keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Does it exist?

Minun oli tarkoitus tehdä intoa täynnä oleva postaus Lumenen marketeissa myytävän Basic Blue -linjan Puhdistusgeelistä, jota olen töissä käytellyt muutaman viimeisen työpassini aikana.


Tämä puhdistusgeeli on nimittäin ollut aivan loistava!


Hellävaraisesti ihoa puhdistava geelimäinen koostumus on ollut aivan loistava kuivalle iholleni, joka tahtoo puhdasta lopputulosta, muttei kaipaa yhtään liian peseviä tuotteita.


Ihoni rakastui tähän kovasti.  Tämä poisti iholta kevyen meikin vaivatta sekä toimi loistavana kakkosvaiheen puhdistajana tai aamuputsarina.


Paitsi että tuote tuntui ja käyttäytyi iholla mukavasti, tuoksui se myös ihanan pehmeälle, hyvin kevyellä tavalla tosin. Mieleeni tuli edesmenneen Lumenen Vitamin C+ -linjan Dual Serumin yökäytöön tarkoitettu mustikkaseerumi, jonka tuoksua rakastin.


Edullinen, markettimyynnissä oleva loistotuote siis, josta tahdoin tulla teille julistamaan iloista sanomaa. Ihan vaan tuotteen Googleen iskiessäni huomatakseni, ettei koko Basic Blue -linjaa löydy enää Lumenen nettisivuiltakaan.


Apua, onko tämä nyt jo mennyttä, vaikka vasta löysin tämän Erisanin Hoitavan puhdistusgeelin haastajan??

Oletteko kokeilleet tätä tai muita Basic Blue linjan tuotteita? Tai onko jollain tietoa linjan kohtalosta?

21 kommenttia:

  1. Mun mielestä tuota Basic Blue sarjaa ei ole ikinä Lumenen sivuilla ollutkaan, että tuskin on poistunut. Ei vaan jostain syystä kelpaa nämä tuotteet Lumenen sivuilla esiteltäväksi. :) Mulla on ollut myös tuota puhdistusgeeliä ja sopi myös rasvaiselle sekaiholle mainiosti.

    VastaaPoista
  2. Tuo kasvovesi on juuri käytössä ja loving it :) Raikas ja ihana. Ite etsin uutta kasvovettä ja lähisiwasta otin sokkona sen. Noin kuukaus takaperin.

    VastaaPoista
  3. Löytyy vakiokäytöstä! ;) Todellakin hyvä hinta-laatusuhde! Liekö tosin sattumaa, että muutaman vuoden sisään ostamistani 5:stä kappaleesta 3:sta on ollut korkin muovi jo ostettaessa osittain rikki tai hajonnut käytön aikana.. Yritinkin etsiä tuotetta Lumenen sivuilta, kun toinen kansi hajosi, jos vaikka muovilaatu vaihdettaisiin vähän kestävämpään, mutta koko tuotetta ei tosiaan edes löytynyt sivuilta..

    VastaaPoista
  4. Olen kokeillut, mutta ei mielestäni ollenkaan pärjää Erisanille eikä toimi ainakaan ykkösputsarina. Erisanilla saa silmämeikinkin vaivatta ja lempeästi pois, mutta tällä Lumenella ei. Täytyypä kokeilla kakkosputsarina, sillä nyt tämä on jäänyt kaappiin huonojen ensikokemusten takia.

    VastaaPoista
  5. Voi ei! Olen tuota monta kertaa kaupassa katsellut, ja aina meinannut ostaa sen seuraaavaksi, ja nyt sun postausta lukiessa päätin oikeasti tarttua siihen seuraavaks, mutta nyt jos sitä ei saakaan :/...

    VastaaPoista
  6. Minkä hintasta? :)

    VastaaPoista
  7. Ite ainakin ostin vielä tän vuoden puolella Basic Blue -kasvoveden lähi-Valintatalosta.

    VastaaPoista
  8. En osaa sanoa kohtalosta sen enempää, mut ainakin Alepan valikoimista vielä toiseksi tuotetta ja koko Basic Blue-linjaa vielä löytyy.

    VastaaPoista
  9. Itse käytin saman sarjan yövoidetta ja olin myöskin hyvin pettynyt, kun sitä ei enää kaupoista löytynyt. Oli kyllä tosi hyvä voide, joten harmi tosiaan, jos tuo koko sarja on lopetettu...

    VastaaPoista
  10. Mulla on parhaillaan Päivävoide ja Yövoide käytössä. Ovat ihan suht hyviä pintakuivalle akneiholle, mutten pidä koivunlehden tuoksusta naamalla. Ovat myös jotenkin rasvattoman ja lirun oloisia. Sain ne sukulaiselta ilmaiseksi, joten en tiedä myynnissä olosta.

    VastaaPoista
  11. Olen kokeillut tuota. Oli edullinen, ja ihan hyvin toimiva putsari. Ei mielestäni mikään "ihmeellinen" mutta hyvä silti. Ja tuoksui hyvälle. Muistaakseni taisin kokeilla myös sarjan kosteusvoidetta, mutta se oli turhan ohuen oloinen omalle pintakuivalle sekaiholleni ja toimii varmaan parhaiten jollain jolla on jo valmiiksi suht hyvä iho?

    VastaaPoista
  12. Tuotetta on saatavilla nykyisin päivittäistavara/ruokakaupoissa joten valintalon, s-marketin valikoimasta tätä saa aina. Samoin Arctic Aquan vartalotuotteissa!

    VastaaPoista
  13. Mitä tuotetta (tai minkä tyyppisiä tuotteita) käytät ykkösvaiheen puhdistajana? Ja siis ymmärsinkö oikein, että käytät 2 eri tämän tyyppistä puhdistustuotetta ja vielä kasvovettä? :)

    VastaaPoista
  14. Basic blue päivävoide on käytössä ja tykkään. Imeytyy nopeasti ja on ihanan kevyt, mutta kosteuttaa hyvin. Plussaa tuoksusta.

    VastaaPoista
  15. Anttilassa oli ainakin viime viikolla ja niistä oli joku tarjouskin. :) Eli en usko että poistuu, sen verran täyttä oli hylly eikä olleet varsinaisesti alekorissa kuitenkaan.

    VastaaPoista
  16. Juuri käytin loppuun sarjan kasvoveden joka oli ihan mahtava! Omeni ostin Cittarista noin vuosi sitten, hieman alle 5€:lla, täytyypä mennä tarkistamaan vieläkö sitä myydään.

    VastaaPoista
  17. Itselläni on käytössä Basic blue-linjan käsivoide. Se maksoi 2e Citymarketin tarjouksessa (norm. hinta 2,90). Ihmetykseni oli suuri, kun totesin, että käsivoide oli parasta kokeilemaani! Itse en voi sietää tahmaisuuden ja nihkeyden tunnetta rasvailun jälkeen, ja tämä imeytyi ja kuivui nopeasti ja lähes täydellisesti. En voi kuin kehua ja suositella muillekin, joiden täytyy heti käsivoiteen levityksen jälkeen päästä koskemaan noin 80% tavaroistaan ;)

    VastaaPoista
  18. Äh, juuri äsken kirjoitin ptkän kommentin mutta sain taas jotenkin sählättyä ja kadotettua tekstini bittiavaruuteen D:

    Mutta siis sanomani piti, että itse olen kyseistä tuotetta kerran kokeillut ja viimeiseksi kokeiluksi se jäikin. Sain siis purkillisen tuota puhdistusgeeliä siskoltani kun hänen herkälle iholle se ei kuulemma sopinut. No, sitten kerran sillä kasvoni pesin ja kasvoille tuli aivan jumalaton kuumotus ja polttelu sekä punaisia läiskiä. Ihmettelin kyllä kovasti miksi ihoni tuolla tavoin reagoi, koska en ole mikään allergioihin taipuvainen ihminen ja minulla on muutenkin lähes kaikenkestävä iho (ihotyyppini on siis rasvainen/sekaiho). Purkki kyllä lensi sitten samantien roskiin.

    Ken tietää oliko kyseisessä tuotteessa jokin valmistuvirhe, vai oliko ihoni sitten tosiaan allerginen jollekin tuotteen ainesosalle.

    -Sara

    VastaaPoista
  19. Olen käyttänyt noita, ihan hyviä ja toimivia perustuotteita tosin se voide oli ihan liian kevyt mulle ja kirveli kuivissa kohdissa.
    Noissa pakkauksissa (putsarit ja voiteet, kasvovesipurkki oli ok) on muuten mulla aina sattunut jostain syystä tosi huonot korkit? Sellaiset huonot, aukeavat hankalasti ja menevät rikki ja vääntyilevät.

    VastaaPoista
  20. Käytän tuota kesällä, sillä talvella on liian kuivattava. Toivottavasti ei kuitenkaan poistu...

    VastaaPoista
  21. Hyvää nimipäivää Virve !

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelunaihetta?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...