maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen

Viime vapailla loppui taas kaikenlaista pientä ja suurempaa kivaa ja ei-niin-kivaa.

Loppuun kului ensinnäkin pitkästä aikaa yksi hiuslakka.


Cutrinilta saatu hajusteeton hiuslakka on saanut minulta jo aiemminkin kehuja ja saa niitä jälleen. On oikeastaan mukavaa, ettei lakkaan oltu lisätty mitään vahvoja hajusteita häiritsemään nenää ja muuten käyttämiäni hajuvesiä. Tämän lisäksi lakan koostumus on aivan loistava, sillä lakka suihkuaa pullosta ihanan kevyenä ja hienojakoisena asettuen hiuksiin kauniisti ja pitäen hiukset paikoillaan loistavasti ilman, että niistä tulee paakkuiset ja kovat. Lakka toimi hyvin niin kiharoiden ylläpitäjänä kuin kampauksissakin. Suosittelen!

Loppuun kului myös toinen saman linjan hiustuote.


Tästä Cutrinilta saamastani Sensitive-shampoosta voi lukea aiempia kommenttejani täältä.

Kolmas isompi loppunut tuote oli suihkugeeli. Tämä Englannista syyskuussa ostamani mansikkapirtelön tuoksuinen suihkugeeli Tracle Moonilta.


Iced Strawberry Dream oli pakkohankinta tuoksunsa vuoksi, mutta täytyy sanoa, että ihan helpolla en toiste hanki yhtä suurta pönikkää suihkugeeliä. Uuden ostamiseen tämän loppuminen ei vielä oikeuttanut, sillä kotoa löytyy vielä yksi suihkugeeli.

Loppuun kului myös vihdoin SE kynsilakka, joka on jo pidempään ollut aktiivikulutuksessa.


Essien A Crewed Interes on nyt vihdoin julistettu tyhjäksi, sillä lakasta alkoi olla jo ihan mahdotonta saada jokaiselle kynnelle kauniin ohutta ja tasaista lakkapintaa. Hyvästi, kaunis lakkani. Olit upea koko elämäsi ajan! Jään ikävöimään sinua!

Hoitoainepuolelta käytin loppuun kolme pienempää tapausta.

 

Yksi hiusväripaketin mukana tullut hoitoainetuubi loppui jälleen. Tälläkään kerralla en viitsi todeta muuta, kuin että hyvää tavaraa oli jälleen.


Toinen vain pikaisen kommentin ansaitseva loppunut hoitoaine oli Kanebon vanha Balancing Conditioner. Tämä yhteen kertaan riittänyt näyte oli melkoisen ohutta tavaraa, mutta selvitti silti hiukseni melko hyvin. Suosin kuitenkin mielummin hieman tömäkämpää tavaraa, joten ihan ässä tämä ei minun käytössäni ollut.


Kolmas loppunut hoitoaine oli rakkaan Soap & Gloryn Hair Supply, jolle aion myöhemmin pyhittää oman postauksensa.

Vartalotuotteidenkin puolelta kului jotain loppuun tietysti.


Marraskuun Glossyboxin tuoma Alison Clairen Remarkable Bio-Natural Beauty Mango Body Butterin 50ml kokeilukoko osoittautui lomani aikana loistavaksi kosteuttajaksi. 


Erityisesti tässä kuitenkin houkutteli tämän ihana mangoinen tuoksu, joka ei ollu yhtään liian äklö tai voimakas, vaan juuri täydellisen kevyt mango. Iho jäi voiteen jäljiltä pehmeäksi, vaikka voide imeytyikin iholle hyvin.

Toinen loppunut  vartalovoide oli pari päivää sitten esittelemäni Ritualsin Magic Touch -vartalovoide.


En siis vieläkään päässyt ostamaan itselleni uutta vartalovoidetta Lontooseen!

Ja niin, kuluipa meikkipuoleltakin loppuun jotain muutakin kuin vain tuo aiemmin mainittu kynsilakka.

Tällä vapaajaksolla kului loppuun myös nimittäin eräs nestemäinen eyeliner.


Sensain HG-eyelinerikseni valikoitunut Liquid Liner on aivan täydellinen tuote. Tussista ei koskaan tursua liikaa tavaraa, sillä saa tehtyä niin ohutta ja tarkkaa kuin hieman paksumpaakin jälkeä ja annostelun määrää säätelemällä voi valita, tahtooko terävän nestemäisempää jälkeä vai pehmeämpää, lähes kuin kynällä piirrettyä jälkeä. Jos vaan en olisi näin kokeilunhaluinen uusien kosmetiikkatuotteiden kanssa ostaisin heti uuden kappaleen! Omani oli tummanruskea, eli siis täydellinen sävy arkimeikkiin. Tuotteesta löytyy tarkempi postaus täältä.


Kuten jo myös ehdin aiemmin mainostaa, kului vapaajaksoni aikana loppuun myös yksi luomiväripaletti. Siis ihan kokoinainen viiden luomivärisävyn paletti!


Tällä vapaajaksolla luomiväreistä kului loppuun kaksi, joista toinen oli paletin alkuperäisiä sävyjä ja toinen toisesta paletista lainattu. Jälkimmäisen eli Incognito-paletin ruskean sävyn loppuminen kuitenkin tarkoitti sitä, että käytin virallisesti loppuun ensimmäisen Diorin viisikon. Tuo oli nimittäin ainoa alkuperäisestä paletista jäljellä ollut sävy, jota en ollut vielä saanut viimeisteltyä.

Loppuun kului siis kaksi luomiväriä, mutta käytännössä yksi kokonainen viisikko. Wow!

Loppuneiden tuotteiden saldo näytti tällä kertaa siis tältä:


Kuusi loppuunkulunutta täysikokoista tuotetta (tai seitsemän, jos molemmat loppuneet luomivärit lasketaan erillisiksi tuotteiksi) sekä viisi pienempää kokoa.

Satsi ei ollut massiivinen, mutta minut hyvin tyydyttävä. Toivottavasti tässä meneillään olevassa työpassissakin loppuu tuotteita mukavasti. Hyvällä tsempillä ainakin taas ensivuosi!

Ihanaa tulevaa vuotta kaikille lukijoilleni ja kiitos menneestä vuodesta!



6 kommenttia:

  1. Hei, olen ensi kesänä olen suuntaamassa näillä näkymin Skotlantiin. Minkälaista kosmetiikkaa sieltä kannattaisi etsiä (eli lähinnä mikö on halvempaa siellä kuin tilattuna Suomeen)? Ja mikä olisi sellaista spesiaalia mitä kannattaa etsiä. Soap & Glorya nyt ainakin? :D Uskoisin että tarjonta on suppeampaa kuin Lontoossa, mutta varmasti monia samoja kauppoja löytyy. Tuota Urban Decayn Naked palettia olen haaveillut, kannattaakohan sitä alkaa etsimään sielä vai löytyykö edullisemmin netin syövereistä? :D

    VastaaPoista
  2. Minkähän takia nuo värjäyspakettien hoitoaineet ovat aina paremman tuntuisia kuin samojen merkkien sellaisenaan myytävät hoitsikat?

    Kiitos Kanebon eyeliner-vinkistä - en ole vielä kuullut kenenkään muun sitä hehkuttavan, sen sijaan kyllä GOSHin, Maybellinen ja Lorkun rajauksista olen lukenut paljon mainoksia...

    Hyvää Uutta Vuotta sinullekin! Uusien löytöjen merkeissä :)

    VastaaPoista
  3. samoin sinulle hyvää uutta vuotta =)

    VastaaPoista
  4. Hyvää vuotta 2013:-)

    Ongelelma vuoden aluksi...Käytän Lily Lolon Porcelain-sävyä,haluaisin kuitenkin hehkua ja kiinnostaisi BM:n fair.
    Osaatko kertoa miten eroavat? Sävynä tuo porcelain on minulle aika nappiin.
    Kiitokset.
    -Tiina-

    VastaaPoista
  5. Mukavaa alkanutta vuotta 2013 myös sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Hei Virve!

    Oletko ikinä kokeillut Lidlin Cien-merkin hiuslakkoja? Olen jo vuoden verran käyttänyt ainoastaan heidän isossa, hopeisessa pullossa tulevaa lakkaa. Mielestäni siinä on juuri sopiva kuiva ja hienojakoinen suihke, tuoksu on hyvä ja mieto ja hinta vain kolmisen euroa 400ml purkille! Aika ihanan tuoksuisia suihkuaineita löytyy Lidlistä myös.

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelun aihetta?