torstai 13. joulukuuta 2012

Joululahjainspiraatio?


Toiset ihmiset ovat hulluina hajuvesiin, jotka ovat usean tuoksun eri yhdistelmiä. Niistä voi ehkä erottaa muutaman yksittäisen nuotin, kun tuoksuja oikein tuoksuttaa, mutta niiden atika on nimenomaan kauniisti yhteenliitetyissä aineosissa, jotka sekoittuvat täydelliseksi yhdistelmäksi.

Toiset ihmiset kuitenkin pitävät enemmän selkeistä tuoksuista, jotka he voivat nimetä. Itse olen ehkä enemmän tätä kategoriaa. Tykkään omenan tuoksusta. Tykkään vaniljasta. Tykkään myös puhtaasta pyykistä. 


Minun kaltaisiani ja minua huomattavasti hullumpia ihmisiä silmällä pitäen on tehty Demeterin The Library of Fragrances, jonka valikoimista löytyy ihan vaikka mitä hajuvesiä. Siis ihan oikeasti vaikka millä pulloon vangituilla tuoksuilla!



















Oletko miettinyt, miltä laavakivi tuoksuu?


Tai rakastatko sitä ikkunanpesun jälkeistä tuoksua?

Tai miltäs "Orange Rim Cleaner" kuulostaisi hajuveden muodossa?


Omenapiirakasta minäkin voisin jo innostua. Voisin hurmata miehiä väittämällä, että leivon päivät pitkät ja tuoksun siksi niin hurmaavalle.


Toisaalta voisin myös karoittaa miehiä tuoksumalla ihastuttavalle peppupuuterille.


Englantilaisiin miehiin voisi toisaalta vedota punajuurihajuvesi. Puolalaisen miehen sillä ainakin varmasti saisi!


Hauskalta kuulostaa tämä synttärikakkuhajuvesikin.

 

Tai miten olisi muovoiluvahalle tuoksuva hajuvesi?
 
Tai popcornille?


Mikä mahtava lahjaidea ulkosuomalaiselle!


Kaveriksi etelään voisi lähettää tämänkin.

Saatavilla olisi myös mustikan, sellerin, purukumin, konsentroidun maidon (!!) sekä hattaran että neliapiloiden tuoksuista hajuvettä.


Ja niin, ei unohdeta sushia.


Ja kyllä vähän mietityttää, että kuka tahtoo tuoksua lialle.


Tai pölylle.


Ylivoimainen ällötyssuosikkini oli kuitenkin kastematohajuvesi. YÖÖÖK!!

Muistan nähneeni näitä tuoksuja joskus ainakin Tukholman NK:lla, mutta en silloin tutustunut valikoimaan tarkemmin. Mikäli tuoksuista kuitenkin innostui, toimittaa niitä Suomeen ainakin Eleven.se.

Innostuitteko? Koitteko joululahjainspiraatioita?

22 kommenttia:

  1. Kastematoja :D Toi dirt on muuten ihan vaan maata, eli multaa :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa aika hauskoja, haluaisin haistaa birthday cakea ja play doh'ta :D Hajuvesistä puheenollen, kiitos hajuvesisuosituksista, ostin nimittäin tänään itselleni joululahjaksi Jeanne Lanvin edp:n ja poikaystävälle James Bond 007:n :)

    VastaaPoista
  3. Aaah, tuo Snow- hajuvesi kuulostaa ihanalta! Vaikka ihan Suomessa asunkin. Myöskin ikkunanpesu- hajuvesi kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
  4. Hirnuin täällä ääneen näitä juttujasi. =D

    Omenapiirakka voisi olla aika herkullinen!

    VastaaPoista
  5. Oli tuolla muutama kiinnostava seassa! Olisi kiva päästä tuoksuttelemaan. :D

    VastaaPoista
  6. :DD eikä, en kestä.. Niin kamalia ja niin ihania samaan aikaan.

    Mutta oikeasti haluaisin kokeilla sitä lumentuoksuista ja ehkä sitä neliapilaa.
    Olisipa siellä vastaleikattu ruoho. Tai voikukat. Olen hulluna voikukkien tuoksuun :D apua. Kuulunko kohderyhmään? :D

    VastaaPoista
  7. Kiinnostuin baby powderista. Jotkut vauvantalkit tuoksuu hyvältä. :) Tuoksu saattaisi olla pehmeä puuterinen. ;) Penskana tykkäsin Play-Dohin tuoksusta, enää en tarkalleen muista, miltä se haisee. Ja joo, tuolla dirtillä viitataan maa-ainekseen, ei likaan ;) Melkein eniten ihmetyttää tuo sushi. En ole koskaan syönyt/haistanut sushia, mutta jos se haisee kalalta ja merilevältä, niin... kuka outo ihminen haluaa hajuveden, joka "tuoksuu" kalalta?!

    VastaaPoista
  8. Ihana vinkki!

    Dirt = Maa, sopii ehkä puutarhurille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tässä yhteydessä dirt-sanalla tarkoitetaan selkeästi maata/multaa :) Kuvassakin yritetty havainnollistaa.

      Poista
  9. Hehheh :D ihan huippuja! Tuossa ollaan mietitty, että mitä tuoksua suositella jos joku hakee tuoksua luuserille (kun yleensä tuoksu esittelyissä kaikki on niin ihanalla ja hurmaavalle ihmiselle yms.) niin tässäpä muutama oiva vaihtoehto.

    VastaaPoista
  10. tän on oltava aprillipila...

    VastaaPoista
  11. Muistan lapsuudestani, että Play-Doh muovailuvahat tuoksuivat mielestäni todella herkulliselta (ja pitihän niitä tietty myös maistaa, onneks ovat myrkyttömiä.. Hyvältä maistui!) Vaikuttaa todella hauskalta idealta, näitä pitää päästä nuuskuttelemaan.

    http://kosmistakosmetiikkaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Hauska idea! :-D Hyi kastematotuoksu.. Paitsi mitä jos rakastaa sateen jälkeisen ilman hajua? .. Haiseekohan siinä seassa kastemato?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haisee, hyvin vahvasti. Sitä tuoksua ei oikein voi kuvailla, mutta samaa ei haista kaupungissa. Melkein paras paikka nuuhkimiselle on perus okt-alue, missä matoset tulee nurmikolta ja jää sateen jälkeen tielle, eikä muita hajuaja oo niin paljoa kuin metsässä :D

      Poista
  13. Heh, kastemato voisi olla aika maukas tuoksu... Miltähän se mahtaa tuoksua? Limalta? en osaa kuvitella, kun en ole matoja juuri nuuhkinut - kasvimaata möyriessä niitä on kyllä kiva nähdä, ovat merkki terveestä mullasta :) Sopisi ehkä siis puutarhaharrastajalle, samoin kuin Dirt!

    Muovailuvaha ja ikkunanpesu taas ovat niin arkisia hajuja, että ei tulisi mieleen hankkia niitä hajuvetenä.. eikö olisi helpompaa suihkia ikkunanpesuainetta ilmaan tuoksupilveksi ja hieroa muovailuvahaa iholle..?

    Lumi taas - no sehän on veden eräs olomuoto, joten eikö pelkkä vesi aja samaa asiaa?
    Pöly? Mikä 'ihana' lahja astmaatikolle ja allergikolle - mahtaisi siinä yskittää ja aivastuttaa...

    VastaaPoista
  14. Tämähän on ihan kuin viiniasiantuntijoiden koulutuskitti (pakkaus, missä on eri hajupulloja tunnistettavaksi, ja kun niitä tunnistaa, tunnistaa ne samat aromit viineistä).

    Jos puhutaan puhtaista tuoksuista, oma heikkouteni on Jo Malonen tuotteet, joita voi sitten kaikkia mielensä mukaan sekoitella. LHR:n T3:ssa on Jo Malonen liike, joko olet siellä piipahtanut? Tosin liikkeitä on muuallakin Lontoossa.

    VastaaPoista
  15. Minulla on ollut Demeterin library of fragrancen hajuvesiä useita - gin tonic ja mojito ja bubblegum ainakin. Pakko sanoa että jättävät hieman kylmäksi koska ovat tuoksumaailmaltaan niin suppeita että niihin kyllästyy helposti.

    Muistan muuten lukeneeni että Dirt olisi Kate Mossin suosiossa... :)

    /leno

    VastaaPoista
  16. Täältä muuten saa myös noita tuoksuja aika edullisesti. Jos tilaa tavaraa hiukan yli viidellä kympillä, tulee kaupan päälle ilmainen toimitus mihin tahansa maahan:

    http://www.fragrancex.com/

    VastaaPoista
  17. Voi yhden kerran :D Hauskuuttaa varsinkin tuo neliapilahajuvesi, neliapilathan toki varmasti tuoksuvat hyvin erilaiselta kuin tavalliset apilat!

    VastaaPoista
  18. Oi kyllä, olen pitkään miettinyt mistä näitä saisi tilattua ilman että postarit tärähtävät kymmeniin euroihin. Itsellä houkutuksena Dirt tai Wet Garden. Sekä tietysti suolainen meri-ilma. Rain, Fireplace.. jos vaikka mitä. Siksi toivoisin saataville sampleja kyseisen puljun tuoksuista. Hieman pienempiä kokoja heidän sivuillaan on, mutta hinta tulee järjettömäksi juuri postikulujen takia, ja tahtoisin lähestulkoon jokaista tuoksua ihan vain millin tai kaksi. Olen myös menestyksettä yrittänyt ottaa yhteyttä suoraan Demeteriin, mutta mitään vastausta ei kertaakaan ole kuulunut.. Turhauttavaa, mutta houkutus on silti liian suuri. Pakko noihin on vielä käsiksi päästä joskus, vaikka periaatteessa en arvosta tuollaista toimintaa.

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelun aihetta?