torstai 3. tammikuuta 2013

Pieni hifistin?

Olin aiemmin kiinnostunut tietämään suhteutumisestanne meikkipusseihin. Tänään minua kiinnostaisikin tietää suhtautumisestanne hieman erityisempään meikinsäilytystarvikkeeseen.


Tänään jutunaiheena ovat nimittäin huulipunakotelot.


Ovatko nämä teille yhtään tuttuja?


Pieni kotelo ihan vaan yhtä huulipunaa varten!

Miksi?

Koska puna pysyy kotelossa siistinä eikä puikko sotkeennu puhumattakaan siitä, että se aukeilisi laukussa ja sotkisi itse laukun sisältöä. Lisäksi kotelossa on mukana lähes poikkeuksetta peili, jonka avulla punan saa helposti levitettyä.


Niin kauan kuin muistan, on äidilläni aina ollut käytössä huulipunakotelo. Hän on ehdottomia huulipunaihmisiä, jonka huulet ovat aina liikkeelläollessa (ja usein kotioloissakin) huolella punatut ja laitetut ja puna kulkee kätevästi mukana huulipunakotelossa.






Itse en ole jostain syystä oikein löytänyt niiden juttua. Kannan mukanani todella vähän meikkejä, mutta toisaalta nyt kun ajattelen asiaa, on se nimenomaan huulipuna tai -kiilto, jota tahtoisin lisätä liikkeellä ollessani. Ehkä minunkin olisi siis sytä hankkia tyylikäs huulipunakotelo?


Mitä mieltä olette? Näppärää ja tarpeellista vai ihan turhaa hifistelyä?

28 kommenttia:

  1. Mulla on ollut pienenä tuollainen kun äiti on antanut kaikkia vanhoja meikkejään ja ynm. tilpehöörejä :) Mutta siis joo, en kauheasti käytä huulimeikkejä, mutta jos käyttäisin niin olisi tuo varmaan vieläkin kätevä...

    VastaaPoista
  2. Mielestäni aivan turhia :D.

    VastaaPoista
  3. menee kyllä korujen säilytys rasiana :--)

    VastaaPoista
  4. Sisko antoi joskus vuosia sitten mulle tuollasen huulipunakotelon ja vasta nyt sain tietää mikä se on!! :DD oon säilyttänyt siinä vaan irtoripsiä tai muuta pikkutavaraa tämän kokoajan.
    Tuo huulipunakotelo saakin kyllä pysyä vielä ihan irtoripsikotelona tai voisin pitää siellä vaikka huulirasvaa, sillä huulipunia tulee käytettyä todella harvoin. Mulla on myös toinen tällainen, mutta se on noin 2 kertaa isompi voisko se sitten olla vaikka 2 huulipunalle?

    VastaaPoista
  5. Ovathan ne tyylikkäitä ja hauskoja, mutta en koe itselleni tarpeelliseksi.

    VastaaPoista
  6. Mulla ei ainakaan olisi käyttöä. Vaikka on pieni laukku niin ei mulla koskaan ole avautunut se huulipuna laukussa ja yleensä missä tahansa minne menenkin on peili niin ei sitäkään tarvitse mukana kantaa.

    VastaaPoista
  7. Voi ei, mulla oli tollanen joskus muksuna..! Mitä muistoja! (olen siis nyt 25v) Se oli punaista "silkkiä" ja siinä oli kukkakirjailuja.. Olisikohan äiti jostain kirpparilta / halpishallista ostanut :) En muista mahdoinkohan siellä mitään säilyttää, mutta huulirasvaa korkeintaan - olinhan silloin joku 3 - vuotias ehkä :P

    Voit vitsi, en muistanutkaan että näitä on (ollut) olemassa! :)(:

    VastaaPoista
  8. Turhaa mielestäni. Pidän punaa aina laukun pikkutaskussa, eikä korkki siellä avaudu. Onhan peili toki hauska mutta ei nyt välttämätön. Ja minulla ainakin on muutenkin taskupeili mukana muutenkin.

    VastaaPoista
  9. Mulla on aina juhliin lähdettäessä huulipuna kotelossa. Juhlissahan on yleensä joku pienempi laukku ja sinne ei sitten paljon meikkejä mahdukkaan. Tuo punakotelo on kätsy, kun siinä on peili ja ei sitten laukkukaan tahriinnu jos huulipuna vahingossa avautuu. :>

    VastaaPoista
  10. Moi!
    Blogisi on I H A N A !! Löysin tänne vahingossa eilen etsiessäni hintaa Diorin Incognito viisikolle (osaisitko sinä kertoa sen?) ja olin aivan taivaissa: blogi täynnä hyvällä maulla kirjoitettuja kosmetiikka-arvosteluja :D. Tämä päivä onkin mennyt postauksiasi lueskellen ja tehden listaa kokeilun arvoisista tuotteista. Olen nimittäin salaa kosmetiikka-addikti; ahmin esimerkiksi lehdistä kaikki kosme arvostelut ym. Kovin usein en vain raaski kalliimpien merkkien tuotteita itselleni kokeiluun ostaa :).

    Päivän postausta kommentoidakseni omasta mielestäni koen huulipunakotelon hieman turhana. Itselläni kun kulkee aina matkassa myös kivipuuteri, josta tietenkin peili löytyy. Mutta uskon, että henkilö, joka ei muita meikkejä huulipunan lisäksi halua mukanaan kanniskella, voisikin hyötyä juurikin tuosta kotelossa olevasta peilistä ja näin ollen koko kotelosta :).

    VastaaPoista
  11. Matkoilla ollessani pidän usein topsipuikkoja huulipunakotelossa. Huulipunaa en ole koskaan käyttänyt sellaisessa, en muutenkaan käytä huulipunia.

    VastaaPoista
  12. Yksi piti joskus oikein ostaa ja käytin jonkun aikaa kun käytin huulipunaakin useammin, jota ei oikein vuosikausiin ole enää tapahtunut, mutta en ole oikein mitään lisäarvoa sille löytänyt. Vie vaan enemmän tilaa, peili on sen verran pieni, ettei siitä muuten näe ittiänsä. Huulipunahylsyt ovat olleet yleensä sen verran hyvälaatuisia, ettei hylsyt ole hajonneet laukun pohjalla pyörimisestä, etteivät ole laukkuakaan sotkeneet. Hajoamisongelma on yleensä muissa meikeissä, luomiväreissä ja poskipunissa.

    VastaaPoista
  13. Jos on rakas ja kallis huulipuna, tai ees itelle kovin tärkeä, ni miksipä ei sitä säilyttäisi sen arvolle sopivassa ihanassa kotelossa. =)

    VastaaPoista
  14. Muinoin noita sai Yvesiltäkin. Kukahan noita nykyaikana myy? Olisi kyllä kätevä etenkin punille/rasvoille, joiden korkki on jo käytössä löystynyt ja irtoaa kassissa itsekseen. Peilin takia en tarvitsisi.

    VastaaPoista
  15. ehdottomasti näppärää ja tarpeellista, sekä todella naisellista omistaa ja käyttää huulipunakoteloa. jos on hyvin tehty meikki, niin ainoa tarvittaessa illan mittaan "paikattava" juttu on huulet. huulipunan voi tarvittaessa lisätä muuallakin kuin naistenhuoneessa, kun puna on pakattu peililliseen huulipunakoteloon. ystäväni on todellinen lady ja hänen malliaan seuraten hankin itsellenikin huulipunakotelon pari vuotta sitten. nyt tunnen itseni ladyksi jopa punan "paikkaustilanteessa"... suosittelen!

    VastaaPoista
  16. Ymmärrän hyvin tämmöisen omistajien perustelut käytölle, mutta itse olen 22-vuotiaaksi pärjännyt hyvin ilman :D

    VastaaPoista
  17. Peili on kieltämättä kätevä,mutta hyvä vaihtoehto kotelolle on Guerlainin Rouge G-puna,jossa kaunis kotelo kätkee jo sisäänsä peilin.

    VastaaPoista
  18. mulla on tällainen peilillinen huulipunakotelo, mutta en ole koskaan oikein löytänyt sille käyttöä enkä muista tai ehdi vaihtaa siihen käytössä olevaa huulipunaa. melkein kaikki huulipunat kulkee kuitenkin laukun pohjalla.... :D mulla ei ole ollut tuota ongelmaa että huulipuna ois auennut laukussa, mutta jos on huono korkki huulipunassa sittenhän kotelolle olisi käyttöä

    VastaaPoista
  19. Minusta ihan näppärää jos kantaa pelkkää punaa mukanaa, peili on kuitenkin kiva saada kuljetettua mukana. Itse kannan kuitenkin pienessä meikkipusissa myös muutaman muun tuotteen ja sujautan sinne myös sen pienen peilin, joten itselleni täysin turha kapine.

    VastaaPoista
  20. Ekana mä vähän naureskelin näille mutta tosiaan; onhan noi näppäriä! Itse en kanna huulipunia mukana, mutta huulikiillotkin välillä tursuaa pitkin laukkuja, joten voin vaan kuvitella millaista jälkeä huulipunista tulisi.. En oo tiennyt että tälläsiä on olemassa, onpa hyvä lahjaidea jollekin huulipunan käyttäjälle :)

    VastaaPoista
  21. itselläni on tuollainen mutta harvoin huulipunaa käytän. Pidän siinä huulirasvaa. Onko mitään Hyviä huulirasvoja jotka myös värjäisivät huulia? -Hanna90-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanna!

      En ole Virve, mutta suosittelen näitä. :)

      http://www.lumene.com/fi/tuotteet/natural-code/huulet/natural-code-smile-booster-savyttava-huulivoide

      Poista
    2. kiitos vinkistä. Pitää mennä katsomaan mutta jos tuo on liian huulikiiltomainen niin en tykkää. En ole ikinä oppinut käyttämään huulikiiltoa, kun nuolen ne aina pois :D
      -Hanna90-

      Poista
  22. äidilläni oli aina tuollainen kun olin pieni! mutta ei ole kyllä itselle tullut mieleenkään hankkia omaa :)

    VastaaPoista
  23. Minulla on AINA mukana huulipuna tai pari, mutta eivät ne ole koskaan avautuneet laukussa. Kuulostaa siis aika turhalta ja menisi aina aikaa ensin avata tuo kotelo ja sitten huulipuna, ja peilikin on noin pieni... sitä paitsi ensin yleensä blottaan kasvot, joten sekin paperien kotelo pitäisi kaivaa esiin erikseen (rizlat tosin mahtuisivat varmaan samaan?).

    VastaaPoista
  24. Noi on söpöjä! Tosin en käytä juuri huulipunaa, mutta paremmin toi sopis nappikorviksille, joita vaihtelee päivän mittaan! hei siitähän se idea sitten lähti..
    ja hei täällä on käynnissä superkiva kiva arvonta kaikille kosmetiikan ja meikkien ystäville :)


    http://keywordfashion.blogspot.fi/2013/01/jt-beauty-outletarvonta.html

    VastaaPoista
  25. Mä hankein aikoinaan huulipunakotelon, kun Goshin huulipunat aukeilivat itsestään laukussa. Asia ratkaistu ja pieni peili kotelossa on kätevä lisä ;)

    VastaaPoista
  26. Turha vehe. muutamien eurojen markettipunien kuoret kestää sen mitä punakin. En tiiä sitten noille luksuspunille..

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelunaihetta?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...