No niin, hyvät lukijat, ystävänpäivä lähestyy ja siinä missä se meillä täällä Englannissa tunnetaan enemmän rakastavaisten juhlana, on se Suomessa enemmän hyvien ystävien muistamiseen keskittyvä päivä.
Hyvät ystävät ovat valitettavan harvassa vaikka kivoja kavereita riittääkin usein. Puhumattakaan niistä Facebook-kavereista, jotka eivät kaikki edes ole kivoja, mutta joiden kaveripyynnöistä ei ole kehdannut kieltäytyäkään...
On kuitenkin yksi ihminen, jonka paras kaveri olisi aina syytä olla.
Tuolle ihmiselle täytyy muistaa kertoa tarpeeksi usein, että rakastaa häntä ja että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Tuota ihmistä täytyy muistaa arvostaa, hänen puoliaan täytyy muistaa pitää eikä muiden saa antaa talloa häntä jalkoihinsa. Tuota ihmistä pitää myös muistaa helliä ja palkita välillä ja muistuttaa häntä siitä, että hän on tärkeä ja että hänen olemassaolollaan on merkitystä.
Tuolle ihmiselle täytyy muistaa kertoa tarpeeksi usein, että rakastaa häntä ja että hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Tuota ihmistä täytyy muistaa arvostaa, hänen puoliaan täytyy muistaa pitää eikä muiden saa antaa talloa häntä jalkoihinsa. Tuota ihmistä pitää myös muistaa helliä ja palkita välillä ja muistuttaa häntä siitä, että hän on tärkeä ja että hänen olemassaolollaan on merkitystä.
Tuo ihminen olet sinä itse.
Koska ystävänpäivänä annetaan aina lahjoja toisille tahtoisin minä puolestani, että joku teistä saisi antaa lahjan itseltä itselleen. Ihan vaan, koska on niin ihana ja itsensä kanssa hyvät ystävykset.
Näin ollen Ostolakossa.com ja The Body Shop järjestävät yhdteistyössä arvonnan, jossa yksi onnekas voittaa itselleen ihanan suklaisen (tosin ulkoiseen nautintoon jokavuotisen uudenvuodenlupauksen kurvien tarkkailulupausta kunnioittaen keskittyneen) hemmottelusetin.
Chocomania-setti pitää sisällään ihanat suklaan tuoksuiset Chocomania suihkuvoiteen (60ml), Chocomania vartalovoin (50ml), Chocomania vartalokuorinnan (50ml) sekä Chocomania huulivoin (10ml). Setin arvo on 25 euroa.
Setin voit voittaa itsellesi jättämällä komenttikenttään viestin, jossa kerrot, miksi olet itsesi kanssa hyvä ystävä.
Arvonta-aikaa on lauantaihin 9.2. klo 23:59 asti, jonka jälkeen voittaja julistetaan. Muistathan jättää kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
Arvonta-aikaa on lauantaihin 9.2. klo 23:59 asti, jonka jälkeen voittaja julistetaan. Muistathan jättää kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
Arpaonnea kaikille ihanille lukijoilleni! Ja muistakaa itseänne ystävänpäivänä!



Olen itseni kanssa hyvä ystävä sillä tiedän parhaiten, mikä minulle on hyvästä =)
VastaaPoista-Herttarouva
vaula.hosio @ gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä. Mistä tiedän sen?
VastaaPoista...Siitä, että voin käydä pitkiä päänsisäisiä keskusteluja itseni kanssa, kun muuta tekemistä ei ole.
...En ole ristiriitainen ajatusteni, mielipiteideni tms kanssa.
...Viihdyn olla minä.
...Olen oma itseni.
kowalski1@luukku.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä,koska vanhemmiten (ikää on jo huimat 22 vuotta) olen oppinut ymmärtämään itseäni paremmin. On helpottavaa, kun onnistuu lukemaan oman kehonsa ja mielensä viestejä oikein ja saamaan itselleen hyvän olon.
VastaaPoista_emmi@hotmail.fi
Koen olevani hyvä ystävä itselleni, koska autan muita aina parhaani mukaan, vaikka itse kärsisin henkisesti tai fyysisesti siitä. Vaikka en kiitosta teoistani muilta saakaan, kiitän aina itse itseäni.
VastaaPoistaheinonen.noora@hotmail.fi
JOka päivä opin jotain uutta itsestäni.
VastaaPoista(mari.pajunen@konecranes.com)
oijjoi, kuola valuu tuota pakettia katsoessa. Mitenköhän sais vinkkivinkattua vaikka poikaystävälle että tollasen mä haluan...? :D (tai toivottavasti arpaonni suosii)
VastaaPoistaTulin pari vuotta sitten siihen tulokseen, että hyväksynhän muidenkin ihmisten "epätäydellisyydet ja pienet virheet" niin miksen tekisi samoin itsellenikin. Oivalluksen jälkeen en ole ollut läheskään yhtä ankara itselleni ja mokat eivät ole olleet niin iso asia kuin ennen. Tästä on hyvä kehittää suhdetta eteenpäin. :) eeva.makela@windowslive.com
Oon itteni kanssa hyvä ystävä, koska ku uskon itseeni saan lopulta jotain aikaseksi. :D
VastaaPoistaanni.blogi@hotmail.com
Sanoin tänään peilin edessä monta kertaa ääneen itselleni, että näytin mielettömän hyvältä Wanhojen puvussani, punaisine kiharoineni ja upeine meikkeineni, ja uskoin niistä jokaisen sanan. Ensi viikon perjantaina aion todella näyttää prinsessalta, ja jossei kukaan muu sitä minulle sano, muistan ajatella ainakin itse riittäväni juuri tällaisena. :) satsra@luukku.com
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä, koska ymmärrän itseäni paremmin kuin kukaan muu. Opin myös itsestäni jatkuvasti jotain uutta. Itselleni minun ei tarvitse selitellä, miksi olen joskus pahalla päällä tai surullinen. Jos haluan olla itseni kanssa hiljaa, saan olla hiljaa ja jos haluan puhua, kuuntelen. Koska ystävyyteen kuuluu myös huumori, on tärkeää, että ymmärrän itse omat vitsini parhaiten ja pystyn myös nauramaan itse itselleni. Kirsikkana kakun päällä osaan hemmotella itseäni juuri silloin kuin itse hemmottelua haluan. :-)
VastaaPoistachaosf@luukku.com
Ollaanhan sentään tunnettu jo 16 vuotta ;) Ja kaikesta ollaan selvitty niin hyvässä kuin pahassa!
VastaaPoistaVihdoin olen oppinut, ettei kukaan ole täydellinen, siksi sinut itseni kanssa <3
VastaaPoistahelmisbeautyblog@gmail.com
Olen hyvä ystävä itseni kanssa, koska minuun itseeni pystyn luottamaan 100% ja kukaan muu ei tunne minua yhtä hyvin kun minä itse :).
VastaaPoistaktiinatuulia@gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska luotan itseeni :) Hyvistä ystävistä täytyy pitää huolta, joten siksi lahjoitankin tänään itse itselleni tekemän pikajalkahoidon (kylpy, kuorinta, kosteutus, hieronta).
VastaaPoistakatsykissa@hotmail.com
Yritän kehittää itseäni jatkuvasti ja olla hyvä ihminen. nitesshade@hotmail.com
VastaaPoistaMinulla on vielä tekemistä siinä että opettelen arvostamaan itseäni. Aina on jotain mihin en ole tyytyväinen. Tällä hetkellä se kohde on vatsa.
VastaaPoistaLisäksi minulla on usein stressiä kouluhommista, joten tarvitsisin tätä pakettia tosiaan. Jospa onnistuisin sen avulla rentoutumaan edes yhdeksi viikonlopuksi. :)
Hyvää ystävänpäivää kaikille! ♥
säpo: ansku1801@gmail.com
blogini: http://ilovemydeardiary.blogspot.fi/
Tottakai olen itseni paras ystävä: omat jutut naurattaa eniten ;) anni.selin@hotmail.com
VastaaPoistaOlen itseni kanssa paras ystävä koska silloin ei tule mistään riitaa =)
VastaaPoistaeekku80@netti.fi
ihana arvonta
Olen itseni hyvä ystävä siksi, että sallin pienet virheeni ja muistan myös hemmotella itseäni joskus :) Joskus vähän liikaakin :D
VastaaPoistaLunalii / korukynsilla (at) gmail piste com
Viihdyn itseni kanssa hyvin ja olen itseni kanssa enimmäkseen samaa mieltä kaikesta.Itseä on helppo rakastaa :)
VastaaPoistaMulla on kyllä niin hyvä itsetunto :D Olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. On helppo elää kun on ystävystynyt itsensä kanssa ja mikäs sen kivempaa (:
VastaaPoistaine_91@msn.com
Siksi, että meidän huumorintajut todellakin natsaa. Oma vitsi, paras vitsi!
VastaaPoistahups, ja sähköposti taisi jäädä matkasta, eli se on ssonja.maria(at)gmail.com
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä koska rakastan itseäni juuri tälläisenä kun olen ja siitä olen ylpeä (:
VastaaPoistaSposti: anttonene@gmail.com
Olen ystävä itseni kanssa, koska olen itselleni armollinen...tai ainakin opettelen olemaan :)
VastaaPoistar_laitala@hotmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska tiedän kuka olen, mitä haluan, mistä pidän ja mistä en pidä. Tiedän miten saada itseni paremmalle fiiliksellem ja hymyilemään, tiedän kuinka saan itseni itkemään. Tiivistettynä voisi sanoa, että olen itseni kanssa hyvä ystävä koska olen sinut itseni kanssa ja annan itselleni anteeksi pienet virheet ja erheet enkä painosta itseäni liikaa :-) Ja hemmottelen itseäni aina silloin tällöin, tuo Chocomania-setti olisi yksi aika täydellinen sellainen!
VastaaPoistahenni.hassinen@hotmail.fi
Hyvä ystäväni on klassinen: kun muut pilkkasivat, niin olin ainut, joka piti itseni kasassa. Kaikki nämä vuodet ystäväni on pysynyt matkassani oli mikä oli. Välillä olen miettinyt ystäväni tervejärkisyyttä, vaikkakin lopputulos on aina ollut väärä. Ystäväni on sanallisesti myös täysin tohelo eikä sen ajatus kulje juuri nyt.
VastaaPoistaOma seura on vain parasta. Ollaan aina samalla aaltopituudella.
tintuli_@hotmail.com
Ystävä ymmärtää, keskustelee, analysoi, kääntää, vääntää, negativioi, positivioi, spekuloi, suree, riemuitsee, iloitsee, riehuu, rauhoittaa, juo teetä ja kahvia, pitää villasukista ja mikä parasta, kun kaivaa kuopan, nostaa sieltä myös ylös. Tämän kaiken takia olen itseni hyvä ystävä ja tulen olemaan. Ja jaamme vieläpä samat kiinnostuksenkohteetkin :D
VastaaPoistamadhippie@hotmail.com
Olen hyvä ystävä itseni kanssa, koska jaksan aina kuunnella juttujani ja ymmärrän aina omat vitsini :D lisäksi itsestäni on aina seuraa!oon mahtava tyyppi :D olipas itserakkaan kuuloinen kommentti... >:D btw chocomania-tuotteiden tuoksu on ihana <3 olen ollut herkkulakossa uudestavuodesta asti, ehkä palkinto auttaisi suklaan kaipuuseen...
VastaaPoistakynsilakkaholisti@live.fi
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaoi ihana arvonta!
VastaaPoistaoon ehdottomasti sitä mieltä että itseään pitää rakastaa ja pitää huippuna tyyppinä! eilenillalla veinkin ystävyyteni itseni kanssa (heh) ihan uudelle levelille, kun kukaan ei päässyt lähtemään klubille kanssani joten päätin että kaipa sitä voi mennä sitten yksinkin! ja oli muuten aivan huippu ilta :-D
elina.mattila(at)edu.ramk.fi
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKoska tunnen itseni, ja olen sinut itseni kanssa !
VastaaPoistamaijasd@windowslive.com
Tsemppaan aina itse itseäni eri tilanteissa. Urheillessa, töissä, koulussa, liikenteessä...:-D lista jatkuu!
VastaaPoistasanna.nyyssonen@jippii.fi
Pidän itsestäni huolta ja pakotan itteni välillä sellasiin asioihin, joita en muuten tekis,joista on kuitenki tullu tosi hyvä fiilis. Mut negatiivisella puolella se mikä mua eniten satuttaa, on se ku oon pettyny itteeni tai tapaan jolla hoidin jonkun asian.
VastaaPoistaItsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen sellaisena kuin on on ollut pitkä matka, mutta nyt uskallan ylpeänä sanoa, että olen itseni paras ystävä. Toisia on helppo rakastaa, mutta itselle on usein tosi ankara.
VastaaPoistaSitten sä jonain päivänä tajuat, että mikään ei oikeastaan ole yhtä tärkeää kuin se, että voi olla itsensä kanssa sujut, katsoa peiliin ja sanoa omalle peilikuvalleen: "Sä olet mahtava tyyppi!" Ihmisiä tulee ja menee sun elämässäsi, mutta sä olet aina itsesi kanssa. On huomattavasti helpompaa elää itsensä kanssa sulassa sovussa ja olla itsensä paras ystävä kuin se tyyppi, joka jatkuvasti moittii, soimaa ja painaa sua alas.
Kun uskaltaa olla kiltti itselleen, osoittaa mielestäni erityistä rohkeutta. Hyvää ystävänpäivää kaikille!:)
nesibelle.blogspot.com
Juu ja se sähköposti:
VastaaPoistanea.koikkalainen@gmail.com
Innostuin niin kirjoittamaan, että unohdin sähköpostiosoitteeni. Sori^^
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska annan itselleni aikaa. En buukkaa kalenteria täyteen vaan jätän sinne luppoaikaa, jolloin ehdin kuulostella, mitä minulle kuuluu.
VastaaPoistakaakka2002 (ät) yahoo.com
koska omaan samoja luonteenpiirteitä mitä toivon hyvältä ystävältä
VastaaPoistaan-nu at luukku.com
Oi vitsi oispa ihana. Mä oon tällä hetkellä itseni kanssa aika hyvä ystävä vaan siksi, että ooon onnistunut tässä jo vähän aikaa pitämään yllä koetta siitä, miten vähällä ruokarahalla voi elää. Oon jättänyt ne turhat suklaat ja muut kauppaan, ja se jos mikä parantaa köyhän ihmisen mielialaa. :)
VastaaPoistaOho, sposti jäi: illegalll1@windowslive.com
VastaaPoistaOi, ihana arvonta. :)
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä muun muassa siksi, että kuuntelen itseäni ja osaan antaa itselleni aikaa. :)
kanerva_89@hotmail.com
Itsensä kanssa on pakko viettää koko loppuelämänsä, joten kannattaa kyllä olla ihan hyvissä väleissä itsensä kanssa. :) Joskus menee tosi hyvin ja joskus taas tulee riitoja, mutta tätä ystävyyssuhdetta ei pysty lopettaa, vaikka tulisi kuinka suuri riita tahansa. Siksipä ei kannata riidellä itsensä kanssa. :D
VastaaPoistaerika.piispanen@hotmail.com
Olen ollut hyvä ystävä itseni kanssa niin kauan kuin muistan. Uskon myös että se jatkuu loppuelämäni! Olen ollut elämässäni todella onnekas, saanut ihanan perheen ja parhaimmat ystävät, rakkaimman miehen ja lämpimimmän kodin. Itseni ansiosta olen myös menestynyt opiskelussa ja toivon että menestys jatkuu. Toisinaan tuntuu että patistelen itseäni liikaa, mutta teen kuitenkin sitä mitä itse haluan, ja aion myös antaa itselleni siitä lahjan <3 -alisa
VastaaPoistaainoidaalisa@gmail.com
Olen päässyt yli vaikeista asioista ja hakenut apua vaikka se onkin ollut vaikeaa, olen oppinut luopumaan ja toisaalta myös pitämään kiinni. Jos ei pidä itsestään huolta niin ei voi pitää muistakaan. Tässä maailmassa ollaan ainakin jossakin kohti hyvin yksin ja silloin on tärkeää muistaa että itse olen itseni paras ystävä ja ns. luottohenkilö. Ja jos en itseäni rakasta en voi rakastamaan ketään muutakaan.
VastaaPoistaemmi.kivijarvi(at)gmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, sillä hemmottelen itseäni huonoinä päivinä leipomalla suklaakeksejä! :)Annan itselleni myös voimahaleja kun maailma kolhii. Luonnollisesti nauran aina omille jutuilleni, vaikka ne olisivatkin huonoja. pienijaviallinen@hotmail.com
VastaaPoistaSiksi että pystyn nykyään raivoamaaan pääni sisällä itselleni ennenkuin räjähdän muille :D
VastaaPoistaidakaroliina@luukku.com
Mä oon itseni kanssa melko hyvä ystävä, osaan antaa itselleni anteeksi.
VastaaPoistaPidän myös itsestäni hyvää huolta, urheilen ja hemmottelen itseäni jotta oloni olisi hyvä :) Tämän vuoden uuden vuoden lupaukseni oli, että oppisin kunnolla rakastamaan ja hyväksymään itseni, ja jo näin vuoden alussa se lupaus on alkanut täyttyä! Olen ylpeä itsestäni :)
Ja pitää vielä kiitellä tästä sun blogista, oon saanu niin hyviä vinkkejä :Dd Tungen nyt kaiken tähän samaan kommentiin..
s-posti: ellupiu@hotmail.com
hyvää kohta alkavaa viikonloppua! :)
Olen nykyään itseni paras ystävä koska osaan arvostaa itseäni, luottaa itseeni ja tiedän mihin kykenen. Jopa silloin kun olin henkisesti väsyneimmilläni sain revittyä itsestäni voimaa muuttaa elämäni suunnan. Joskus vaikeudet todella vahvistavat. :)
VastaaPoistasari piste susanna at hotmail piste com
Olin itseni paras ystävä koska uskallan viedä itseni reunalle ja hypätä kohta uusia mahdollisuuksia.
VastaaPoistasalla.kovalainen(a)gmail.com
Oi, ihana teksti ja palkintokin! :)
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä siksi, että annan itseni myös välillä rentoutua kiireisen ja stressaavan opiskelutahdin lomassa.
pinkzalmiac@gmail.com
Oon itseni kanssa hyvä ystävä, koska oon tyytyväinen että oon juuri minä vaikka olisikin niitä juttuja mitä haluais elämässä muuttaa..:) Ja annan aikaa itselleni rentoutua usein!
VastaaPoistaMä oon jo aika pitkään halunnu noita chocomania juttuja, mutten oo kertaakaan nähny niitä body shopissa kun oon joskus käynyt :p..en tiiä myydäänkö noita suomessa enää vai menikö jo mun mahollisuudet :D
( ja mun sähköposti on souffi96@hotmail.com) unohtu laittaa :D
PoistaMeikä on meikän paras kaveri, koska me tullaan parhaiten juttuun! Ollaan aina samaa mieltä asioista, eikä riidellä oikeasti ikinä! :) Pidetään samoista asioista, musiikkimaku on täydellinen, ja huumorintaju osuu yks yhteen.
VastaaPoistakuusisto.liisa (at) gmail.com
Ja ainiin!
Me molemmat rakastetaan suklaata!
Olen hyvä ystävä itselleni, koska tajusin lopettaa töissä syömisen ja siirtyä omiin eväisiin. Ruokaa on tullut laitettua enemmän, mutta olo on parantunut valtavasti. Hyvä ystävä auttaa tekemään hyviä valintoja. :)
VastaaPoistacolosseo@luukku.com
olen itseni paras ystävä koska en voi tapella itseni kanssa!:D
VastaaPoistafan_ni_97@hotmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, koska muistan hemmotella itseäni aina silloin tällöin. ü en myöskään ole liian ankara itseäni kohtaan, vaikka kaikenlaisia tavoitteita opiskeluun yms onkin :-)
VastaaPoistataru-96@hotmail.com
Olen itseni kanssa nykyään hyvä ystävä, koska olen viimein tässä viimeisen kahden vuoden aikana oppinut olemaan oma itseni, tiedän mitä haluan, enkä tee enää mitään pakosta tai vasten omaa tahtoani tai moraaliani. Toisin sanoen mua ei paskaakaan kiinnosta muiden mielipiteet, elän vain itseäni varten. :)
VastaaPoistamari_s_02@yahoo.com
On vaikea tulla toisten ihmisten kanssa toimeen ellei tule toimeen edes itsensä kanssa. Olen oppinut olemaan ystävä itseni kanssa ja se on tehnyt elämästäni paljon helpompaa ja seesteisempää.
VastaaPoistakheista@luukku.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, sillä rakastan olla välillä yksin. Mikään ei ole ihanempaa kuin melkein joka sunnuntainen hemmottelupäivä yksin kotona!:)
VastaaPoistadivarive@gmail.com
olwn itseni kanssa hyvä ystävä, koska tiedän tarkalleen mitä haluan ja mikä on minulle hyväksi. Olen aika itsenäinen ihminen, ja minulla on vain muutama hyvä ystävä ja muutama kaveri. Viihdyn itseni kanssa hyvin. Haluaisin välillä hemmotella itseäni, mutta opiskelijana se ei usein ole mahdollista, olisi nimittäin ihanaa mennä vaikkapa kylpylään. Tää the Bpdy shopin paketti vois olla aika hemmottelulahja itselleni :)
VastaaPoistajanikaa93(at)suomi24.fi
Tähän pitäisi melkein kaikessa yksinkertaisuudessaan lainata L'Orealia: koska olen sen arvoinen.
VastaaPoistaMinä olen ansainnut itselleni hyvän ystävän, itseni.
(sp: janedee@jippii.fi)
Tarvittiin kolme vakavaa sairautta, jotka pysäyttivät minut tajuamaan, että työ ei tekemällä lopu, ja että ellei itse ajattele itseään - ole itsensä paras ystävä - tuskin kukaan muukaan sitä tekee, ainakaan jos itse et anna mitään merkkiä tarpeistasi. Se lähtee sinusta itsestäsi. Ellei, niin kroppa reagoi viimeistään ja havahduttaa tilanteeseen. dzinni@europe.com
VastaaPoistaolen itseni paras ystävä hyvinä ja huonoina päivinä. huonoina päivinä siedän murinaani ja pahaa tuultani ja yritän lievittää sitä positiivisilla ja kauniilla ajatuksilla. hyvinä päivinä nautin olostani ja voin hyvää mieltä vielä lisätä lauleskelemalla ja tanssahtelemalla. ihanaa olla minä! :)
VastaaPoistabuffy57200@gmail.com
Olen hyvä ystävä itselleni, sill' olen oppinut arvostamaan iteäni juuri tällaisena kuin olen. Palkitsen itseni hyvää mieltä tuovilla harrastuksilla ja olemalla joissain asioissa armollinen itselleni. teaanette@luukku.com
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä, koska tiedän tasan tarkkaan mistä pidän, nautin ja mitä milläkin hetkellä haluan. Itseni kanssa en voi pettyä :).
VastaaPoistatipsuttelua@gmail.com
Aamulla kun katson peiliini sieltä yrittää hymyillä takaisin Ilmarin nujertaja, maailman vahvin ja positiivisin nainen! Hei! Sehän olen minä! Taisteleva sydänystäväni joka yrittää pitää minut hengissä!! Olemalla parhain sielun toverini!! Ps: Peilissäni lukee:: PS: I LOVE YOU
VastaaPoistaMuutettuani asumaan yksin, oon alkanu arvostaan sitä aikaa kun olen vaan itsekseni. On kiva vaan olla ja esim katsoa hyviä leffoja. Opiskelujeni myötä olen myös alkanut kiinnittää huomiota ihoni hoitoon :)
VastaaPoistajohanna__90@suomi24.fi
Olen itselleni hyvä ystävä, koska tiedän, että pystyn mihin vain, jos sitä todella tahdon. Sisäisellä voimalla siis tsempataan eteenpäin kohti tavoitteita, vaikka välillä tuntuisikin siltä, että haaveita ei tavoittaisi. Pyh,itsensä lausumat kannustussanat, eivät loppupeleissä kenenkään muun, auttavat tuolloin eteenpäin mäessä ja hups, tavoite saavutettu! :) tii-nu@hotmail.com
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä, sillä olen suurinpirtein ainut ihminen, joka nauraa aina jutuilleni tai vitseilleni. Saan itseni tuntemaan itseni tosi hauskaksi!
VastaaPoistaholyjumper(at)hotmail.com
Oon itelleni hyvä ystävä, koska oon luultavasti ainoo joka ymmärtää mun typerät jutut ja myöskin osaa nauraa niille ;D jannnika@gmail.com
VastaaPoistaOlen itseni paras ystävä siksi, että...
VastaaPoista...olen käynyt läpi erittäin vaikeita asioita ja selvinnyt niistä, joten olen oppinut arvostamaan itseäni
...pystyn myös kritisoimaan ja nauramaan itselleni tarpeen tullen
...hämmästyn jatkuvasti sitä, mihin kehoni pystyy fyysisesti ja miten se kehittyy treeneistä
...tiedän selviäväni ihan kaikesta itseni kanssa, aina.
reijaleppanen@hotmail.com
Luotan itseeni ja osaan myös antaa lepoa itselleni, silloin kun sitä tarvii :)
VastaaPoistah.sahanen@hotmail.com
Olen vasta muutama kuukausi sitten aklanut olemaan itseni paras ystävä, oppinut tarvittaessa laittamaan itseni etusijalle :) Olen tähän mennessä pudottanut vähän yli 20kg ylipainoa :)
VastaaPoistatiijuska-@hotmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä koska osaan antaa itselleni armoa. Mua pyydettiin kasvuhormoni tutkimukseen pienen kokoni vuoksi. Kieltäydyin, koska olen sujut itseni ja kokoni kanssa. Vaikka mua on kiusattu mun kokoni takia, oon pysynyt vahvana vain ja ainoastaan sen takia, että mun ei tarvitse kelvata toisille, tärkeintä on, että hyväksyn itseni sen kokoeisena ja näköisenä kuin olen. Olen kohta 13w, ja 136, 5cm pitkä. Kokoni ei ole ongelma. Ei muille eikä minulle. Mitä se muita liikuttaa, jos olen pieni tai 2 metrinen? Olen itseeni tyytyväinen. pinpek@gmail.com
VastaaPoistaOlen itseni hyvä ystävä, koska annan itselleni aikaa. Rentoudun toki ystävieni kanssa mutta ehdottomasti parhaiten kuitenkin kun olen vain yksin ja rauhassa. Siinä se oikeastaan kaikessa yksinkertaisuudessaan. :)
VastaaPoistaJennaheikkinen92@gmail.com
On hankala elää itsensä kanssa jos ei rakasta sitä kuka on. Koko ajan kuitenkin ollaan yhdessä! Välittämistä omaa itseä kohtaan voi osoittaa tekemällä asioita mistä pitää.
VastaaPoistavilma.kaipainen@gmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä kun pysähdyn hetkeksi ja muistan nauttia kaikesta siitä mikä on hyvin.
VastaaPoistakati.angervuo@gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska olen huomannut että niin sujuu elämä mukavammin :) Miksi sitä itseään syyttelemään ja rääkkäämään kun kuitenkin tietää että tähän kaveriin voi luottaa ja tietää tasan mikä on hauskaa ja mikä tekee iloiseksi. Eikä itseään kyllä karkuunkaan pääse :) re.ku@suomi24.fi
VastaaPoistaOlen hyvä ystävä itelle, koska en oo ihan mikään pienikokosin ihminen mutta oon oppinu elään itteni kans ja hyväksyyn itteni semmosena ko olen. myöskään muiden sanomiset ei enää niin helposti vaikuta minuun. reettuzka@hotmail.com
VastaaPoistaen häpeä itseäni, en ole pikkutarkka, rakastan ruokaa ja vatsaani! ;)
VastaaPoistax_unrated at hotmail.com
Olen itseni ystävä, koska ymmärrän itseäni parhaiten ja vietän kanssani kaiken aikani kehdosta hautaan. Jos lisäksi voin olla iloksi ja avuksi muille ystävilleni matkalla, niin olen siitä onnellinen. gunvorrr@hotmail.com
VastaaPoistaAinut joka ymmärtää huumoriani ilman että loukkaantuu olen minä itse :) Ainut joka kannustaa ja tukee olen minä itse :) Ainut jolle voin kiukutella olen minä itse!
VastaaPoistakahvitahra@gmail.com
Olen hyvä ystävä itselleni koska..........pitkää mietintää....koska......itsensä rakastaminen hyvässä ja pahassa antaa valtavasti voimavaroja ja oman ystävyyden "muuri" on niin vahva ettei sitä läpäise edes laser katse.
VastaaPoistamariestrange(at)hotmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä siksi, että en pelkää kohdata myös niitä huonoja asioita silmästä silmään, eli en huijaapuijaa itseäni :)
VastaaPoistapaivijs@gmail.com
Olen itseni paras ystävä koska ymmärrän itseäni niin hyvin ja rakastan olla myös yksin vain itseni kanssa ja omien ajatusten :) Monesti on tullut itseään kohtaan rakastava olo tehnyt mieli halata.. mutta sitähän sanotaan että ei voi rakastaa muita ihmisiä ennen kuin rakastaa itseään :) <3 julial88@luukku.com
VastaaPoistaOlen hyvä ystävä itseni kanssa koska luotan itseeni ja välillä ihan tuntuu että pääni sisällä asuisi joku sillä käyn itseni kanssa paljon keskusteluja .
VastaaPoistasandra.kitoko@hotmail.fi
Kohta 30 vuotta yhteiseloa takana ja edelleen ollaan ystäviä. Vuodet on ulkokuorta muokanneet, mutta nyt vasta alan hyväksyä kaiken sellaisena kun se on. Ja ikinä ei oo menny välit poikki, vaikka välillä kiukuttaakin :) Muistaa vaan välillä hemmotella itteensä, vaikka palalla suklaata!
VastaaPoistaMiia
miippa84(at)gmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, sillä tykkään viettää aikaa itseni kanssa silloin tällöin :)
VastaaPoistapikkumyy17@gmail.com
Olen koko elämäni asunut jonkun kanssa saman katon alla, enkä ole oikeastaan koskaan saanut ajatella vain ja ainoastaan itseäni. Nyt tiemme ovat viimein eroamassa kämppikseni kanssa, ja huomaan nauttivani asiasta enemmän kuin mistään pitkään aikaan. Saan keskittyä vain ja ainoastaan itseeni! Minä minä eikä kukaan muu! Aion nauttia yksinolosta, omasta laadukkaasta (yeah right) seurastani, katsoa lempileffojani, syödä lempiherkkujani, enkä miettiä enää mitä joku toinen tekemisistäni ajattelee. Tämä kaikki ei tulisi onnistumaan, ellen kokisi itse olevani itselleni kaikkein tärkein ihminen maailmassa! Minun täytyy pitää huoli itsestäni, olla itse itseni paras ystävä! (: minä olen kuitenkin se ainoa henkilö, jonka kanssa vietän aikaa 24/7 :D
VastaaPoistaJee!
VastaaPoistaOlen itselleni mitä parhain ystävä, koska vaikka kuinka vaikea ja vittumainen olisinkaan, niin itseäni en jätä. ;)
h.eidie@hotmail.fi
Mun pahimpien angstisten teinivuosien jälkeen olen vihdoin oppinut pitämään itsestäni. Olen tajunnut, etten voi miellyttää kaikkia, ja että pääasia on se, että olen itse sellainen, kuin haluan olla. Olen hyvä ystävä itselleni, sillä tällä asenteella annan itselleni luvan hymyillä ja olla onnellinen vaikeuksista huolimatta - eikä kukaan muu voi sitä 'lupaa' minulle antaa.
VastaaPoistaenjoythemoment-iina@hotmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, sillä olen oppinut, että mitään epävarmempaa ei ole kuin muiden ihmisten pysyvyys. Minä olen ainoa, jota en voi menettää.
VastaaPoistasalsalminen(at)gmail.com
Olen hyvä ystävä itseni kanssa, koska hyväksyn itseni sellaisenaan kaikkine pikku (ja isompienkin) vikoineni. Välillä torun itseäni jos olen tehnyt typerästi, mutta en koskaan loukkaannu siitä palautteesta tai ole pitkävihainen. Sitten kun olen tehnyt jotain hienoa, voin lähteä vaikka shoppailemaan tai muuten palkita itseäni. Ilman itseäni en tulisi toimeen. :)
VastaaPoistajepyli@hotmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, sillä piristän itseäni aina välillä ostamalla esimerkiksi jonkin kivan kosmetiikkatuotteen :)
VastaaPoistaonskujou@gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä koska tseppaan itseäni vaikeissa jutuissa ja kun tarvitsen aikaa itsellleni myös järjestän sitä :)
VastaaPoistalilja.parkkali@gmail.com
pakko olla hyvä itsensä ystävä, jotta voi olla myös muiden ystävä. tätä naamaa on pakko katella peilistä koko loppuelämä, joten onhan se kiva ku tulee toimeen :D hehe
VastaaPoistaOlen itselleni hyvä ystävä, sillä osaan kuunnella itseäni ja miettiä mitä itse haluan. :) ruokokoski.anu (at) gmail.com
VastaaPoistaOlen itseni paras ystävä, koska olen ihana myös silloin, kun en ole niin ihana! :)
VastaaPoistaevejaron@gmail.com
Elämä on niiiiin paljon hankalempaa, jos ei ole itselleen ystävä. Sitä tekee asiat vaan yksinkertaisesti liian hankalaksi itselleen välillä, kunnes miettii asiaa uudelleen omalta kantiltaan. Niin ja mikäs sitä on näin mukavan ystävän kanssa eläessä. ;D
VastaaPoistaOlen itselleni hyvä ystävä, koska huolehdin ravinnon ja liikunnan monipuolisuudesta. Hemmottelen myös ihoani ihanilla hoitovoiteilla- ja seerumeilla :) rokkikaisuli(a)gmail.com
VastaaPoistaOlen itseni kanssa hyvä ystävä, sillä kuuntelen itseäni ja osaan tarpeen vaatiessa ottaa aikaa itselleni. Ystävyydessämme on kuitenkin hieman luottamuspulaa, mutta toivottavasti asiaan tulee pian muutos (:
VastaaPoistamicjac(at)luukku.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, sillä loppujen lopuksi se on kaiken perusta. Jos ei arvosta itseään ei arvosta kukaan muukaan. Itseään pitäisi muistaa hemmotellakin välillä (:
VastaaPoistakatja.harri@hotmail.com
Olen joutunut opettelemaan olemaan itselleni hyvä ystävä. Vuosia kestänyt vaikea masennus ja syömishäiriö ovat hankaloittaneet itsensä arvostamista, mutta viimeiden vuoden aikana olen alkanut näkemään pilvissä pieniä hopeareunuksia. Olen oppinut, että oikeasti olen tosi kiva tyyppi enkä ole hassumman näköinen (vaikka kiloja löytyy joidenkin makuun liiankin kanssa). Tsemppaan itseäni eteenpäin kuin ystävä mummoa lumihangessa!
VastaaPoistamirvanssi ät hotmail.com
Itseään tulee rakastaa, jotta voi rakastaa muita <3
VastaaPoistagesina.sundstrom@gmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, koska hemmottelen itseäni usein ja tarjoan itselleni herkullista ruokaa. Tunnen myös itseni parhaiten ja tiedän mistä kenkä milloinkin puristaa.
VastaaPoistaJa tietysti näin huipun tyypin kanssa on helppo olla ystävä :D
huudot10(at)gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska annan tarpeeksi aikaa itselleni. Pidän itselleni esim. hemmotteluviikonloppuja, milloin teen juuri sitä, mikä itseäni sattuu huvittamaan (katson leffoja, luen, teen kasvohoitoja ym). Lisäksi hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.
VastaaPoistaminna85(at)luukku.com
olen itselleni hyvä ystävä, koska muistan arkenakin aina välillä hemmotella itseäni :)
VastaaPoistajohanna.luoma(a)uta.fi
Olen itselleni hyvä ystävä, koska hyväksyn itseäni sellaisena kuin olen. Enkä mieti mitä muut minusta ajattelevat.
VastaaPoistaOlen itseni ystava yrittamalla pitaa parempaa huolta itsestani. Viime aikoina olen ollut aika surullinen, en tieda miksi. Syytan talvea! Onneksi nyt paistaa aurinko :)
VastaaPoistaEmmi
emetsi(a)gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska kukaan muu ei voi ymmärtää minua paremmin kuin minä itse :) haidi_92_@hotmail.com
VastaaPoistaOlen itseni paras ystävä, sillä kukaan muu ei ymmärrä minua yhtä hyvin kuin juuri minä!:) Aivan ihana arvonta, kiitos Virve tästä!
VastaaPoistaolen itseni ystävä siksi, että olen aikas hyvä tyyppi. huumorintaju vaan kolahtaa :D
VastaaPoistaemmalkk(ät)ulapland.fi
-emma-pauliina
Olen itseni hyvä ystävä, koska minulla on itsekuria, arvostan itseäni ja pidän huolta sekä sisäisestä että ulkoisesta hyvinvoinnista. Ja olen suklaan suuri rakastaja myös kosmetiikkapuolella.
VastaaPoistafridavalokuvaaja@hotmail.com
Lähinnä tässä koitan vielä opetella olemaan itselleni hyvä ystävä... Olen välillä kovinkin kriittinen ja vaative itseni suhteen, mutta pikkuhiljaa oppimassa sitä armollisuutta ja lempeyttä.
VastaaPoistanalle_k (at) yahoo.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä sillä hemmottelen itseäni :p
VastaaPoistamarieronen96@hotmail.com
Olin pitkään itseni kanssa vihamiehiä, joka johtui vaikeasta karusta lapsuudesta sekä koulukiusaamisesta joka repi viimeisetkin itsetunnon riippeet, eikä edes loppunut ammattikoulussa. Olin itsetuhoinen ja kävin läpi myös syömishäiriön. Ystävystyin itseni kanssa vasta 20 vuotta myöhemmin, viime syksynä kun laihdutin masennuskilot pois, aloitin uuden elämän ja värjäsin tukkani vaaleanpunaiseksi koska olen aina niin halunnut. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja omia näkemyksiäni sekä mielipiteitä. Teen niin, että itsellä on hyvä olla, sekä mielellä että keholla. Mielestäni se että pitää itsestään sellaisena kuin on, se on sitä oikeaa ystävyyttä itsensä kanssa <3 kalmankukka(ät)hotmail.com
VastaaPoistaOlen itseni paras ystävä, koska olen oppinut hyväksymään vihdoinkin vartaloni sellaisena kuin sen on pienten virheiden kera. Lisäksi olen saanut suklaan himoa kuriin :)
VastaaPoistakatrimatt@gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska osaan ajatella positiivisia asoita huonoinakin päivinä :)
VastaaPoistaamluom@utu.fi
olen itselleni hyvä ystävä sillä pidän huolta koko kropastani ja hemmottelen itseäni aina välillä :)
VastaaPoistaplonk@live.fi
Olen itselleni hyvä ystävä, koska osaan nauttia elämästä ja hyväksyn omat vikani. (Aino.pyykkonen@gmail.com)
VastaaPoistaOlen parantumassa masennuksesta ja syömishäiriöstä, neljän vuoden sairastamisen jälkeen. Olen oppinut uudestaan arvostamaan itseäni ja vartaloani! Pidän itsestäni huolen, syön terveellisesti ja urheilen. Olen jopa oppinut hemmottelemaan itseäni, koska ansaitsen sen (; ♥ niin kuin me kaikki.
VastaaPoistasummerlovin-girl(at)suomi24.fi
Olen itseni paras ystävä sillä itseensähän sitä parhaiten pystyy luottamaan ja ymmärtämään :)
VastaaPoista(nita.manninen@gmail.com)
koska tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu
VastaaPoistaainopajari@gmail.com
Olen itseni hyvä ystävä sillä pidän huolta itsestäni ja lepään aina kun tarvitsen.
VastaaPoistaSarjis97(a)hotmail.com
Olen erittäin hyvä ystävä itselleni, sillä jaksan aina nauraa omille vitseilleni (muut eivät).
VastaaPoista^a.nzelmi@hotmail.com
VastaaPoistaOlen itselleni hyvä ystävä, sillä osaan kuunnella itseäni ja hyväksyn itseni sellainena kuin olen :-)
VastaaPoistamarnouy@hotmail.com
Noh. Elämässä pääsee paljon helpommalla, jos vaan pitää itsestään!
VastaaPoistamaya87(a)netti.fi
Olen itselleni hyvä ystävä, koska pidän kehostani huolta joogaamalla, venyttelemällä ja liikkumalla sekä syömällä oikein. Henkisestä puolesta yritän huolehtia olemalla stressaamatta turhia. :)
VastaaPoistasavi-@hotmail.com
-Satu
Olen parempi ystävä itselleni, sillä viime vuonna opin viimein toimimaan oman pääni mukaan vaikeassa tilanteessa! Itse tunnen itseni parhaiten ja yritän toimia omaksi parhaakseni :)
VastaaPoistaeveningslife@hotmail.fi
Olen itselle ystävä, koska hyväksyn itseni sellaisena kuin olen!
VastaaPoistanittanne(at)gmail.com
Itseni kanssa hyvä ystävä olen, koska vuosien saatossa olen oppinut ymmärtämään itseäni, hoitamaan itseäni ja kuuntelemaan omia toiveita ja haluja joita olen halunnut toteuttaa
VastaaPoistamariahyn@hotmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, koska esimerkiksi vietän aikaa rakkaan kumppanini, ystävieni ja lempijuttujeni parissa. Hyvää ystävää pitää vaalia!
VastaaPoistaasiak.nuorala@hotmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, koska olen viimeinkin oppinut kuuntelemaan itseäni.
VastaaPoistateija.joulureki (a) gmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, koska olen vihdoin oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni entisen karmean kriittisyyden ja syyllistämisen sijaan. Lisäksi viihdyn ihan vain itseni kesken oikein hyvin! bizarreh@hotmail.com
VastaaPoistaOlen itselleni hyvä ystävä, sillä olen vihdoin antanut itselleni luvan nauttia, ja olen myös antanut itselleni anteeksi. Olen monen vuoden syömisongelmien jälkeen vihdoin antanut itselleni luvan syödä, jopa nauttia siitä. Ja olen antanut itselleni luvan myös sanoa olevani kaunis. Sillä eikö me kaikki lopulta olla. :-)
VastaaPoistamansikkavohveli@hotmail.com
Olen vasta lähiaikoina alkanut olemaan itselleni ystävä - olen vuosia inhonnut itseäni ja kohdellut itseäni sen mukaan, rääkännyt kehoani niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Mutta viimeisen vuoden aikana olen pikkuhiljaa oppinut arvostamaan itseäni enemmän. Pienin askelein olen alkanut hyväksymään itseni ja itse asiassa pitämään joistain asioista itsessäni. En ole vielä kovin hyvä ystävä itselleni, mutta toivon, että ajan kanssa minusta voi kehittyä ihan hyväkin ystävä itselleni :)
VastaaPoistacamilla.h0r@gmail.com
olen itselleni hyvä ystävä, koska hyväksyn itseni. Huolehdin itsestäni ja teen parhaani.
VastaaPoistaakaktusa@hotmail.com
Koska olen niin hyvä tyyppi! Pidän huolta itsestäni ja hemmottelen itseäni säännöllisesti ;)
VastaaPoistarjniem@utu.fi
En ole aikaisemmin kokenut olevani itselleni hyvä ystävä koska olen laiminlyönyt omaa hyvinvointia ja laittanut aina muut etusijalle. Nyt olen oppinut pitämään huolta itsestäni, kohtelemaan kuin parasta ystävää. Painoa olen pudottanut 15 kg viime syksystä lähtien ja muutenkin kiinnittänyt enemmän huomiota omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Ystävästä on pidettävä hyvää huolta! :)
VastaaPoista(issi@netti.fi
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska sallin itselleni välillä kaikkea ihanaa :)
VastaaPoistamagnolial (a) luukku.com
Olen itseni kanssa ystävä, koska tunnen itseni parhaiten ja voin luottaa itseeni. =)
VastaaPoistaansqul@hotmail.com
Haen joka päivästä jotain hyvää,ja rauhoitun kun huomaan että mulla on kuitenkin asiat ihan hyvin,enkä stressaa turhasta,jaksan paremmin.NaKri
VastaaPoistaIhanan erilainen arvonta! Olen itselleni hyvä ystävä sillä tiedän parhaiten kuka olen.
VastaaPoistaanna.pettersson91@hotmail.com
Olen hyvä ystävä itselleni, koska olen oppinut ymmärtämään, ettei minun tarvitse olla mitään muuta kuin mitä oikeasti olen, sillä riitän juuri tällaisena. :)
VastaaPoistahanna.katajisto@hotmail.com
Olen itseni hyvä ystävä, koska kuten hyvään ystävyyssuhteeseen kuuluu myös minulla on itseni kanssa hyviä ja huonoja päiviä! Enemmän niitä hyviä päiviä, enhän muuten olisi niin hyvissä väleissä itseni kanssa =))
VastaaPoistaH.hayrinen(at)gmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, koska enimmän osaa ajasta viihdyn omassa seurassani vallan mainiosti, juuri sellaisena kuin olen. :)
VastaaPoistaj.m-87 (a) netti.fi
Olen itselleni hyvä ystävä sillä olen pikkuhiljaa alkanut parantamaan omaa itsetuntoani. Tunnen myös itse itseni parhaiten.
VastaaPoistaolgaaaad@gmail.com
Viihdyn hyvin omassa seurassani. :)
VastaaPoistabackinreverieÄgmailÖcom
Ymmärrän antaa itselleni herkkuja, siksi rakastan itseäni <3
VastaaPoistakissankello-@suomi24.fi
Tähän ikään mennessä on ehtinyt jo paremmin hyväksyä itsensä ja tuntee itsensä paremmin. Tuntee paremmin omat heikkoudet ja vahvuudet. Matka jatkuu :)
VastaaPoistaminnanmail(a)gmail.com
En ole aina arvostanut itseäni niin paljon kuin pitäisi. Päinvastoin, olen juurikin arvostellut itseäni todella rankasti, jopa vihannut. Vuosien saatossa olen oppinut tutustumaan itseeni, ja todennut et hei, mähän oon ihan hyvä tyyppi. Tutustuminen jatkuu edelleen. :)
VastaaPoistahopeapupu@gmail.com
koska olen sinut itseni kanssa ja pystyn olemaan yksinkin välillä :)
VastaaPoistamirssse@hotmail.com
Arvostan itseäni ja hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen :) Vaikeiden asioiden tullessa kohdalle jaksan tsempata itseäni kohti positiivempaa huomista!
VastaaPoistaminuhno@gmail.com
Kannustan ja haastan itseäni tarpeen mukaan, mutta osaan myös olla armollinen.
VastaaPoistapaulaj.pennanen@gmail.com
olen itseni hyvä ystävä, koska olen onnistunut kannustamaan itseni kuntoilemaan ja oppinut pitämään siitä!
VastaaPoistaemma.erkamo@gmail.com
Ostan vain parhaita ihonhoitotuotteita. N. vuosi sitten aloin saada atooppista ihottumaa, ja nyt olen opetellut ihoni hoidon uusiksi. Vaikka laadukkaammat tuotteet rasittavat opiskelijan lompakkoa, pidän itsestäni sen verran, että haluan pitää ihoni kunnossa ja hemmotella itseäni :)
VastaaPoistapochette_@msn.com
Koska huumorintajuni ja elokuvamakuni on vaan niin pettämätön. Monesti kaveritkin kiittelevät kun osaan suositella hyviä leffoja.
VastaaPoistalost_soul91(a)msn.com
Vain olemalla itseni kanssa hyvä ystävä voin voida hyvin ja olla muille hyvä ystävä. Muistan olla itselleni armollinen ja kannustava, niin pysyn positiivisena ja voin toivottavasti heijastaa ympärillenikin valoa :)
VastaaPoistatrigowl(at)suomi24(.)fi
Hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen, ainakin sen reilu 300 pvää vuodesta ;)
VastaaPoistamrsaaaa@luukku.com
Viihdyn itsekseni ja saan itseni nauramaan.
VastaaPoistaelliemellie84@gmail.com
Olen hyvä ystävä itselleni, koska jaksan kuunnella itseäni ja kunnioittaa toiveitani ja mieltymyksiäni. Tällä viikolla olin erityisen hyvä ja ahkera ystävä, sillä kirjoitin kandini valmiiksi!
VastaaPoistafanta017@netti.fi
Olen itseni kanssa hyvä ystävä sen takia, kun olen se kuka haluan oikeasti olla.
VastaaPoistaveequ@luukku.com
Ei kiitos. Toi chocomania ei oo mun makuun. Muut tuoksuu paljon paremmalle.
VastaaPoistaOlen se, jonka haluan itseni olevan, enkä se, jonka joku muu haluaa minun olevan.
VastaaPoistaveequ@luukku.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska kellään muullahan ei ole niin hyvää huumorintajua kuin itsellä ja tämähän koskee kaikkia :)!
VastaaPoistaniinakka@hotmail.com
Olen itselleni hyvä ystävä, sillä olen oppinut antamaan aikaa itselleni. Ei tarvitse enää lähteä joka rientoon, tai venyä muiden tahdon mukaan.
VastaaPoistahandu001@suomi24.fi
Mä oon mun bestis koska jaksan uskoa siihen, että elämä kantaa. Vaikka olisi kuinka vaikea tilanne ja jaksaminen vähissä olen jaksanut uskoa itseeni ja nostaa itseni pinnalle syvimmästäkin suosta.
VastaaPoistalittlebigthingslittleb(a)gmail.com
Olen antanut itselleni luvan ottaa hieman rennommin ja pitää huolta hyvinvoinnistani. Olenkin paljon onnellisempi kuin aikoihin!
VastaaPoistapinja.natunen@gmail.com
Aina riittää opettelua oppimaan ymmärtämään itseään paremmin. Kuuntelen ja seuraan oman sydämeni ääntä. Nyt olen alkanut kuuntelemaan myös kehoani ja treenillä olen oppinut tuntemaan itseni myös fyysisesti. Kun pidän itsestäni huolta nauttii siitä myös pääkoppa. Olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni, omana ystävänä.
VastaaPoistaemskutin@gmail.com
Olen itseni ystävä, sillä tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu :)
VastaaPoistatrdara@gmail.com
Yritän aina välillä muistaa hyväksyä itseni tällaisena. Välillä katsoa peiliin ilman otsanrypistystä. Välillä taputtaa itseäni olalle hyvästä päivästä, kivoista hetkistä. Kiitollisuus omasta hyvästä elämästä ja ihanista ihmisistä ympärillä pitäisi todellakin auttaa siinä, että tuntitsi itsensä rakastetuksi.
VastaaPoistaOlipa vaikea kysymys.
pirkko.poutiainen@dnainternet.net
Olen ystävä itseni kanssa, koska muuten en oikein voisi elää. Osaan panostaa opiskeluun ja tehdä asiat kunnialla päätökseen.
VastaaPoistaruusa98@gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä, koska viihdyn hyvin myös yksikseni. En haluaisi oikeasti olla kukaan muu, kuin kuka nyt olen.
VastaaPoistakati.liukkonen@aina.net
Osaan nykyään kuunnella itseäni ja kehoani. Pitkään opettelu kesti mutta nykyään olen itseni ystävä. Joskus yksinolo on parasta seuraa. hennaw at netti.fi
VastaaPoistaOlen itseni hyvä ystävä sen vuoksi, että itsestään täytyy pitää hyvää huolta, ja itsestä välittäminen on ensiaskel jotta pystyy välittämään muista ihmisistä.
VastaaPoistairissibirica(at)live.fi
Olen itseni kanssa hyva ystava, silla kukapa minua paremmin ymmartaisi?
VastaaPoistaanumorchy(at)gmail.com
olen itseni kanssa hyvä ystävä koska ymmärän itse'ni kaikista parhaiten :D
VastaaPoistaannaonkingi@gmail.com
Olen itseni kanssa hyvä ystävä koska olen sinut itseni kanssa.
VastaaPoistaennimaria@hotmail.fi
Olen hyvä ystävä itseni kanssa siksi, että seison aina rinnallani, silloinkin, kun kaikki muut jättävät yksin :D
VastaaPoistaliisa.m@wippies.com
ps. alkoi tehdä mieli suklaata, myös suun kautta nautittavassa muodossa :D