maanantai 23. tammikuuta 2012

Koharoita ja kiruja

Korut ja kampaukset täydentävät usein toisiaan.



Yksi "lempparikampauksistani" on kihartaa hiukset ja kammata tai kiinnittää ne pinneillä tai ponnarilla pään toiselle puolelle, jolloin toinen korvista jää paljaaksi.



Paljaaksi jäävän korvan asustan isommalla ja näyttävämmällä korvakorulla ja piiloon jäävä korva saa korukseen vain pienemmän korun.



Tosiasiassa kuvissa näkyvä näyttävä korvakoru oli alunperin tällainen:



Yläosan koru ei mene ruston läpi vaan on ainoastaan molemmin puolin korvaa kiinni painettava. Omaan tyyliini koru ei kuitenkaan ihan täysin mennyt, joten päätin tuunata sitä hieman saaden siitä aivan minun näköiseni.



Tällainen toispuoleinen kampaus näyttävällä korvakorulla asustettuna saa lookin heti näyttämään huolella suunnitellulta ja tehdyltä, vaikka vaivaa ei olisi nähty kuin pikaisten kiharoiden verran. Ja jos kampauksesta tahtoo hieman juhlavemman, voi hiukset letittää takaa menemään toiselle puolelle pienen löysän ranskanletin avulla, jonka sitten kiinnittää pinneillä, jolloin kiharat jäävät kuitenkin vielä avoimeksi ryöpyksi.

Käytättekö te koskaan eriparikorviksia?

(Postauksen korvakoru on blogilahja Ur&Penniltä.)

14 kommenttia:

  1. joskus mulla oli yläasteella tuollein ja silloin laitoin ison lilan pallokorviksen toiseen korvaan XD ei ollutkaan niin juhlava..

    mutta siis millä kiinnität hiukset tuolta takaa? yritin väkertää joulujuhlaan jotain tuon tapaista, mutta hengettömät pinnit eivät pidelleet tätä pehkoa, mutta en haluaisi että kiinnitys hirveästi näkyisikään :s

    VastaaPoista
  2. Nätti kampaus! Mutta ihana on tuo huulimeikkikin, mikä merkki/sävy? :)

    annie

    VastaaPoista
  3. Oi tosi upean näköinen! Kiitti vinkistä. Minulla olisi muuten toiveissa postausta Garnierin uudesta BB creamista, kiinnostaa millainen tuote se on :)

    VastaaPoista
  4. Voisitko vastata kysymyksiin? :)

    VastaaPoista
  5. Mä haluan Ur&Pennin suomeen :P Olen lukenut kaikki englantiin liittyvät postauksesi, mutta jos vielä tulee kosmetiikkaan/ koruihin liittyvää vinkkiä niin kiitos. --> Ystävänpäiväksi Lontooseen :)

    VastaaPoista
  6. oletpa kaunis <3 0)

    VastaaPoista
  7. oot kaunis ja oon itekki koittanu tuota tyylii ja pitänyt siitä, mut valitettavasti kihartimeni on sen verran kökkö, että ne kiharat aina aukee. Oisko mtn vinkkii siihen, kuinka nei aukeis? Vai pitäisikö ostaa uusi kiharrin? Hiuslakkaakaan kun ei kilotolkkuja viitsisi laittaa...

    VastaaPoista
  8. Moi!

    Olet ilmeisesti Lumenen kosteuttavan naamion suurystävä :) Olisin kysynyt, että satutko tietämään sisältääkö naamio mitään ihoa tukkivia ainesosia? Itselläni alkanut roacuttan kuuri, ja iho on toisinaan todella kuiva. En kuitenkaan haluaisi kuorruttaa ihoani mineraaliöljyillä, jotka mahdollisesti tukkivat ihoa.

    Laura

    VastaaPoista
  9. Vastauksena yhden kommentoijan toiveisiin saada Ur&Penn Suomeen, että Suomessa on liikkeet ainakin Lahdessa ja Jyväskylässä..

    VastaaPoista
  10. Itse RAKASTAN juuri tällaista tyyliä :) Miten osasitkin yhdistää kaksi näteintä asiaa :>

    VastaaPoista
  11. Nätti :) Oletko muuten tietoinen, että ennen yksi suuri korvakoru oli lesbouden merkki? ;) Voi kun omatkin hiukset pysyis kiharoilla pitempään kuin puoli tuntia.
    Nanna

    VastaaPoista
  12. ^^ Hohhoijaa, vai että lesbouden merkki. 80-luvulla oikein myytiin vain yhtä korvakorua koska se oli MUOTIA käyttää vain yhtä näyttävää korvista.

    VastaaPoista
  13. Voisitko kertoa meikkipohjaa myöten miten teit tämän postauksen meikin, tosi luonnollinen ja raikas!

    VastaaPoista
  14. Voi kun näytät niin kauniilta. =) Muistan sinut Tampereen ajoilta, vanhalta työpaikaltasi.

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelun aihetta?