ainesosaa, mikä aiheuttaa allergisia oireita.
VastaaPoistaVirve, olisiko muuten mahdollista tehdä postaus aiheesta "herkille sopivat tuotteet"? Se voisi sisältää esim. tukkajuttuja, ihonhoitopurnukoita, meikkejä... ihan mitä vain haluat. En muista minkään kauneuslohkon bloggaajan vielä kirjoittaneenkaan aiheesta kunnolla. :) Mitä ainesosia kannattaa vältellä INCI:ssä? Minkä kosmetiikkatuotteen neuvoisit ostamaan lahjaksi herkästi ikäviä oireita saavalle kaverille?
sähköposti: menchia_85@hotmail.com
Mun ongelmana on se, että täällä mun paikkakunnalla ei hirveästi mitään hajuvesiä edes myydä ja pitää lähteä satojen kilometrien päähän että pääsisi tuoksuttelemaan. Olen kyllä netin kautta tilannut hajuvesiä, mutta se on yleensä aika arpapeliä :D Tällä hetkellä käytän vaan yhtä hajuvettä, koska muut netistä tilaamani tuoksut eivät olleetkaan makuuni.. :)
VastaaPoistajanikaa93@suomi24.fi
Mulla on monta eri ongelmaa hajuveden ostossa. En halua liian raskasta tai aikuismaista tuoksua, kun olen näin nuori, mutta en myöskään halua samaa mitä kaikilla muillakin on. Olen myös aika vaativa tuoksun suhteen eikä mulla ole varaa maksaa maltaita hajuvedestä. :D Tällä hetkellä lempparina Mexx Fly High. :)
VastaaPoistanorankynsiblogi@hotmail.com
Luin kiinnostuneena ja loppuhan räjäytti potin ihan täysin :D Mun on vaikea löytää hajuvettä, koska monesta tulee muutaman käytön jälkeen migreeni. Sitten on koko pullo käyttökelvoton :/ Näillä vois vahvojen tuoksujen voimakkuutta säädellä eli oon aika toiveikas!
VastaaPoistasähköposti on ausku(at)hotmail.com
En oikeen löydä omaa hajuvettäni, koska pidän makeista tuoksuista, mutta mikään ei ole makuuni joita kaupoissa on tullut vastaan:p on mulla hyllyssä muutama purkki, mutta koristeita ne taitavat vain olla..olis kiva kokeilla sekoittaa noita tuoksuja keskenään, mainio idea! :D
VastaaPoistaheidi-1092@hotmail.com
Itselleni hajuvesipullon ulkonäkö on tärkeä, joten vaikeinta on löytää täydellisen tuoksun ja myös ihanan pullon omaava hajuvesi.
VastaaPoistaIhana arvonta tämä kyllä! =)
jenniiih[a t]gmail.com
Osallistun arvontaan! :)
VastaaPoistaMinun mielestäni oikean hajuveden löytäminen on vaikeaa, koska monissa tuoksuissa on liian voimakas tuoksu itselleni. Tämän takia haluaisinkin innolla kokeilla tätä mahtavalta kuulostavaa uutuutta. :)
Kubla
Minun on vaikea löytää itselleni tuoksua, sillä en oikein tiedä mistä pidän. Välillä ihastun hedelmäisiin ja raikkaisiin tuoksuihin, välillä taas täyteläisempiin ja naisellisiin tuoksuihin. En olen löytänyt montaakaan tuoksua, joista olen uskonut pitäväni niin kauan että ne ostaisin. Kyllästyn myös aika helposti, joten tällanen ois ihan täydellinen :)
VastaaPoistaSopivan tuoksun löytämisestä tekee itselleni vaikeaa ensinnäkin se, että läheskään joka sesonkina tarjolla ei ole "makeanraskaita" tuoksu-uutuuksia. Lisäksi monet tämäntyyppiset tuoksut ovat joko vanhojen klassikoiden (esim. Shalimar) kevyempiä versioita tai sitten ne muistuttavat tuoksultaan niin paljon jotain jo omistamaani tuoksua, ettei niiden ostamisessa olisi mitään järkeä; tuota kokoelmaa kun on kertynyt...
VastaaPoistanghtngl@hotmail.com
Melkein kaikki hajuvedet ovat liian pistäviä makuuni, joten oikean löytäminen on vaikeaa... Lisäksi en "opi tykkäämään" jostain tuoksusta sitä kayttämällä.
VastaaPoistainka.ovaska@hotmail.com
Just sitä täydellisintä tuoksua ei varmaan oo ees olemassa:( aina ja kaikissa tuoksuissa joku vivahde häiritsee ja jos ei tuoksussa sinänsä ole mitään vikaa niin sitte sen ulkomuoto on tökerö tai epäkäytännöllinen tai tai tai sitten oon vaan äärimmäisen vaikee asiakas ja mulla on liian kovat vaatimukset:DD sekin ärsyttää että niitä saa olla aina suihkuttelemassa lisää kun haihtuu niin nopeeta. pukin kontissa ootteleekin jo toi marc jacobsin oh lola, odotukset on korkeet!
VastaaPoista-veera122@hotmail.com
Hei!
VastaaPoistaItselläni on ainakin ongelmana se, että jotkut muuten niin viehättävät tuoksut saavat aikaiseksi päänsäryn tai aivastelua, pahimmillaan molemmat. Näisdä tuoksuissa ainakin pystyy itse säätelemään tuoksun voimakkuutta. Loistava idea!!
sanna.kangasjarvela@gmail.com
Minun on hankala löytää itselleni hajuvettä, sillä olen työpaikkani sisäilmaongelmien vuoksi herkistynyt tuoksuille ja pystyn nykyisin käyttämään vain simppeleitä, kevyitä tuoksuja. Tämä vaihtoehto kuulostaa erittäin hyvältä myös muunneltavuuden vuoksi, kyllästyn nimittäin tuoksuihin helposti.
VastaaPoistacarassius7@hotmail.com
Suurin syy löytää itselleni sopivaa hajuvettä on se, että mieltymys muuttuu niin vuodenaikojen kuin päivien mukaan. Välillä tekee mieli tuoksua raikkaalta ja urheilulliselta, välillä taas puuterinen ja lämmin tuoksu olisi omiaan. Joskus oikein romanttinen kukkaishedelmäinen tuoksu tuntuisi täydelliseltä mutta hyllystä ei löydy juuri siihen sopivaa tuoksua.
VastaaPoistaErikseen ostettuina tuoksut maksavat maltaita, ja harvaa hajuvettä pystyy yhdistelemään (joskin saman merkin hajuvesiä olen yhdistellyt, mm Giorgio Armanin vetisiä tuoksuja vaihtelevin tuloksin).
Myytävät pullot ovat myös usein liian isoja joten niihin kerkeää kyllästyä pullon lähestyessä tyhjyyttä. Pienet miniatyyrit taas usein myydään seteissä joissa on mukana tuoksuja jotka eivät ollenkaan miellytä nenääni.
Aivan ihana setti, ehdottomasti hankintalistalle :)
[ lenorca@yahoo.se ]
Hajuvesi "makuni" on melko tarkka, siksi on hankalaa löytää uusia hajuvesiä. Tuoksun pitää olla hyvin makea ja tyttömäinen, monet hajuvedet ovat herkästi liian voimakkaita.
VastaaPoistaHajuvettä on vaikea löytää koska useimmat tuoksuvat omaan nenääni lähes samalta ja jotenkin.. pistävältä (luulin pistävyyttä alkoholin aiheuttamaksi muttei se kuulemma ole). Tämä ainakin halvemmissa tuoksuissa.
VastaaPoistapakkanenn@hotmail.com
Koska kun tuoksuttelen eri tuoksuja kaupassa ja ne sekoittuvat nenàssà niin en saa oikeaa kuvaa tuoksuista. Kotona tuoksu saattaakin vaikuttaa erilaiselta kuin kaupassa ja olen usein pettynyt.
VastaaPoistaOlen liian hätäinen. Päätös ostaa uusi tuoksu syntyy nopsaan, ja sitten olenkin jo suihkimassa erilaisia. Kohta olen nuuhkinut kaksikymmentä uutta, enkä enää erota mikä mikin oli. Tartun sitten usein siihen, missä on kivoin purkki, ja kotona harmittaa kun tuoksun myöhemmät vaiheet iholla eivät miellytäkään.
VastaaPoistaAni, Kokovartalofiilis
(ani at sanani.fi)
Minun on vaikea löytää itselleni hajuvesi koska löydän aina tuoksut jotenkin vääriksi. Suurin osa hajuvesistä tuoksuu kyllä mukavalle, mutta iholle laitettuna niissä on aina joku juttu, mistä en pidä. Voi olla että olen vain liian nirso! :D Kyllästyn myös hajuvesiin nopeasti, en oikein löydä koskaan sellaista mistä tykkäisin tarpeeksi pitkään!
VastaaPoistaMun on vaikea löytää itelleni tuoksua, koska kaikissa tuoksuissa tuntuu olevan jotain liikaa. Joko tuoksu on liian makea, liian vahva tai sitten esim. juuri vaniljaisessa tuoksussa on sivutuoksuna jotain muuta.
VastaaPoistaSäästelijäänä ihmisenä vaikeuksia tuottaa myös se, että ostaisin mielelläni yhden tuoksun moneen tarkoitukseen -päivätuoksuksi töihin, iltatuoksuksi juhlimiseen, mutta harvoin mikään soveltuu kaikkeen.
Tämä pakkaus vaikuttakin siis liian hyvältä ollakseen totta!
-Nanna
Yleinen nirsous ja lievä herkkyys tietynlaisille tuoksuille ovat ehkä nuo suurimmat syyt. Onpas kiva idea tällä!
VastaaPoistaEn IKINÄ tunnu löytää itselleni hyvää tuoksua, koska tuntuu että kaikki tuoksut ovat joko liian kalliita, liian "aikuisia" tai eivät tuoksu enää 5 min jälkeen tuoksun suihkimisesta. Tai sitten yksinkertaisesti ovat sellaisia joihin kyllästyn ekan viikon käytön jälkeen :D
VastaaPoistatiutiu_95@luukku.com
Hajuveden löytäminen on vaikeaa, koska tuoksut muuttuvat iholla, joten kemppariosastojen paperilipareiden avulla on ihan turha kuvitella löytävänsä Juuri Itselle sopivaa tuoksua. Lisäksi kyllästyn helposti hajuvesiin, joten tälläinen yhdistelysetti on aivan mainio idea! Onneksi mukana on ikisuosikkini kookos, jota tuntuu olevan hankala löytää tuoksuosastoilta :)
VastaaPoistasanna-86@hotmail.com
Hajuvesien kuvaukset ovat yhtä hepreaa minulle; en tiedä yhtään, miltä tuoksu oikeasti tuoksuu vaikka kuinka olisi kerrottu ja kuvailtu tuoksua. Hajuvesien haistelu kaupoissa taas on turhauttavaa, kun muutaman hajuveden jälkeen mikään ei tuoksu miltään. Arvonnassa olevan tuotepaketin avulla voisin alkaa opettelemaan, miten esimerkiksi vanilja tuoksuu tietyssä tuoksuyhdistelmässä ;) -Kata
VastaaPoistacal_1@windowslive.com
Ostan kaupasta helposti liian voimakkaan tuoksuisen hajuveden ja kotona huomaan, etten pidäkään siitä. Asiakaspalvelutyön takia en voi töissäkään käyttää mitään voimakkaasti tuoksuvaa.
VastaaPoistasosuli87 (at) hotmail.com
Pidän makeista tuoksuista, mutta en halua tuoksua samalle kuin monet muut! Haluan tuoksun muistuttavan muita vain minusta (:
VastaaPoistariiinam@luukku.com
Minun on siksi vaikeaa löytää tuoksua, sillä useimmat ovat liian vahvoja minulle, ja se tuppaa laittamaan henkeä ahtaalle. Yhden hajuveden olen tähän mennessä löytänyt, mutta haju ei miellytä. Inhoan tunkkaisia ja päälle käyviä hajuja, joten tuollainen voisi olla aika ihana! Purkitkin näyttivät kivoilta ja kivan värisiltä, kun minulle se ulkonäkökin on niin tärkeä.
VastaaPoistasonjatervonen[at]hotmail.com
Mahtava setti! En ole ennen edes kuullut tällaisesta mahdollisuudesta! Tällä olisi käyttöä tällaiselle päättämättömälle tyypille. On niin monta ihanaa tuoksua ettei tiedä mitä ostaisi, saati sitten että tuoksuosastolla ehtisi ikinä tuoksutella tarpeeksi tuoksuja löytääkseen uusia ihania tuttavuuksia ennen kuin nenä ei enää haista kunnolla =D
VastaaPoistasaukkorlm@jippii.fi
Olen tuoksujen suhteen aivan liian vaativa!
VastaaPoistaRakastun yhteen tuoksuun palavasti ja käytän sitä seuraavat viisi vuotta löytämättä uutta, joka täyttää vaatimukseni. Haluaisin pientä vaihtelua hajuvesiskaalaani, enkä millään tahtoisi tuoksua joka päivä tylsästi samalta! Olen eloisa persoona ja rakastan tuoksuissa erityisesti yllätyksellisyyttä. Mikä voisikaan olla parempaa, kuin setti tuoksuja joista saa sitten sekoiteltua joka päivä täydellisen, herkullisen, uuden, sen hetkiseen fiilikseen sopivan tuoksun. Eikä kukaan taatusti tuoksuisi koskaan samalta, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin luottoparfyymiltani tuoksuva ystäväni!
En ole vielä löytänyt sitä tuoksua, jota räjäyttäisi tajuntaan ilotulituksen, saisi koko huoneen kääntymään minua kohti ihastuksesta tai edes tyydyttäisi minut itseni. Pidän tuoksuista, mutta monet niistä, joihin minulla on varaa eivät iske. Lisäksi äitini ja sisareni kärsivät jonkin sortin tuoksuyliherkkyydestä, enkä voi käyttää hajuvesiä heidän lähellään. Ehkä he pystyisivät sietämään yhtä tuoksua kerrallaan :)
VastaaPoista- pienijaviallinen@hotmail.com
Rakastan makeita tuoksuja, mutten halua niiden olevan liian raskaita. Tuntuu, että tarpeeksi "karkkista" ja hedelmäistä/kukkaista tuoksua on vaikea löytää ilman, että tuoksuu sitten syreeniaidalta korttelin päähän. Hyvin kevyet tuoksut sitten taas häipyvät iholta alle tunnissa, vaikka näissä yleensä on omaa nenääni miellyttävämpiä tuoksuyhdistelmiä. Tuosta setistä saisi varmasti mixattua jotain muutakin kuin pelkkää syreeniaitaa tai isoäidin ruusuja.
VastaaPoistamneia_@hotmail.com
Laivan taxfreessä voisin kuluttuu monia tunteja tuoksutellen kaikkia maailman tuoksuja, mutta hajuaisti menee kyllä aivan sekaisin siinä hajuvesipöllyssä mikä siellä leijailee. Enkä ikinä malta odottaa, että tuoksu imeytyy kunnolla ihoon saatika, että menisin tuoksuttelemaan sitä johonkin raikkaasempaan tilaan. Sitten kun olisin saanut valittua esimerkiksi viisi ehdokasta, niin en osaa karsia niitä yhteen! Enkä tiedä edes haluanko kukkaisen tuoksun vai jonkun voimakkaan.. Sekoittelu voisi siis olla minulle hyvä juttu!
VastaaPoista-Laura
laura.pentikainen@gmail.com
Äitini on hyvin tuoksuherkkä ihminen, ja tästä syystä ei lapsuudenkodissani mikään hajustettu tuote koskaan tullut kysymykseenkään. Enkä minä tästä mitenkään kärsinyt - ihan hyvin pärjäsin ilmankin, ja allekirjoitan täysin sen, että ihmisen "ominaistuoksua" ei aina tarvitse keinotekoisesti peittää. Itse pidän esimerkiksi hentoista hienhajua suorastaan miellyttävänä verrattuna voimakkaaseen deodoranttiin tai yliannosteltuun hajuveteen.
VastaaPoistaMutta olisi ihan mielenkiintoista löytää joku sellainen tuoksu, jota itsekin voisi joskus käyttää. Koska en ole juurikaan (=lue: yhtään) tuoksuihin perehtynyt, tuoksuvat kaikki hajuvedet mielestäni vain "hajuvesimäisiltä", enkä oikein osaa kuvitella käyttäväni mitään niistä. Tuo setti voisi olla hauska tapa päästä ikäänkuin "ruohonjuuritasolle", ja selvittää itselleen, miten eri perustuoksut keskenään toimivat. :)
Niin, ja sähköpostiosoitehan on hennat.94@hotmail.com. Kirjoitin kommenttia niin tohkeissani että osoite pääsi unohtumaan. :D
VastaaPoistaMinun on vaikea löytää itselleni hajuvesi, sillä en tiedä mikä tuoksu sopii minulle! Sitä paitsi pukeudun lähes päivittäin erilailla, joten jokaiselle päivälle pitäisi olla oma tuoksu. Moinen tulisi käytännössä aivan liian kalliiksi.
VastaaPoistaverdevee@gmail.com
minun on vaikea löytää sopivaa tuoksua, koska en kestä hajuveden etsimistä (saan päänsärkyä jo astuessani hajuvesihyllyille..), olen erittäin tarkka siitä juuri oikeasta hajusta ja olen myös köyhä opiskelija joten budjetti pistää vastaan harmittavan usein.
VastaaPoistaoma hajuvesivarastoni on niin pieni että mielelläni piristäisin sitä tälläisillä uutuuksilla ja erilaisilla yhdistelmillä!
h.hayrinen@gmail.com
Siksi, koska minulla on niitä jo aika paljon, ja uuden tuoksun ostaminen täytyy perustella itselleen todella hyvin. Tosaalta, tuoksuostoslistaltani löytyy niin monta ihanaa pulloa, että on vaikea päättää minkä niistä haluaisi, jos saa ostaa vain yhden.
VastaaPoistaHaluan tuoksun, joka on samalla herkullinen, makea, ei liian teinimäinen, ja siinä pitää olla monta kerrosta, kuten hedelmäinen aloitus ja vaniljainen/ambrainen pohja. Usein tuoksut ovat kyllä aikuismaisia - mutta liian tunkkaisia, tai sitten ne ovat makeita ja hedelmäisiä - mutta niistä puuttuu syvyys. Siksi minun on löytää itselleni sopivaa tuoksua!
VastaaPoistanitesshade (at) hotmail (piste) com
koska suosikki cuccin tuoksua ei ilmeisesti ole saatavilla joten turhauttaa edes etsiä uutta:(
VastaaPoistamarishka_use_you@hotmail.com
Koska etsin vaniljapohjaista tuoksua, joka ei kuitenkaan ole tunkkainen :)
VastaaPoistaleena.tuuli@hotmail.com
Valikoiman laajuus on ollut jotenkin ylitsepääsemätöntä, kun en millään meinaa löytää sitä omaa tuoksua niiden kaikkien puteleiden joukosta. Kaikki tuoksuvat lopulta jotenkin "samalta". Olen jo alkanut epäilemään omaa nenäänikin ja kaipaamaan yksinkertaisempia, tunnistettavia tuoksuja. Ehkä olen oikeilla jäljillä sen idean kanssa. Hankin vasta parfyymiöljyä ja tunnen jo oloni kotoisammaksi sen kanssa kuin kaupan hajuvesien. Tälläinen yhden nootin tuoksujen sarja kuulostaa hyvältä idealta.
VastaaPoistasugaredvice/O/yahoo/O/com
Kaipaan jotain yksinkertaista tuoksua, en sitä että hajuvesi on oikea tuoksujen sekamelska eikä siitä edes erota mille se loppujenlopuks tuoksuu. Mielestäni myös suurin osa hajuvesistä on tunkkaisia ja mummomaisia. Vaikuttaisi kivalta setiltä mun tarpeisiin (:
VastaaPoistalintusenblogi@gmail.com
Koska sekä pullon että tuoksun pitää olla täydelliset!
VastaaPoistafriggs.riisikakku@gmail.com
heippa!
VastaaPoistaMun on lähinnä sen takia vaikea löytää hajuvettä, että suurin osa tuoksuu liikaa siltä "hajuvesi"hajulta. Siis kemikaaleilta, en osaa selittää.. Ja iso osa näin tuntuu aika tätimäisiltä ja yök. Kivoista tuoksuista on ehkä vaikea vaan valita, mihin rahansa pistää, mut ei niitä hirveän montaa oo vastaan tullut :(
lauramm@wippies.fi
minun on vaikea löytää itselleni hajuvesiä koska olen niin nirso ;) sen takia harkitsenkin tämän setin ostoa koska saisin itse sekoitella hajuveteni joten se olisi varmasti mieluinen :)
VastaaPoistakarkkiiii@hotmail.com
En tiedä mistä se johtuu, mutta monet kaupassa hyväntuoksuiset hajuvedet alkavat mielestäni haista jo vähänkin käytön jälkeen pahalta :< Kokeilen kyllä tuoksut perusteellisesti ennen ostopäätöstä, mutta siitä huolimatta en ole onnistunut välttämään huteja.
VastaaPoistamkkomu2@gmail.com
Hajuveden löytämisen tekee haastavaksi ajan puute. Kun etsii tuoksuja, pitäisi suihkautella vain yhtä kerrallaan - eikä riitä että haistelee ilmasta, sillä tuoksu muuttuu (ainakin omalla iholla) usein ihan erilaiseksi...liian monta kertaa tullut ostettua ihanan raikas tuoksu, joka kotona haiskahtaakin epäilyttävästi jollekin aivan muulle omalla ranteella..eikä se 'todellinen' tuoksu tunnu heti, vaan vasta jonkun ajan kuluttua tuoksun oltua iholla. Ehkä näiden kanssa onnistaisi! :D
VastaaPoistaHajuveden löytämisen tekee haastavaksi ajan puute. Kun etsii tuoksuja, pitäisi suihkautella vain yhtä kerrallaan - eikä riitä että haistelee ilmasta, sillä tuoksu muuttuu (ainakin omalla iholla) usein ihan erilaiseksi...liian monta kertaa tullut ostettua ihanan raikas tuoksu, joka kotona haiskahtaakin epäilyttävästi jollekin aivan muulle omalla ranteella..eikä se 'todellinen' tuoksu tunnu heti, vaan vasta jonkun ajan kuluttua tuoksun oltua iholla. Ehkä näiden kanssa onnistaisi! :D
VastaaPoistaVaikeuksia mulla on hajuveden valinnassa se että kyllästyn niin pian siihen että tuoksun samalta aina, että pitäis aina ostaa monta hajuvettä mitä sitten käytetään fiiliksen mukaan. Tämä siis sopis mulle ku nakutettu, aivan mahtava idea.
VastaaPoistajun_765@msn.com
Minulle tuoksun valinta on haastavaa, koska olen tarkka kaikessa mahdollisessa! Tuoksun itsessään täytyy miellyttää, mutta lisäksi tuoksun brändin täytyy miellyttää. Tuoksun mainoskasvon pitää myös olla hyvä. Lisäksi tuoksun täytyy olla iälle sopiva: ei liian teini eikä liian aikuinen. Myös pullon täytyy olla kaunis! Välissä tuntuu, että tuoksun imagolla on jo liian suuri merkitys minulle... Toisaalta mieli muuttuu nopeasti ja toisena päivänä hyvältä vaikuttanut tuoksu alkaakin ällöttää seuraavana päivänä. Ehkäpä itse säädeltävä tuoksu olisikin aina sopiva, koska sitä voisi itse säädellä mielensä mukaan.
VastaaPoistaTuoksun pitää olla tarpeeksi raikas ja kevyt ja juuri oikean tuoksuinen. Kyllästyn aina nopeasti ja pullot jää aina kaapin perälle lojumaan. :(
VastaaPoistaminejei@hotmail.com
Vaikeus syntyy siitä, että mun on tapana harkita kauan, tuoksun täytyy olla just täydellinen. Haluan tuoksun joka säilyy, ei ole liian makea muttei liian raskaskaan. En halua tuoksua ihan samalta, kuin tyyliin koko ikäluokkani (lukion kolmannella, niin kovin suosittuja ovat vielä kepeät hedelmäiset tuoksut) vaikka usein ne ovatkin ihan kivoja. Paitsi, etteivät välttämättä ole sitten kyllä niitä kestävimpiäkään. Sitten kun joku sopiva löytyy, niin sitä pitää testata useaan kertaan, sopivan ajan välein (tuoksuukos tää nyt vielä kuukauden tai kahden päästä yhtä hyvältä..) ja sitten lopulta tapahtuu ostopäätös. Nyt sain tässä vihdoin ostettua Bossin Orange Sunsetin, yli vuoden harkinnan jälkeen.
VastaaPoistaTuo paketti olisi kyllä aika kätevä, ei tarvitsisi miettiä, että tuoksuuko tämä nyt musta varmasti hyvältä pitkään.Kun kyllästyy yhteen voisi kokeilla sekoittaa uutta.
iltanen.jenni(at)gmail.com
Havuveden löytäminen on vaikeaa, koska en ole ikinä varma jaksanko käyttää samaa tuoksua niin kauan että se loppuu. Siksi Solinetes- tuoksut kuulostavat täydellisiltä!
VastaaPoistaelina_suni@hotmail.com
En ole löytänyt vielä elämässäni Sitä Täydellistä Hajuvettä. Tosin eipä noita ikävuosiakaan ole vielä ihan liikaa mittariin kertynyt, joten ei hätää :) Jos tosissani tykästyn johonkin tuoksuun, on se yleensä halvempaa hajuvettä eikä kestä iholla kauaakaan. Toisin kun taas ne ei niin miellyttävät hajuvedet, joita lahjana tai tuoksuhuumassa ostan. Niiden läpitunkeva tuoksu alkaa ärsyttämään jo tunnin päästä, eikä tuoksu tunnu lähtevän päivän kuluessa iholta minnekkään.
VastaaPoistaLoppupäätelmä: Haluan minun nenääni miellyttävän, ihanan ja raikkaan hajuveden, jonka tuoksu kestäisi iholla mahdollisimman kauan. Tällaista kombinaatiota en vielä ole onnistunut löytämään :/
Minun on vaikea löytää itselleni hajuvettä, joka sekä tuoksuisi ihanalta mutta olisi myös kohtuullinen opiskelijan budjetille....... (vielä ei ole onnistunut, onneksi on kuitenkin olemassa synttärit, joulut, jne!)
VastaaPoistaai niin, maili unohtui joka on siis miirae@hotmail.com. :)
VastaaPoistaMinun on vaikea löytää itselleni tuoksua, koska vaikka haju pullossa olisi miellyttävä, se ei saata olla itselläni sopiva.
VastaaPoistatuiskusofia@gmail.com
Hajuveden löytäminen on superhaastavaa, koska en vieläkään itse tiedä mitä tarkalleen haluan. Lisäksi kyllästyn helposti tuoksuun.
VastaaPoistaMonet hajuvedet aiheuttavat päänsärkyä tai huonoa oloa, varsinkin vähänkin täyteläisemmät tuoksut. Kevyemmät taas häviävät iholta hetkessä.
VastaaPoistadivelvy(at)gmail.com
Mulla on taipumusta migreeniin, joten mulle tulee usein päänsärky ja yökötys kauppojen hajuvesistä.
VastaaPoistaNoista sais varmaan sekotettua vähä miedompia hajuja. Olis kiva joskus tuoksuakin joltain muulta kuin ei-miltään. :D
Minun on vaikea löytää itselleni sopivaa hajuvettä, sillä kyllästyn helposti hajuvesiin. Vähän ajan käytön jälkeen hajuvesi alkaa vaikuttaa tylsältä ja liian arkiselta. Moni hajuvesi on myös liian aikuismainen tai pistävä, ja osa on liian imeliä. Lisäksi jos kuvittelen löytäneeni täydellisen hajuveden, kyllästyn siihen jonkun ajan päästä kuitenkin tai se ei pysy iholla paria minuuttia kauempaa. Tuo pakkaus olisi täydellinen, sillä kun hajuvedet eivät mitään kovin halpaa lystiä ole, niin olisi kiva kun yhdessä pakkauksessa ja kuudessa purkissa on tavallaan kolmekymmentä eri hajuvettä ! Halvat hajuvedet haisevat yleensä tunkkaisilta/pistäviltä tai muuten vaan kamalilta, mutta merkkihajuvedet eivät aivan sovellu joka kertaiseen budjettiini, sillä hajuvesien päivittäiskäyttäjänä pullo kuluu loppuun melko pian :D Lisäksi haluaisin jonkun erilaisen hajuveden, sillä yksi syy miksi minun on vaikea löytää itselleni hajuvettä on se, että hajuvesi on liian yleinen ja muut käyttävät samaa hajuvettä. Ei ole kivaa tuoksua samalta kun muut, joten tuon pakkauksen avulla voi olla melko varma ettei ketään muu tuoksu samalta ;)
VastaaPoistasarau-@hotmail.com
Kauhean vaikea löytää uutta ja sopivaa, kun yksi entinen on täysi ihanuus. Välillä vain ois kiva käyttää muutakin. Toinen ongelma on se, että usein hajuvesi aluksi tuoksuu hyvälle, mutta pitemmän päälle se ei miellytäkään. Oispa ihana saada tehdä omia sekoituksia. Mahtava idis.
VastaaPoistaHajuvedet ovat yleensä melko kalliita ja haluan olla aivan varma valinnastani, joten soudan ja huopaan valinnan kanssa. Yleensä ei ole kyse siitä etteikö kivaa tuoksua löytyisi, niitä on liikaakin. Toisaalta mieleni muuttuu äkkiä ja toisaalta eri tilanteisiin ja vuodenaikoihin olisi kiva olla oma tuoksunsa. Joten on vaikeaa löytää tuoksu joka sopisi joka tilanteeseen ja jokaiseen fiilikseen.
VastaaPoistaTämä tuotepaketti kyllä kiinnostaa kovasti, täytyy tutustua jos ei arpaonni kolahda :)
ninnu1(at)gmail.com
Minun tuoksuongelmani taitaa olla kyllästyminen. Kivoja tuoksuja kyllä löytyy vaikka kuinka, mutta mikään niistä ei sitten pidemmän päälle tunnukaan omalta. Signature-tuoksun metsästys jatkuu.
VastaaPoistatyttoastronautti (a) gmail
Budjettikysymys on suuri, koska en aina haluaisi olla porukoilta rahoja kinuamassa ostaakseni ah niiin ihania hajuvesi. Omistan tällä hetkellä _kaksi_ hajuvettä, ja nekin on sellaisia 'halpishajuvesiä' jotka olen itselleni lunastanut n. kymmenellä eurolla/ hajuvesi.
VastaaPoistakauhukammio@hotmail.com
suurin vaikeus hajuveden löytämiseen on ihan vain yksinkertaisesti rahattomuus. jotenkin turhauttavaa joutua ostamaan halvimpia tuoksuja, jotka eivät tuoksu kuin hetken ja kuluvat sitten pois.
VastaaPoistakatja
katja.pennanen@gmail.com
Mä olen vähän sellainen, että tykkään monesta tuoksusta, enkä sitten osaa päättää mistä tykkään eniten!
VastaaPoistaMulla onkin ollut monta tuoksua samaan aikaan, ja oon käyttänyt niitä paljon fiiliksen mukaan. Nyt tuoksut on pikku hiljaa lopuillaan, eikä jäljellä ole enää kuin ihan viimeiset tipat kahdesta suurimmasta pullosta.
Olen kesästä asti metsästänyt uutta tuoksua arsenaaliini, enkä ole vieläkään päässyt tulokseen. Olen tottunut siihen, että kotona on aina valinnanvaraa, mutta nyt kun valinnanvarat on lopuillaan, pitäisi tehdä joku valinta ja osata päättää mistä jaksaa tykätä joka päivä!
Toivoisin todella että tämä tuoksupaketti osuisi nyt kohdalle, vaikuttaisi juuri siltä, että voisin fiilistellä näillä vaikka joka päivä eri sekoituksella! Tuoksut kuulostavat hyviltä, täytyy mennä johonkin lähimpään jälleenmyyntimarkettiin testailemaan, vaikkei tämä palkinto nyt osuisikaan kohdalle.
Ihan mahtavaan aikaan tuli kyllä tämä vinkkaus tästä paketista, ei voi muuta sanoa! :D
Siksi että kyllästyn niihin pian. Siksi tämä setti olisi erityisen mieluisa =)
VastaaPoistaManamana (marisse@luukku.com)
Minun on hankala löytää itselleni sopivaa hajuvettä ihan vaan sen takia, että moni tuoksuu ihollani aivan erilaiselta kuin pullossa/testerilapulla. Moniin ihaniin tuoksuihin tulee jotenkin sellainen pistävä tuoksu, mitä en missään nimessä haluaisi. En tykkää myöskään liian makeista tai liian mausteisista tuoksuista. Toki poikkeuksia löytyy, mutta arkikäytössä pidän kevyestä ja pehmeästä tuoksusta.
VastaaPoistachaosf@luukku.com
minun on vaikea löytää sopivaa tuoksua, koska en oikein tiedä, mikä sopii minulle. pidän monista aika "miedoista" tuoksuista, mutta persoonallisempaa on hankala löytää.
VastaaPoistaItseasiassa suurin ongelma näin opiskelijana taitaa olla rahanpuute: en uskalla käyttää kymmeniä euroja pieniin pulloihin :-( Siispä tällä hetkellä onkin käytössä The Body Shopin Vanilla Body Mist, jota onneksi kehutaan kovasti!
VastaaPoistaJos kuitenkin rahaa olisi, niin voi mitä ihanuuksia voisinkaan omistaa - niitä kun kaikilta hajuvesihyllyiltä löytyy paljon!
annimariakaterina@gmail.com
Tuoksun löytäminen on vaikeaa, koska en tuoksuttelemaan mennessäni edes tiedä mitä etsin. Haluaisin jotain uniikkia, pehmeää, jotain minkä huomaa, mutta ei kuitenkaan liian voimakas. Tuoksun pitäisi olla nuorelle sopiva, mutta ei kuitenkaan liian lapsekas, sellainen liian hedelmäinen ja imelä tuoksu. Olen kokeillut monia ns. perustuoksuja, kuten vaniljaa, kookosta ym. ja kyllästyn niihin liian nopeasti, joten eipä sekään käy. Hajuveden valinta tuottaakin siis päänvaivaa aina kun se sattuu eteen.. :--D kyseinen setti voisi olla aika tehokas apu, varsinkin kun vaihtoehtoja on niin monia, ettei niihin taatusti kyllästyisi (-:
VastaaPoistataru-96@hotmail.com
Koska odotan että tuoksu löisi minulta ensikokeilulla jalat alta. Vuosia sitten mieheni toi minulle tuliaiseksi maailman parhaan tuoksun, jota ei tietenkään saanut mistään muualta kuin juuri siitä maailmankolkasta (eikä enää sieltäkään). Olen varfmasti idealisoinut koko tuoksun mielessäni ja hylkään siksi kaikki vaihtoehdot, kun ne eivät heti ensikokeilulla vaikuta siltä kuin tuo ihanuus mielikuvituksessani. Siksi turhaudun kaupoissa enkä tuoksuttele hajuvesiä pitempään, vaikka niiden tuoksu luultavasti muuttuisi kun malttaisi vähän odottaa ja voisin sitten löytää vaikka mitä helmiä. Olen siis liian kärsimätön. :)
VastaaPoistauudemmatkuviot@gmail.com
Tykkään tosi monista ja monenlaisista tuoksuista. Mutta sellaisia tuoksuja, jotka ihan tosissaan iskevät ja erottuvat muista on tosi harvassa. Sen takia hyllyssäni onkin liuta kivoja mutta mitäänsanomattoman tuoksuja, ja sen oikean etsintä vain jatkuu.
VastaaPoistaTuoksun löytäminen on vaikeaa, kun en tarkalleen tiedä, millaista tuoksua halua. Tiedän, että tuoksu ei saa olla liian makea, tyttömäinen, vaniljainen tai kukkainen. Mutta en yhtään tiedä, millaisista yhdistelmistä mieluiseni tuoksu tulee. Kaupassa tulee aina tuoksuteltuja nättejä pulloja tai tunnettuja tuoksuja. vaikka ei monesti ole mitään käsitystäkään, pidänkö niistä. Ehkä tällain yhdistelemällä löytyy se minulle paras tuoksu, sillä kotona näin riittäisi vaihtoehtoja kokeiluihin.
VastaaPoista-Susanna
susanna.pa@netti.fi
Mulle tuottaa vaikeuksia se, että yleensä ne tuoksut, mitä himoitsen, on liian kalliita mun kukkarolle ja tuntuu jotenkin oudolta investoida hajuveteen enemmän kuin 50-60 euroa.
VastaaPoistaToinen on se, että en haluaisi tuoksua miltään perus Escadalta, ja vähän liian monet tuoksut on niin samanlaisia keskenään.
Mutta noista Solinotes tuoksuista ihastuin ihan mielettömästi ajatukseen etenkin tosta kookoksesta ja vaniljasta! Ai että...
leea.vinnikainen@hotmail.com