maanantai 22. huhtikuuta 2013

Lancome Teint Visionnaire

Kehuin blogissani Lancomen supermahtavan Teint Idole Ultra 24h -meikkivoiteen vähän aikaa sitten, mutta haluatte varmasti kuulla, mitä minulla on sanottavaa merkin uusimmasta meikkivoiteesta, Teint Visionnairesta?


Täältä siis pesee. Ja linkoaa.


Teint Visionnaire on meikkivoide, jossa yhdistyy useita eri ominaisuuksia.

Paitsi että meikkivoide itsessään lupaa tasoittaa ja heleyttää ihonsävyä, lupaa se myös häivyttää ihon pinnan epätasaisuuksia rypyt ja laajentuneet ihohuokset mukaanluettuina.


Meikkivoiteen lisäksi pakkauksessa tuleekin mukana myös korkin alta paljastuva peiteaine.


Tuotteen nimi ei myöskään ole sattumalta Teint Visionnaire, sillä nimi on lainattu merkin ihonhoitopuolella raketin lailla nousukiitoon lähteneeltä suosikkiseerumilta, jonka ihoa hoitavia  ominaisuuksia seerumikoostumuksella ympättyyn tuotteeseen on tuotu.

Lisäksi tuotteessa on vieläpä SPF 20, eli tuote kuulostaa kaikin puolin todella lupaavalta.

Mennäänpä siihen käytäntöön siitten, siis.


Aloitetaan jälleen ihollani.


Ihoni on muuten hyvässä kunnossa, mutta varsinkin töissä ollessani se kuivuu ja punoittaa siksi tavallista helpommin.Pitkät työpäivät, huonosti nukutut yöt ja jatkuva sisällä oleminen tekevät sen myös sameaksi.


Kaipaan meikkivoidetta, joka tasoittaa ihon sävyä hyvin, tuntuu ja näyttää iholla ohuelta ja luonnolliselta eikä ole liian rasvainen muttei liian kuivakaan.


Haluan sen peittävän punoitusta sekä häivyttävän pisamiani sekä näyttävän iholla heleältä. 


 Valitsin kokeiltavakseni sävyvalikoimamme vaaleimman sävyn 010, joka on melko vaalea. Suomessakin on kuitenkin myynnissä myös sävy 005, joka on vieläkin vaaleampi ja omalle iholleni tätä sävyä 010 täydellisempi.


Sävy 010 on tosiaan iholleni melko hyvä, muttei ihan nappi.


Kuten Lancomen meikkivoiteet yleensäkin, tuppaa sekin nimittäin tummumaan ihollani hieman.


Teint Visionnaire tuntui iholla ohuelta, mutta hieman rasvaisemmalta kuin rakastamani Teint Idole Ultra 24h.


Ihon pinta jäi sen jäljiltä myös heleäksi ja mukaanympätyn seerumikoostumuksen todellakin saattoi tuntea tuotetta iholle sormilla levittäessä.


Meikkivoide tasoitti ihon sävyä hyvin, muttei ollut yksinään käytettynä ihan hirveän peittävä.

Sanoisin peittävyyden olevan melko keskitasoa, joskin ohuita kerroksia saattoi kerrostaa iholla.


Teint Idole Ultra 24h:n kaltaista peittävyyttä tällä ei kuitenkaan iholle kyennyt yksinään käytettynä saamaan.


Iho kuitenkin näytti hyvin luonnolliselta kaikessa heleydessään.


Lisäpeittävyyttä saattoi onneksi saada tuotteen korkkiosasta paljastuvasta peiteaineesta, joka on ehkäpä yksi väärinkäytetyimmistä peiteaineista koskaan. Ainetta ei nimittäin todellakaan kuulu rohmuta sormella kaapien, vaan painaa sormenpää siihen kuin sormenjälkeä ottaessa ja sitten painella tuote iholle. Muussa tapauksessa peiteaine todellakin jää paksun ja raskaan näköiseksi.


Itse käytin peiteainetta lähinnä vain silmieni alle, mutta en oikeastaan pitänyt siitä erityisemmin. 


Koostumus ei ollut makuuni tarpeeksi peittävä (rakastan sinua, Dior Nude concealer!) eikä aine muutenkaan tuntunut pysyvän tarpeeksi siistinä iholla sen ohuesta käyttötavasta huolimatta.


Meikkipohja on kuitenkin sen verran valoaheijastava, että kuvissa väsyneet silmänaluset katoavat jo senkin ansiosta lähes täysin pois. 


Vaikka pohja näyttää heleältä, on kokeilemani sävy 010 tummunut kuvaussarjan edetessä pikkuhiljaa jo aivan liian tummaksi iholleni.


Lopputulos näyttikin tältä:


Näytin kasvoistani siltä, kuin olisin saanut mukavasti päivetystä, mutta harmikseni kaulani ja dekolteeni eivät olleet päässeet osallisiksi samoista auringonsäteistä.


Seerumikoostumus tekee meikkivoiteesta hieman Teint Idole Ultra 24h -meikkivoidetta rasvaisemman tuntuisen, minkä vuoksi se vaati ihollani ehdottomasti puuterointia ihon pintakuivuudesta huolimatta.


Lohduttavaa oli kuitenkin se, että kivipuuterin lisääminen meikkivoiteen päälle sai meikkipohjan näyttämään hitusen vaaleammalta ja paremmin kaulani ihoon sointuvalta.

 

Omalla kuivuuteen taipuvaisella ihollani meikkipohja toimi hyvin, mutta rasvaisemmalla iholla tuote saattaa hyvinkin tuntua liian voidemaiselta eikä se välttämättä pysy niin hyvin päivän edetessä kuin esimerkiksi Teint Idole Utra 24h. 


Lopullinen tuomioni Lancomen uudesta Teint Visionnairesta?

Tämä meikkivoide on hieman Lancomen muita meikkivoiteita kalliimpi, mutta sisältäähän se toki samalla myös erillisen peiteaineen ja hoitavan koostumuksen. Koska itse Visionnaire seerumi ei ole tehnyt ihollani ihmeitä, en välttämättä jaksa uskoa tämänkään niitä hoitotehojensa puolesta tekevän. Suureksi osaksi onkin siis varmasti uskon asia, tahtooko maksaa ekstraa tämän hoitavista aineista.


Meikkivoide oli minusta meikkivoideominaisuuksiensa puolesta hyvä perusmeikkivoide, joka tasoitti ihoa hyvin ja pysyi ihollani hyvin jättäen ihoni heleäksi, mutta toisin kuin suosikistani Teint Idole Ultra 24h -meikkivoiteesta, en löytänyt tästä käytännössä mitään "WOW-factoria". Meikkivoidetta on siis mukava myydä, mutta itse en vakuuttunut tämän erinomaisuudesta omalla ihollani. Hintaa meikkivoiteella on Suomessa noin 57 euroa.


Uskon kuitenkin, että kuivaihoiset, jotka tahtovat iholleen hyvää tasoitusta, mutta eivät vaadi kovin voimakasta peittävyyttä voivat innostua tästä. Varsinkin nyt, kun Suomestakin saa vaaleaa sävyä 005!

Oletteko te kokeilleet tätä Lancomen uutuutta? Mitä piditte? Tai innostiko postaus teitä antamaan sille mahdollisuuden omalla ihollanne?

16 kommenttia:

  1. En ole kokeillut, mutta kuvista päätellen ei ainakaan sinulle ole hintansa arvoinen tuote. Ihon pinta ei ole ollenkaan niin kaunis kuin aikaisemmin testaamisissasi tuotteissa. Tämä on jotenkin samea ja kylläpä tosiaan meni tuo sävy tummaksi ihollasi. :o Ei olisi uskonut tuosta ekasta kuvasta, missä sinä on läntti poskellasi.

    Se hehkutettu Lancomen seerumi, ei sopinut itselle ollenkaan. Sain siitä aivan kamalat iho-oireet jo täytepakkauksesta. :/ Joten kierrän tämänkin kaukaa.

    VastaaPoista
  2. Oho, tummuipas tuo paljon :O Luulin että noin hardcorea meikkipohjan tummumista tapahtuu vain halvemmissa tuotteissa joissa on huonot raaka-aineet, mutta hyvä tietää tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Lancomen meikkivoiteet tummuvat aina todella reilusti. :/

      Poista
  3. Lancomen meikkivoiteet eivät yleensä ole toimineet ihollani, sillä ne tuntuvat liian ohuilta. Ohkuisuutensa vuoksi ne myös usein tuntuvat kuin haihtuvan kasvoilta tunnin parin sisään. Mutta tosiaan aika rankka tuo tummuminen, en ole aiemmin törmännytkään vastaavaan. En kyllä vakuuttunut ainakaan tämän postauksesi perusteella tuotteesta :)

    VastaaPoista
  4. Kokeilin, ei toiminut: pintakuivat kohdat korostuivat ja huokoset jäivät näkyviin. Sääli, odotin tältä aika paljon enemmän.

    Hanna

    VastaaPoista
  5. moikka! :) ajattelin että osaisit varmaan vastata kysymykseeni kosmetiikkamyyjänä vaikka et tavaratalossa olekkaan!:D onko ihan OK kysyä testereitä ja olla ostamatta heti mitään.. Kyse on siis tuotteista joita haluaisin kokeilla mutta 50-70€ hintaa ei viitsi maksaa kokeilematta :/ katsooko kosmetiikkamyyjät ihan kieroon ja pitää minua ilmaisten näytteiden perässä olevana pummina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan Virven puolesta, mutta ehkä ei haittaa :)

      Kyllä näytteitä saa pyytää, vaikka ei ostaisikaan mitään. Jos valmista näytettä ei ole, voidaan tuotetta purkittaa pieneen purkkiin kokeilua varten. Kannattaa kuitenkin ensin kertoa olevansa erittäin kiinnostunut tuotteesta, mutta haluaisit ensin kokeilla sopiiko se sinulle, ettei tule ostettua sikaa säkissä. Jos menet vain myymälään silleen, että "saisko näytteen" niin kieroon katsomista saattaa tullakin :D

      Poista
    2. Tietenkin saa kysyä :) Ei kosmetiikkamyyjät halua myydä "sikaa säkissä!" Kyllähän autokin kannattaa koeajaa ennen ostoa ;)

      Poista
    3. Jos ilmaiset aidon kiinnostuksesi tiettyyn tuotteeseen, niin tottakai siitä mielellään järjestetään sinulle näyte. Itse ainakin annan mielelläni näytteen asiakasta kiinnostavasta tuotteesta jos se vain on mahdollista. Ainoa "ärsytyksen" aihe ovat asiakkaat, jotka tulevat vaan hekemaan "jotain näytteitä" tietämättä edes, mistä oikeastaan tahtoisivat ja haluavat näytteitä vaan siksi, että on kivaa saada jotain ilmaista. Näitäkin kun on ne ne ovat se ryhmä, jotka saavat kosmetiikkamyyjien karvat pystyyn. :)

      Poista
  6. Pakko nyt sanoa että voi Virve kun olet niin nätin ja raikkaan näköinen näissä kuvissa (tummahkosta meikkivoiteestakin huolimatta)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööh kiitos, omaan silmääni tuo ei näissä kuvissa ihan välity täysin. :P

      Poista
  7. Hyvä tietää. Pakko kysellä tuota näyte mahdollisuutta. Kuvissa minun huomioni kiinnittyi Virven ripsiin. mitä mascaraa niissä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en valitettavasti muista yhtään, sillä kuvien ottamisesta on jo aikaa. Kyseessä on varmasti joku satunnainen mascarakokeilu, joita teen töissä jatkuvasti. :/

      Poista
  8. Asiani ei liity nyt varsinaisesti tähän aiheeseen, mutta aattelin pyytää sulta apua ! :) Eli oon hankkimassa uutta meikkivoidetta, ihan normaalihintasta markettikamaa, mutten oikeen tiiä mikä olis hyvä, kun kaikki kokeiluni ovat osoittautuneet huonoiksi. Kaipaisin peittävyyttä huonolle iholleni, sekä ehdottomasti mattapintaa, koska ihoni on erittäin rasvainen. Omistan myös laajentuneet ihohuokoset sekä kasvni ovat punertavat, ja näihin ongelmiin kaipaisin peittävyyttä. Kiitos jos osaat auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huikkaan tähän väliin L'Oréalin Infalliblen. Tykkäsin siitä (ja kyllä myös Lorkun True Matchista, vaikka onkin vähän kuivemmalle iholle suunnattu) aikoinaan, kun ihoni oli rasvaisempi. Mun mielestä ne ovat hintaansa nähden ihan hyviä ja sieltä löytyy myös aika vaalea sävy, joka voi jopa sopia meille suomalaisille.

      Siihen kun laittaa alle Lorkun Studio Secret Primerin, saa vähän vielä enemmän mattaa ja peittävyyttä.

      Poista
  9. Heissulivei :)

    Tiedän, että tämä on kosmetiikka-aiheinen tuoteblogi mutta haluaisin tietää juuri sinun mielipiteesi, että ovatko tällaiset tuotteet SINUSTA turhia vai mitä mieltä ylipäätään olet tällaisista?

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/fi/sokos/rio-lite2-ihonhoitovalo-epapuhtaalle-iholle

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=975943&shopId=10007&compartmentId=10059&categoryId=10275&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    -HEMMI90-

    VastaaPoista

Sanottavaa tai kysyttävää? Mietittävää tai kommentoitavaa? Pohdittavaa tai ajatettelun aihetta?